Reclaim the Cape -toimintaviikkolla todella tapahtui niin positiivisessa, kuin negatiivisessakin mielessä. Poliisin otteiden koveneminen näkyi ja tuntui jo heti, mutta siitä huolimatta alku sujui melko hyvin. Loppupuoli sen sijaan oli järkyttävää.
Ihmisiä alkoi kerääntyä Pyhäjoelle jo edellisviikolla valmistelemaan tapahtumia ja rakentamaan infrastruktuuria. Huomiota ja sympatioita herätti pippurisumutettu äiti, joka passitettiin Raahen poliisilaitokselle vuorokaudeksi. Häntä epäiltiin yhteiskunnalle vaaralliseksi, sillä hän oli ollut paikalla, kun rauhanomaista tiesulkua valmisteltiin aamuvarhaisella 22.4. Samalla kertaa, kaiken varalta,otettiin kiinni autoilija, jotta voitaisiin estää mahdolliset tulevat rikokset.
Poliisin harjoittama repressio ei rajoittanut ihmisiä valmistautumasta ja osallistumasta viikon päätapahtumaan, joka järjestettiin Tsernobylin muistopäivänä. Tarkoituksena oli siirtyä joukolla nimelle johtavalle tielle ja pyrkiä Fennovoiman rakennustyömaalle. Päivä oli sateinen, mutta se ei tunnelmaa lannistanut. Mukana oli värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita hyväntuulisia klovneja, rumpuryhmä rytmitti kulkuetta ja monet juoksivat läpi poliisipartioiden. Välillä sattui osumia sinipukuisten kanssa, joitakin napattiin jo alkumetreillä, toiset jatkoivat matkaa kohti portteja osumista huolimatta. Toimittajat seurasivat tiiviisti matkaamme porteille asti. Yhden toimittajan kasvoille osui poliisin pippurisumutepilvi.
Tie onnistuttiin sulkemaan yli kolmen tunnin ajaksi työmaalle johtavalta liikenteeltä. Kun kävi ilmi, ettemme pääse porteista läpi ohi sinipukuisen rivistön, päätimme jäädä niille sijoillemme ja jatkaa mielenosoitusta porteilla. Osa meistä istui maahan, jotta meitä olisi hankalampi kuljettaa poliisiautoihin. Stop Fennovoima -huudot raikuivat ja ihmiset lauloivat. Siinä olisi viihtynyt vaikka pidemmänkin tovin. Tästä joukosta yksi pääsi livahtamaan porteista sisään. Samaan aikaan työmaalla oli kuitenkin kymmenkunta mielenosoittajaa pysäyttämässä työkoneita. Pienempinä ryhminä he olivat onnistuneet ohittamaan vartijat ja muut esteet. Työmaa saatiin pysäytetyksi useiksi tunneiksi.
Kolhuitta ei ollut tuo tiistaipäivä kuitenkaan sujunut kaikkien osalta. Eräs työmaalle saakka päässyt oli saanut kokea kovia poliisin taholta. Hänen olkapäänsä oli runnottu sijoiltaan, selkään oli potkittu, korvista ja leuan alta oli vedetty. Häntä oli raahattu maata pitkin hänen ollessa jo käsiraudoissa. Tässä tilanteessa hän oli ollut yksin, ilman todistajia. Jos YLEn kamera olisi metsään yltänyt, tuskin olisi poliisi näin kovaa väkivaltaa uskaltanut käyttää.
Torstaipäivälle päätimme järjestää tiesulun uudelleen, mutta pienemmällä porukalla. Eivät päivän tapahtumat eikä kiinniotot valitettavasti rajoittuneet tiesulkuun. Tieblokkausta varten kiinnittäydyimme toisiimme paksuilla teräsputkilla ja laitimmaiset lukittautuivat painaviin sementillä täytettyihin öljytynnyreihin. Meitä oli yhteensä neljä henkilöä. Tie suljettiin taas useiksi tunneiksi. Alku oli rauhallinen ja ilmakin aurinkoinen. Meillä kaikilla oli rauhallinen mieli pitkän aikaa. Tielle kuljetettiin myös kiviä, kaadettuja puun runkoja sekä bussipysäkki, jotta viranomaisten pääsy mielenosoittajien luo ei tapahtuisi liian nopeasti.
Rauhallisen tunnelman rikkoi, kun joku huusi ”poliisi!”. Odotimme jännittyneinä ja toivoimme parasta. Toivoimme, että poliisi ei satuta, vaan pyrkii ratkaisemaan asian ilman väkivaltaa. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen huusi tuskissaan, kun poliisi väkisin repi sementtitynnyrissä kiinniolevan kapearanteisen ihmisen irti ketjuista ketjusilmukan läpi. Omalla kohdallani poliisilla oli jo rälläkkä esillä. Pistin vastaan niin kauan, kunnes rälläkkä laitettiin käyntiin. En luottanut siihen, että putket aukaistaisiin satuttamatta käsiäni, joten avasin lukot. Seuraavat kaksi olivat sinnikkäämpiä ja kokeneempia myös. Rälläkkä ei hetkauttanut ja putkissa kiinni ollut selvisi putkien sahaamisesta auki ilman naarmuja. Viimeinen oli kiinni satoja kiloja painavassa tynnyrissä. Poliisilla oli taas niin rajut otteet käytössään, että käsi runneltiin liikuntakyvyttömäksi. Tynnyrissä kiinni ollut ihminen ei pystynyt enää itse aukaisemaan lukkoa. Irroitusoperaatio kesti kauan ja paikalle oli kutsuttava palokunta sahaamaan tynnyri rikki.
Poliisien toiminta ei tuona päivänä rajoittunut tiesulun purkamiseen. Heitä oli useita autollisia paikalla mellakkavarusteineen ja projektiiliase valmiudessa (aseen virallinen nimi on projektiililaukaisin, mutta aseestahan tässä todellisuudessa on kyse). Joku oli ilmeisesti antanut käskyn hyökätä leiriin ja hajoittaa se. Fennovoiman työmaan suojeleminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin rauhan säilyttäminen. Hyvin pian mellakkapoliisit lähtivät kulkemaan kohti leiriä. Jokainen, jonka epäiltiin olevan osallinen leirin toimintaan, otettiin kiinni riippumatta siitä, totteliko hän poliisin käskyä vai ei. Putkaan vietiin ja niskoittelusakkolapulla muistettiin myös sellaisia, joita poliisi ei käskyttänyt ollenkaan. Lisäksi eräs vanhempi, leirille puhumaan kutsuttu henkilö kuljetettiin Raahen poliisiasemalle pariksi tunniksi. Hän onnistui puhumaan itsensä ulos poliisiasemalta. Hänen seuraksi kiinni otettiin myös paikalla ollut dokumentaristi.
Leirissä poliisi ampui projektiiliaseella jopa ihmisten ylävartaloon ja osa aktivisteista vastasi heittämällä kiviä. Joissakin maissa mainittu ase on laiton, sillä ainakin Yhdysvalloissa se on aiheuttanut jopa kuolemantapauksen. Siksi se onkin saanut nimityksen ”vähemmän tappava ase”. Ihmiset juoksivat hädissään metsään piiloon. Tästä huolimatta lähes neljäkymmentä ihmistä oli Raahen poliisiasemalla kiinniotettuina vuorokauden verran. Osa tästä joukosta – pääasiassa muut kuin Suomen kansalaiset – joutui jäämään putkaan useiksi päiviksi. Moni siksi, ettei heillä ollut henkilöllisyystodistuksia mukana.
Poliisin otteet ovat monella tapaa koventuneet. Väkivallan käyttö on koventunut. Poliisi on ottanut pippurisumutteen, projektiiliaseet, sekä etälamauttimen aktiiviseen käyttöön perinteistä nyrkin heiluttamista ja potkimista unohtamatta. Etälamautinta käytettiin erääseen ihmiseen juuri ennen toimintaviikkoa.
Ihmisten mielialat tuona viikkona vaihtelivat ilosta suruun, innostuksesta järkytykseen. Kovien kokemusten jälkeen päällimmäiseksi monen kohdalla jäi kuitenkin päättäväisyys jatkaa kamppailua. Se, miten tästä jatketaan, jää nähtäväksi. Meistä jokaisen on sekä omalla kohdallaan että ryhmänä käytävä näitä asioita läpi. On otettava opiksi, pidettävä yhtä ja jatkettava toimintaa ydinvoimaa vastaan. Toiminnasta mainittakoon se, että juuri menneenä äitien päivänä 8.5. Helsingin Kansalaistorilla järjestettiin äitienpäivän piknik, jonne kutsuttiin ihmisiä keskustelemaan ydinvoimasta, lasten ja ympäristön tulevaisuudesta, vastuun ottamisesta ja poliisiväkivallasta.
Yhden ihmisen kokemus Reclaim the Cape -viikolta
