Blogi

Luonnonmukainen viljely on ympäristön kannalta kestävällä pohjalla. Ensinnäkin vallalla olevassa tehoviljelyssä käytetään lannoitteita, jotka perustuvat uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Toiseksi luomuviljelyssä kierrätetään ravinteita, jolloin ympäristön kuormitus vähenee. Kolmanneksi torjunta-aineita käytetään hyvin rajoitetusti, mikä sekin rasittaa vähemmän luontoa. Neljänneksi luomujuurekset, kasvikset ja hedelmät sisältävät tavanomaista enemmän ravintoaineita. On siis selvää, että luomu on osa kestävämpää maailmaa. (Lähde:Luomuliitto)

Vaan muuttuuko maailma, jos vain ostaa lähimmästä supermarketista luomua – ja jos luomuun sattuu olemaan varaa? Helsingin seudun Maan ystävät järjesti Sosiaalifoorumissa aiheesta paneelin, jonka osallistujat olivat eri mieltä. He tarjosivat vaihtoehtoa, jolla on merkitystä: kumppanuusmaatalous. Paikalla olivat luomuliiton puheenjohtaja, viljelijä Jukka Lassila, Sini Forssell Herttoniemen ruokaosuuskunnasta sekä Sampsa Kiianmaa. 

Nykyisessä Suomen luomujärjestelmässä kauppa päättää, mitä viljellään, miten paljon, ja millä hinnalla ostetaan. K- ja S-ketjujen kaupat myyvät 70-80 % ruoasta Suomessa. Kuluttajan maksama hinta on halvempi kuin mitä ruoan tuottaminen oikeasti maksaa, sillä kauppojen ostohinnat nojaavat Euroopan unionin maataloustukiin. Unionin laajuiset maataloustuet taas määräävät omalta osaltaan, mitä viljelijä saa viljellä. Jopa myyntikelpoisten kasvisten koosta ja muodosta on määräyksiä. Luomuviljelijä on siis maataloustukien ja kauppaketjujen puristuksessa. Kuluttajan taas on vaikea mieltää suuressa kaupassa käydessään, miten erilaiset esillä olevat, syötävät asiat ovat hyllyille ilmestyneet. Vierekkäin saattaa olla kasvikunnan tuotteita Suomesta ja toiselta puolen maapalloa. 

Kumppanuusmaatalous (community supported agriculture, CSA) on malli, jossa viljelijät ja ruoan kuluttajat perustavat yhteisen osuuskunnan. Kaikki sitoutuvat maksamaan tietyn summan viikoittain tai kuukausittain, ja vastikkeeksi saadaan pyöritettyä omaa maatilaa. Viljelijälle on taatut markkinat, ja kuluttaja saa luomuruokaa läheltä. Ei ole suurta tukkuliikettä ja kauppaketjua, jotka nyhtäisivät voitot välistä tai määräisivät, mitä kasviksia saa viljellä ja miten paljon. Viljelijä voi pitää blogia, jossa hän kertoo työstään ja sen edistymisestä. Myös osuuskunnan jäsenet voivat tulla talkoisiin auttamaan viljelijöitä.

Lassilan mukaan jokseenkin nykymuotoinen kumppanuusmaatalous syntyi 1960-luvulla Japanissa. Äidit olivat huolissaan siitä, että ruoassa oli liikaa torjunta-aineita. Niinpä he aloittivat omavaraisen luomuviljelyn. Ranskassa kumppanuustuotanto on kehittynyttä. Vuonna 2001 perustettiin Amap-järjestelmä, joka on osuuskuntien verkosto. Periaatteena on pienviljelyn säilyttäminen. Tällä hetkellä Amap-tilat tuottavat ruokaa 200 000 henkilölle.

Kumppanuusmaatalouden ideologiana on, että kuluttajien ja tuottajien välillä on kaksisuuntainen, hierarkiaton, suora hyötymissuhde. Kaikki ruoka, joka tuotetaan, myös kulutetaan. Lassilan mukaan kyse on myös tuotantovälineiden omistuksesta.

Lassila ja Kiianmaa kertoivat perustamastaan osuuskunta Oma maasta. Oma maan osuuskunnalla on kauppa  Helsingissä, ja ruoka tulee Lassilan tilalta Tuusulasta. Sini Forssell kertoi Herttoniemen ruokaosuuskunnasta, jolla on pelto Vantaalla. Osuuskuntatoimintaa on ollut 4 vuotta. Mukana on 170 jäsentä. Työtä tekee muutama palkattu ammattilainen, minkä lisäksi jäsenillä on talkoovelvollisuus.

Osallistujat myös pohtivat kokemuksiaan. Forssellin mukaan työtä on valtavasti ja oppimiskäyrä korkea, mutta toiminta myös tekee valtavan onnelliseksi. Aiemmin Herttoniemen ruokaosuuskunnan talkoot olivat vapaaehtoisia, mikä johti siihen, ettei työtä saatu tehtyä tarpeeksi. Toisaalta Forssellin mukaan ei saa syyllistää, jos joku ei ehdi pellolle. Kuitenkin kun talkoovelvollisuus lisättiin, siitä tulikin myönteistä palautetta. Vaikka osuuskuntalaiset ovat kiireisiä kaupunkilaisia, niin tositilanteessa työporukka on saatu kasaan: syksyllä pakkasen yllättäessä porkkanat saatiin nostettua.

Kiianmaa kertoi, että Omassa maassa ei toiminut se, että yritetään saada palkkaa alusta alkaen. Niinpä toimintaa on aloitettu ruokapalkalla ja harrastuksena. Erivaraisten, kuten opiskelijoiden ja työssäkäyvien, saaminen mukaan lisää vakautta. Ongelmana on silti, miten tasoittaa epätasa-arvoista maksamista, jos erivaraiset maksavat eri tavoin.

Panelistien mukaan kumppanuusmaataloustoimintaa käynnistäessä on tärkeää alusta alkaen tehdä tavoitteet, periaatteet ja arvot kaikille osallistujille selviksi. Joissain maissa toiminta on levinnyt kansallismielisiin piireihin, mitä on varottava, sillä kumppanuusmaatalous ei pohjaudu nationalismiin tai fasismiin mitenkään. Myös sadon jakamisessa on pieniä ongelmia. Yli- ja alijäämien tasoittamiseksi perustetut vaihtokorit saattoivat sisältää pelkkää perunaa. Jos taas osuuskunnan jäsenet haluavat saada eri määriä eri kasviksia, viljelijällä on kova työ järjestää näitä erikokoisia sato-osuuksia.

Kiianmaa totesi, että maailmalla ja Suomessa kannattaa kokeilla mahdollisimman paljon erilaisia tuotantomalleja. Näin koko kumppanuusmaataloustoiminta ei romahda, jos yksi tuotantomalli tai osuuskunta ei toimikaan.

Tulevaisuudennäkymiä panelisteilla oli monia. Herttoniemen ruokaosuuskunnassa konkreettisia tavoitteita ovat kuljetusten muuttaminen vähäpäästöisemmiksi, aurinkopaneelien saaminen pellolle ja toiminnan saaminen kestävälle taloudelliselle pohjalle. Viljelytyö voisi toimia myös kuntoutuksena ja olla osa nuorisotyötä.

Oman maan tavoitteissa on saada lisää ruokajäseniä. Lassilan tilalla on tuotantomahdollisuudet 200 jäsenelle. Kasvihuoneessa voisi tuottaa tuorevihanneksia ympäri vuoden. Tuulienergiaa voisi ottaa käyttöön, ja ehkä kymmenessä vuodessa saavuttaa omavaraisuus. Osuuskunta on avoin ideoille: jos jotkut haluavat uutta toimintaa, vaikkapa vain uuden lajin viljeltäväksi, niin päätetään enemmistön mukaan, ja tutkitaan, miten idea saataisiin toteutettua. Vaikka vakiomaksuihin sitoutuneet jäsenet ovat toiminnan perusta, niin yhteistyötä voisi myös lisätä ruokapiirien kanssa: ruokapiiriläiset voivat tarpeensa mukaan ostaa yhdessä tuotteita suoraan osuuskunnalta.

Kumppanuusmaatalous on siis aktivismia paremman maailman puolesta. Panelistit olivat tyytyväisiä, että Keski-Euroopassa aktivismi on keskittynyt hajottamisen sijaan uuden rakentamiseen. Jos öljyn hinta nousee tarpeeksi, niin pian jokaiseen kaupunkiin saattaa syntyä oma osuuskunta.

Artturi Tilanterä

Tänä viikonloppuna (26.-27.4.) järjestetään taas vuoden ekat festarit eli Suomen sosiaalifoorumi Arbiksella Helsingissä. Ruotsinkielinen työväenopisto Arbis sijaitsee osoitteessa Dagmarinkatu 3, kansallismuseon takana Etu-Töölössä. 

Tapahtumaa on järjestämässä 125 järjestöä ja kansalaisverkostoa ja se koostuu 64:stä seminaarista ja työpajasta. Maan ystävät ovat järjestävänä tahona monessa mukana. Tässä kirjoituksessa joitakin tällaisia tärppejä. Koko ohjelmakarttaan kannattaa myös tutustua, se löytyy täältä.   

Sosiaalifoorumi alkaa lauantaina klo 10 yhteisellä aloitusjamboreella. Tämän jälkeen starttaa samanaikaisesti 13 keskustelutilaisuutta, joista kahdessa Maan ystävillä on näppinsä pelissä: Nuorten ympäristöfilosofiaklubissa (luokka 22) keskustellaan nimensä mukaisesti ympäristöfilosofisista aiheista. Myös ei-niin-nuoret ovat tervetulleita keskusteluun. Samanaikaisesti käynnistyy myös Madot tulevat! -työpaja (luokka 35), jossa esitellään tunkiolierojen sielunelämää ja matokompostin toimintaa sekä keskustellaan matojen viitoittamista askelkuvioista kestävämpään elämäntapaan. 

Seuraavaksi eli klo 14.00 alkaa peräti kahden session mittainen Hyvä elämä – Buen vivir -sessio. Kaksiosaisen tapahtuman ensimmäinen puolisko (14-15.30, luokka 13) on seminaarimuotoinen tilaisuus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansojen keskuudesta lähteneestä Buen vivir -ajattelusta yhtenä ratkaisuna ekologis-kulttuuriseen kriisiin. Toisessa osiossa (klo 16-17.30, luokka 13) jatketaan teemaa peilaamalla Buen viviriä erilaisiin Suomessa puurtaviin liikkeisiin ja ajattelusuuntiin. 

Lauantain kolmannessa slotissa järjestetään myös Kaivoshaitat ja kansalaistoiminta -keskustelu (luokka 33). Keskiössä on kaivosbuumin haittavaikutusten tarmokas vastustaminen ja kansalaisliikkeiden yhteistyön voimistaminen. Menossa mukana on kaivostoimijoita ympäri maan, myös Maan ystävien maanmainio kaivosryhmä. Kaivoksista kiinnostuneen kannattaa suunnata myös tätä edeltävään Kaivokset Suomessa -seminaariin (14-15.30, luokka 33)

Lauantain osalta sosiaalifoorumi päättyy klo 19.30, jonka jälkeen juhlinta alkaa Ravintola Kaisaniemessä monipuolisen Peace and Love -rauhankonsertin merkeissä. Ohjelmassa musiikkia, komiikkaa, runoutta… sekä tietysti Maan ystävien kaivostietovisa! 

Sunnuntaina jatketaan klo 11 ja päivän voi aloittaa vaikkapa Kumppanuusmaatalous-paneelikeskustelun parissa (ks. myös Facebook). Tilaisuudessa keskustellaan konkreettisten esimerkkien kautta ruoan viljelijöiden ja syömäreiden yhteistyön syventämisen uusista muodoista. 

Sunnuntain jälkimmäisessä slotissa (13-14.30) Maan ystävillä pitääkin kiirettä, sillä olemme samanaikaisesti järjestämässä peräti kolmea työpajaa. Taisteleva kasvatus Latinalaisessa Amerikassa -työpajassa (luokka 12) käydään inspiroivien alustusten kautta kiinni ihmisten omaehtoista toimijuutta ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa vahvistaviin pedagogisiin käytäntöihin. Kohti hiilivapaata Helsinkiä -tilaisuudessa (luokka 33) esitellään Helsingin kestävämmästä energiantuotannosta käytävää kamppailua ja vaikuttamismahdollisuuksia (ks. myös Hiilivapaa Helsinki). TTIP – Kilpajuoksua kohti pohjaa? -keskustelussa (luokka 42) taas esitellään parhaillaan neuvoteltavaa transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta ja keskustellaan sopimuksen haittavaikutuksista ja siihen vaikuttamisesta. 

Nämä työpajat ovat toki vain murto-osa viikonlopun hulppeasta tarjonnasta, kannattaa siis tutustua koko palettiin. Maan ystävillä on sosiaalifoorumissa myös esittelypöytä, jonka luona kuulee parhaimmat festarijutut sekä saa ajankohtaista tietoa järjestön toiminnasta. 

Älä siis kainostele vaan lähde mukaan osallistumaan ja innostumaan! 

Tuomo Alhojärvi