Muutos ei tapahdu itsestään,
se on tehtävä!

Sosiaalifoorumi järjestettiin nimellä Maailmanparannuspäivät

Uutiset·10.10.2026·

Vuoden 2026 Maailmanparannuspäivät eli Suomen Sosiaalifoorumi järjestettiin Lapinlahden Lähteellä Helsingissä 26.–27. syyskuuta. Tapahtuma on osa maailmanlaajuista Sosiaalifoorumi-liikettä, jossa kansalaisjärjestöt ja muut sosiaaliset liikkeet kohtaavat. Ohjelmassa etsittiin ratkaisuja aikamme suuriin kysymyksiin ja käsiteltiin muun muassa rauhaa ja asevarustelua, ilmastokriisiä, feminismiä, demokratiaa ja kestävää taloutta.

Maan ystävät oli mukana kahdessa osatapahtumassa. Ensimmäisessä keskusteltiin siitä, millaisia koalitioita tarvitaan ekososiaalisen murroksen vauhdittamiseksi ja millaista yhteistyötä oikeudenmukaisen, demokraattisen, ekologisesti kestävän ja kulttuurisesti rikkaan yhteiskunnan rakentaminen edellyttää. Keskustelun johdossa olivat Ekososiaalinen murroskoalitio ja Maan ystävät.

Toisessa osatapahtumassa otsikolla "Lopun jälkeen – miksi yhteiskuntamme romahdus ei ole maailmanloppu?", Elokapina ja Maan ystävät järjestivät yhdessä Milla Unkilan kanssa esityksen kollapsologiasta.
Kollapsologia lähtee ajatuksesta, että yhteiskuntamme on vääjäämättä romahtamassa. Se vaatii radikaalia hyväksymistä ja henkilökohtaisen tyyneyden löytämistä, mutta myös herättää kysymään, mikä on aidosti tärkeää: mihin haluamme käyttää jäljellä olevan aikamme yksilöinä ja yhteiskuntana. Olennaista on ymmärtää, mitkä valinnat ovat johtaneet tähän tilanteeseen ja tunnistaa, mitä arvostamme ja haluamme säilyttää. Keskustelussa pohdittiin myös millainen seuraava yhteiskunta voisi olla ja miten voisimme yhdessä rakentaa sitä.

Maailmanparannuspäivät tarjosivat tilan näille keskustelulle ja vahvistivat sitä näkemystä, että ekososiaalinen murros edellyttää laajaa yhteistyötä eri liikkeiden ja järjestöjen välillä. Tallenne on katsottavissa Youtubessa https://www.youtube.com/watch?v=H_bvTTrOemo