Periaatelinjaus sosiaalisesti oikeudenmukaisesta ekologisesta verouudistuksesta

Sanna Marinin hallitusohjelmassa on sitouduttu valmistelemaan kestävän verotuksen tiekartta, jonka ensimmäinen vaihe valmistuu vuoden 2020 kehysriiheen mennessä. Valmistelussa haetaan ratkaisuja, jotka edistävät hallituksen ilmastotavoitteita taloudellisesti tehokkaimmin, nopeuttavat siirtymää pois fossiilisista polttoaineista ja jotka samalla täyttävät sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset.

Kestävän verotuksen tiekartta on tervetullut, sillä ilmastokriisin torjuminen edellyttää valtiolta ohjauskeinoja, joilla varmistetaan riittävän nopea siirtymä vähähiiliseen kulutukseen. Verotuksella ja veroluonteisilla maksuilla on ohjauksessa keskeinen rooli. 

Ekologista verouudistusta suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, mikä on nostettu keskeiseksi tavoitteeksi myös hallitusohjelmassa.

Tässä kansalaisjärjestöjen yhteisessä periaatelinjauksessa on hahmoteltu ne yleiset periaatteet, joiden varaan sosiaalisesti oikeudenmukainen ekologinen verouudistus tulee rakentaa.

Julkiset menot on rahoitettava sosiaalisesti oikeudenmukaisilla fiskaalisilla veroilla

Fiskaalisilla veroilla tarkoitetaan veroja, joilla valtio, kunnat ja muut veronsaajat hankkivat tuloja yhteiskunnan perustoimintojen aiheuttamien välttämättömien menojen kattamiseen. Fiskaaliset verot ovat välttämättömiä, sillä valtioiden tulee varmistaa riittävät taloudelliset resurssit ihmisoikeusvelvoitteistaan vastaamiseen. Suomessa verot ja veroluonteiset maksut muodostavat yli 80 prosenttia valtion tuloista, ja verotus on tätä kautta keskeinen ihmisoikeuskysymys.

Yleisesti hyväksyttyjen verotuksen periaatteiden mukaisesti valtion perustoimintojen rahoittamiseen tarvittavia fiskaalisia veroja tulee kerätä oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti, minkä lisäksi fiskaalisen verotuksen tulisi olla mahdollisimman neutraalia. Nämä tavoitteet voidaan varmistaa parhaiten tiiviillä veropohjilla ja matalilla verokannoilla.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ja varallisuuden sekä siitä seuraavan yhteiskunnallisen vaikutusvallan keskittymisen estäminen edellyttää fiskaaliselle verotukselle myös jakopoliittisia tavoitteita. Yhteiskunnan menojen kattamisen lisäksi fiskaalisilla veroilla tulee siten tavoitella myös haitallisten tulo- ja varallisuuserojen tasaamista. Oikeudenmukaisuus huomioidaan verotuksen vertikaalisilla ja horisontaalisilla oikeudenmukaisuusperiaatteilla: isotuloiset ja varakkaammat maksavat enemmän veroja kuin pienituloiset, ja samasta tulosta maksetaan sama vero. Käytännössä oikeudenmukainen verotus toteutetaan progressiivisella tulo- ja pääomaverotuksella.

Jakopoliittisia tavoitteita korostavan verotuksen tärkeys on kasvanut entisestään tilanteessa, jossa planeetan rajat ovat tulleet vastaan eikä uusien luonnonvarojen käyttöä enää voida lisätä ekologisesti kestävällä tavalla. Yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnin lisääminen ei siten voi nojautua luonnonvarojen käytöstä riippuvaan taloudelliseen kasvuun. Fiskaalisen verotuksen pääpainoa tuleekin siirtää työn verottamisesta pääomatulojen ja varallisuuden verottamiseen.

Horisontaalisen oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaisesti veropohjien tulee olla tiiviit. Tämä tarkoittaa sitä, että verolainsäädännöllä pyritään aktiivisesti välttämään tilanteita, joissa verovelvollinen voi välttyä veronmaksulta tai muuten saavuttaa samasta tulosta muita alemman verotuksen tason.

Kun veropohjat ovat tiiviit, verokannat voivat olla suhteellisen matalat ilman, että ne vaarantavat valtion taloudellisia mahdollisuuksia ihmisoikeuksien suojeluun. Jakopoliittisten tavoitteiden vuoksi suurituloisimpien pääomatuloja sekä varakkaimpien varallisuutta on perusteltua verottaa suhteellisesti raskaammin.

Ekologista rakennemuutosta nopeuttavien ohjaavien päästöverojen tulee olla tehokkaita eikä niitä tule kerätä fiskaalisiin tarkoituksiin

Ekologisen kriisin torjuminen edellyttää valtiolta myös erilaisia kulutusta ohjaavia veroja, joilla pyritään päästövähennyksiin. Kulutusta ohjaavat verot (silloin kun ne kohdistuvat yleisesti käytettyihin tuotteisiin kuten esimerkiksi polttoaineisiin) ovat kuitenkin ongelmallisia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta: tasaveroluonteensa vuoksi ne usein rokottavat eniten pieni- ja keskituloisia, jotka maksavat veroista suhteellisesti suuremman osan hyvätuloisiin verrattuna.

Ekologista kriisiä aidosti ratkaisevien ohjaavien päästöverojen tarkoitus on myös siirtää kulutus ja tuotanto pysyvästi uusiin kestävämpiin muotoihin ja toteuttaa siirtymä hiilivapaaseen yhteiskuntaan. Onnistuneen ohjausvaikutuksen myötä ohjaavien päästöverojen verotuotto on siten ennen pitkää lähellä nollaa.

Edellä mainituista syistä ohjaavia päästöveroja ei tule käyttää fiskaalisiin tarkoituksiin. Kun ohjaavien verojen fiskaalisista tavoitteista luovutaan, ne voidaan suunnitella tehokkaiksi ja nopeasti itse itsensä tarpeettomaksi tekeviksi.

Ohjaavista veroista saatavia tuottoja tulee käyttää ohjausvaikutuksen nopeuttamiseen ja ohjauksen sosiaalisen ja alueellisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseen. Esimerkiksi lämmityspolttoaineiden hintaa nostavien ohjaavien päästöverojen vaikutusta voidaan vahvistaa tukemalla maalämpöjärjestelmiin siirtymistä. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi energiaköyhyyteen puuttuvilla energiaremonttituilla, korkotuetuilla valtion takaamilla lainoilla tai muilla vastaavilla instrumenteilla. Ohjaavaa vaikutusta tehostavat tuet tulee kohdentaa erityisesti yhteiskunnan heikoimpien tukemiseen siirtymässä. Tukien kohdentamisessa tulee huomioida myös muuttuvan kulutuksen vaikutukset elinkeinonharjoittamiseen ja työllisyyteen, esimerkiksi suuntaamalla varoja uudelleenkoulutukseen ja työntekijöiden muutosturvaan.

Ohjaavien päästöverojen tuottoja ei ole tarvetta korvamerkitä lyhyellä aikavälillä juuri tiettyyn tarkoitukseen, mutta lähtökohtaisesti tuottoja tulee käyttää ohjausvaikutuksen vahvistamiseen eikä niillä tule pysyvästi rahoittaa budjetin muita pysyviä menoja. Uusien ohjaavien päästöverojen kohdalla tuottojen käyttö ohjausvaikutuksen tehostamiseen voidaan toteuttaa heti. Jo olemassa olevien ohjaavien päästöverojen osalta tämä voi vaatia pitkäjänteistä suunnitelma.

Haittaverotus

Fiskaalisten ja ohjaavien päästöverojen lisäksi yhteiskunnassa on tarpeellista ylläpitää myös erilaisia haittaveroja. Haittaverojen tavoitteena ei välttämättä ole kerätä varoja muihin yhteiskunnan toimintoihin tai poistaa kokonaan haittaverotuksen kohteena olevaa toimintaa. Sen sijaan haittaverotuksella vähennetään haitalliseksi katsottavaa toimintaa, korjataan toiminnan aiheuttamia markkinahäiriöitä (lisäämällä ulkoiskustannuksia tuotteiden ja palveluiden hintaan) sekä kerätään varoja ko. toiminnasta yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten kattamiseen. Perinteisiä esimerkkejä tällaisista veroista ovat esimerkiksi alkoholi-, tupakka- ja sokeriverot.

Ekologisessa kriisissä haittaveroja voidaan kerätä esimerkiksi elinympäristöjen heikentämisen ja hiilinielujen katoamisen hillitsemiseen. Haittaveroilla paitsi tehdään em. toiminnasta kannattamattomampaa myös kerätään varoja esimerkiksi uusien suojelualueiden perustamiseen. Haittaverotuksella voidaan myös ohjata kulutusvalintoja lisäämällä esimerkiksi päästökomponenttiin perustuvia veroja korkeapäästöisiin tuotteisiin, ja alentamalla veron tuotoilla vastaavasti matalapäästöisten korvaavien tuotteiden arvonlisäverokantoja.

Yhteenveto sosiaalisesti oikeudenmukaisen ekologisen verojärjestelmän perusperiaatteista

– Fiskaaliset verot, ohjaavat päästöverot ja haittaverot on periaatetasolla erotettu toisistaan. 

– Fiskaalisilla veroilla rahoitetaan hyvinvointivaltio ja toteutetaan jakopoliittisia tavoitteita.

– Fiskaaliset verot kerätään tehokkaasti ja mahdollisimman neutraalisti tiiviillä veropohjilla ja matalilla verokannoilla.

– Fiskaalinen verotus on progressiivista ja samasta tulosta maksetaan sama vero.

– Fiskaalisen verotuksen pääpainoa siirretään työn, kuluttamisen ja tuotannon verottamisesta pääomatulojen ja varallisuuden verottamiseen.    

– Ohjaavilla päästöveroilla pyritään toteuttamaan tieteellisesti määritellyt päästövähennykset yhdessä muiden poliittisten toimenpiteiden kanssa. 

– Ohjaavia veroja ei käytetä fiskaalisiin tarkoituksiin.

– Ohjaavat verot suunnitellaan tehokkaiksi ja niiden tavoitteena on saavuttaa ohjausvaikutuksensa nopeasti ja siten poistaa itse itsensä. 

– Ohjaavista veroista saatavat tulot ohjataan ohjausvaikutuksen tehostamiseen sekä ohjauksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseen. Periaatteen toteuttaminen ei edellytä verojen teknistä korvamerkintää.

– Elinympäristöjen tuhoamista ja hiilinielujen katoamista hillitään haittaveroilla.

 

Allekirjoittajat:

Sonja Finér, toiminnanjohtaja, Finnwatch ry

Taina Vallander, johtaja, STTK ry

Jorma Malinen, puheenjohtaja, Ammattiliitto Pro

Millariikka Rytkönen, puheenjohtaja, Tehy ry

Silja Paavola, puheenjohtaja, SuPer ry

Petteri Näreikkö, puheenjohtaja, Changemaker Finland

Janne Kotiaho, johtaja, JYU WISDOM

Hanna Paulomäki, maajohtaja, Greenpeace

Terhi Raikas, puheenjohtaja, Maan ystävät ry

Omar El-Begawy, puheenjohtaja, Attac ry

A discussion document released by the Environmental Paper Network (EPN) unveils the social and environmental risks associated with the Finnish company UPM-Kymmene and its operations in Uruguay, and highlights the importance of strong social and environmental risk management policies and close scrutiny of individual investments.

UPM is one of the world’s largest producers of pulp and bioenergy and recently announced that CDP, formerly Carbon Disclosure Project, had recognised “UPM’s exceptional leadership for its environmental performances, for its actions to mitigate climate risk”. However the scale of the UPM’s claims are not supported by current science.

EPN objects for instance to the company’s claims that its exotic tree plantations established in Uruguay constitute a carbon sink of approximately 24 million tonnes “that did not exist 30 years ago.”

Sergio Baffoni, EPN International forest campaign coordinator said: “The 24 million tonnes carbon sink exists only in theory, not in reality. The trees planted by UPM in Uruguay will not store carbon indefinitely, but will be intensively managed, logged and used to produce paper (1), while part of it is immediately burned to generate electricity.”

A recent scientific study from Uruguay measured the loss of 16.6 tonnes of soil organic carbon per hectare in soils under 20 year-old Eucalyptus sp. plantations. Across the country, UPM controls around 184,000 hectares of land planted with Eucalyptus sp. and Pinus Radiata. A simple calculation of the research’s conclusion (16.6 tonnes/ha) and multiplying it by UPMs land base, (154,800 ha of Eucalyptus sp. plantations) results in an estimated loss of more than three million (3,054,400) tonnes of soil organic carbon degraded by UPM in establishing its plantations. The inclusion of those plantations managed by UPM’s 600 independent suppliers in Uruguay would further increase the amount of attributable soil carbon loss.

Luisa Colasimone, EPN International coordinator, said: “UPM’s claims to climate change leadership, preventing deforestation and improving water security do not stand a realistic fact check. UPM’s projects in Uruguay, which include the further expansion of eucalyptus plantations, and the building of a new pulp mill in Paso de los Toros, can have serious impacts on water resources and climate protection, as well as other environmental and social impacts.” (2)

The replacement of historical natural grasslands with eucalyptus plantations has eroded biodiversity and carbon storage. For centuries, natural grassland, partially used as traditional extensive pasture, extended in the areas now occupied by UPM plantations. The subtropical Campos savannah in Uruguay not only hosts unique biodiversity, but also stores large amounts of carbon in their extensive root systems under the ground. This is also true for the grasslands used as traditional pasture. A large part of this stored carbon has been released from the soil where eucalyptus plantations substituted the natural grasslands.

EPN strongly encourages all financiers and investors to reduce their social and environmental risk in the pulp and paper industry by strengthening their institutional policies following the EPN’s Green Paper, Red Lines recommended standards, which list the minimum requirements for pulp and paper industry projects to avoid harm to people and the environment.

–end–

Notes to Editors
(1) Paper is a product with a very short lifespan. A large majority of sub-products are disposed of within a few hours of their first use. While some wood products do store a portion of their carbon in long-term carbon ‘pools,’ for paper products this is simply not the case.
(2) UPM-Kymmene Corporation: UPM signs a EUR 750 million revolving credit facility with a margin tied to long-term biodiversity(…).

Contacts:

Sergio Baffoni, sergio [at] environmentalpaper.org, ‭+49 162 3812528‬

Ville-Veikko Hirvelä, ville-veikko.hirvela [at] maanystavat.fi