Uutiset

Lauri Takatalo

Euroopan Unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat parhaillaan Transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta (TTIP), joka toteutuessaan on merkittävä uhka demokratialle. Sopimuksesta ei tiedetä kovinkaan paljon, sillä neuvotteluja käydään suljetuin ovin, piilossa demokraattiselta valvonnalta. Ainoat tiedot prosessista ja sopimusluonnoksen sisällöstä ovat peräisin komissiolta (1), eri eturyhmien neuvotteluraportoinnista ja muutamasta tietovuodosta (2,3).

Virallisesti sopimuksesta toivotaan piristysruisketta Euroopan taloudelle, ja esimerkiksi Suomessa tullien madaltamisen on esitetty parantavan viennin kilpailukykyä (4). Sopimuksen oletetut hyödyt voivat kuitenkin jäädä vähäisiksi suhteessa sen riskeihin. Esimerkiksi talouden elpymistä koskevat odotukset, joilla sopimusta on puolusteltu, on monessa yhteydessä todettu ylioptimistisiksi (5,6). Sopimukseen liittyvät uhkakuvat ovat sen sijaan hyvin vakavia; suunnitellussa muodossaan sopimus muun muassa kaventaisi valtioiden oikeutta ja mahdollisuuksia puuttua kaupankäyntiin kansalaisten tai ympäristön suojelemiseksi. Vaarana on, että sopimus asettaa yhtiöiden ja sijoittajien oikeudet ihmisoikeuksien ja ekologisen kestävyyden edelle (7).

Sopimusta ajetaan läpi kaupankäynnin vapauttamisen nimissä, vaikka sillä itse asiassa on hyvin vähän tekemistä vapauden kanssa. Jo voimassa olevien kauppasopimusten myötä EU:n ja USA:n välisellä kaupalla ei juuri ole varsinaisia tulleihin liittyviä esteitä tälläkään hetkellä. Sen sijaan sopimuksen on ehdotetussa muodossaan tarkoitus vaikuttaa kaikkeen kansalliseen lainsäädäntöön, joilla on vaikutusta yritystoimintaan ja jota ei erikseen suljeta sopimuksen ulkopuolelle palvelujen kauppaa koskevien osien kautta.

Yksi sopimuksen suurimmista ongelmista on siihen suunniteltu investointisuoja ja riitatapausten varalle tarkoitettu välimiesoikeusmenettely. Sopimuksen myötä yrityksille avautuisi entistä paremmat mahdollisuudet haastaa valtioita oikeuteen kansalaisia suojaavista laeista, mikäli yritykset näkevät lainsäädännön vaarantavan nykyiset tai tulevat tuottonsa (8,9,10). Esimakua tästä on saatu Kanadassa, missä yritysjuristit ovat pelotelleet korvausvaatimuksilla lainsäätäjiä, jotka ovat ajaneet tiukempaa ympäristölainsäädäntöä. Myös tupakkayhtiö Philip Morris on hiljattain esittänyt miljoonien eurojen suuruiset korvausvaatimukset Australialle ja Uruguaylle, jotka ovat rajoittaneet tupakan mainostusta (11). Korvausvaatimusten luoma pelotevaikutus on merkittävä uhka muun muassa ympäristönsuojelun, terveyspolitiikan ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyn kannalta.

TTIP:n tavoitteena oleva kaupan säädösten yhdenmukaistaminen vaikuttaa paitsi ympäristölainsäädöntöön myös muun muassa kuluttajansuojaan ja elintarvikelainsäädäntöön. Kaivostoimintaa ohjaava ympäristölainsäädäntö on jo tulilinjalla monissa vastaavia sopimuksia hyväksyneissä maissa (12). Lisäksi uhkana on, että eurooppalaisten, elintarviketurvallisuuteen liittyvien standardien purkaminen estäisi Euroopan Unionia rajoittamasta esimerkiksi geenimuunneltujen elintarvikkeiden ja hormoneilla kasvatetun lihan tuontia (13, 14). Standardien purkamisen myötä eurooppalaisten itsemääräämisoikeus suhteessa elintarvikkeisiin sekä tavoite kestävästä maataloustuotannosta olisi pitkälle menetetty.

Sopimukseen ollaan sisällyttämässä myös immateriaalioikeusasioita. Amerikkalaisen patenttioikeuskäytännön vahvistaminen Euroopassa vaarantaisi muun muassa lääkkeiden kohtuulliset hinnat, internetin vapauden ja yksityiselämän suojan (14, 15, 16).

Tietoja sopimuksen sisällöstä ja aikataulusta on tihkunut julkisuuteen hyvin vähän, sillä neuvottelijat pelkäävät sopimuksen vesittyvän kansalaisten vastustukseen (17). TTIP:tä onkin jo ehditty verrata 1990-luvun MAI-sopimukseen, joka lopulta kaatui laajaan kansalaisvastustukseen (18). Kuten edeltäjänsä, TTIP-sopimuskin muodostaa merkittävän uhan demokratialle, ja sitä koskeva sopimusluonnos on siksi syytä julkistaa, jotta vapaakauppa- ja investointisopimuksen yksityiskohdat voidaan nostaa julkiseen keskusteluun.

Julkilausuman allekirjoittajat:

Varsovan kokouksessa olisi pitänyt sopia askelmerkeistä ja aikatauluista kohti sitovaa ilmastosopimusta vuodelle 2020 Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015. Mitään merkittävämpää ei saatu sovittua ja tie Pariisiin näyttää vielä aiempaakin vaikeakulkuisemmalta. Koska maailman päättäjät eivät ota vastuuta tämän vuosisadan suurimmasta uhasta, on meidän kansalaisten otettava ja herätettävä tuo poliittinen vastuu.

800 kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden – mm Maan ystävien, Greenpeacen, 350.orgin ja Ammattiyhdistysten maailmanjärjestö ITUC:n -edustajaa marssi ulos kokouksesta viimeisen kokousviikon torstaina. Turhautuminen täydelliseen yrityksen puutteeseen ilmastoneuvottelujen historian hiilenmustimmassa kokouksessa kävi kestämättömäksi. Viesti oli selvä: ”Saastuttajat puhuvat, me poistumme; polluters talk, we walk” sekä ”Me palaamme; volveremos – we will be back”. Ilmastoliike vahvistaa voimiaan ja tulee palaamaan vaatien ja vauhdittaen ilmastopolitiikan täydellistä suunnan muutosta kansallisesti ja kansainvälisesti. Kokouksen jättäneet järjestöedustajat olivat pettyneitä, mutta eivät lyötyjä. He ovat – ja me olemme – sisuuntuneita ja aktiivisia tarttumaan ilmastohaasteeseen entistä vaikuttavammin.

Neuvotteluissa teollisuusmaat olisivat voineet saada asioita eteenpäin, jos olisivat oikeudenmukaisuuden nimissä sitoutuneet kunnianhimoisiin päästötavoitteisiin ja varojen osoittamiseen köyhille maille ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeuttamiseen. Vaan mitä tapahtuikaan jo heti aluksi: Australia ilmoitti, ettei osallistu köyhien maiden rahoitukseen. Japani totesi, että eivät vähennäkään päästöjään aiemmin sovitusti, vaan lisäävät niitä vuoden 1990 tasosta. USA esti lopulta edistymisen monissa avainkysymyksissä tehokkaasti. Puola isännöi kokousta sponsoroineita energiayrityksiä hyvin, ilmastokatastrofin edessä haavoittuvimpia maita hyvin heikosti.

Varsovan ilmastokokous on loppunut, maailma ei.

Ilmastokatastrofia eivät pysäytä sellaiset päätöksentekijät, jotka alistuvat palvelemaan fossiiliteollisuutta. Ilmastokatastrofin pysäytämme me, maailmanlaajuinen ilmastoliike, pysäyttämällä kestämättömät energiaratkaisut ja vauhdittamalla siirtymistä kokonaan uusiutuvan energian käyttöön.

On pysäytettävä fossiilienergiahankkeet yksi kerrallaan, mikä on paljon. Liike on kuitenkin jo käynnissä ja vahvistuu hetki hetkeltä ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa yli sata hiilivoimalahanketta on vuoden 2007 jälkeen laitettu jäihin. Saksassa 21 hanketta on peruttu viimeisen kolmen vuoden aikana. Kiinassa – todellakin Kiinassa – uutta hiilivoimaa ei rakenneta Pekingin, Shanghain eikä Guangzhoun alueella . Itse asiassa Peking aikoo luopua kivihiilestä  kokonaan ensi vuoden aikana. Helsingissä Hiilivapaa Helsinki -kampanjan tavoitteena on varmistaa, ettei kaupungin asukkaiden rahoja investoida hiilen polton jatkamiseen, kun valtuusto päättää energiantuotannon suuntaviivoista vuonna 2015.

Samalla on nopeasti purettava esteitä uusiutuvan energian pientuotannolta ja käytöltä, edistettävä ihmisten omaa energian omistus- ja päätäntävaltaa. Yhteisö- ja lähienergian vahvistuminen merkitsisi sosiaalista vahvistumista ja uusia mahdollisuuksia. Myös cleantech-ala voimistuisi entisestään ja toisi työtä yli kymmenille tuhansille. Uusiutuva energia; aurinko, tuuli, pienvesivoima, biomassa; luonnolliset energialähteet ovat lähellämme ja käytettävissämme puhtaimmin ja helpoimmin, täysin toisin kuin kestämättömät kilpailijansa.

On aika kääntyä välittömästi pois ilmastokatastrofiin johtavalta toimettomuden tieltä kunnianhimoisempaan ja elinvoimaisempaan suuntaan. EU:n 2030 ilmastotavoitteissa on oltava sitovat ja kunnianhimoiset päästövähennys-, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteet. Suomessakin tarvitaan ilmastotieteen mukaisia päästövähennystavoitteita sekä energiapolitiikan muutosta. Ilmastopolitiikan johdonmukaistamiseksi ja tehostamiseksi on säädettävä vahva ilmastolaki.

Paikallisten ja kansainvälisten liikkeiden työllä luomme paineen, jota päättäjät tarvitsevat ryhtyäkseen todellisiin ilmastotoimiin Suomessa ja ympäri maailmaa. Tämän paineen avulla voimme lopulta pelastaa myös kansainväliset ilmastoneuvottelut toimiviksi kuten ne on tarkoitettu.

Perun kautta Pariisiin, ja vielä kauemmas, tervetuloa mukaan ilmastoliikkeen haastavalle, innostavalle matkalle kohti maailmaa, jossa ilmastohaaste on ratkaistu. Matkaetuna saadaan samalla elämän laadun kasvua, kun ymmärrämme yhteisellä planeetalla elämisen merkityksen. Jätämme Varsovan varjot taaksemme varoituksina, ettemme vahingossakaan kääntyisitakaisin hiilihöyryisen harmaaseen menneeseen. Liike on kasvava ja se alkaa kotipihalta.

Kuvia järjestöjen ulosmarssista Varsovan kokouksessa.

Leena Kontinen

Dragon Miningin Sastamalan malminrikastamon tuntumasta otettujen näytteiden mittaustulokset löytyvät tästä.

Mittaustulokset 1 – sedimenttinäytteet

Mittaustulokset 2 – vesinäytteet

Lisätietoja saa allaolevan tiedotteen yhteyshenkilöiltä.

Dragon Miningin hankkeet jäädytettävä: kaivosyhtiö ei kykene huolehtimaan jätteistään.

Australialaisen Dragon Mining -yhtiön malminrikastamon tuntumasta Sastamalasta otettiin vesi- ja sedimenttinäytteitä syyskuussa 2013. Mittaustulosten mukaan Ekojokeen laskevan Kovero-ojan vedessä on nikkeliä 537 mikrogrammaa litrassa. Nikkelipitoisuus ylittää monikymmenkertaisesti pintavesien nykyisen EU-laaturajan, joka on lähitulevaisuudessa vielä tiukentumassa nykyisestä. Vastaavia pitoisuuksia on mitattu Kovero-ojasta jo vuosikausia, ja nikkeli saastuttaa myös Ekojokea, joka laskee Rautaveteen. Vammalan rikastamon suotovesiselvityksen mukaan pitoisuudeksi oli vuonna 2012 mitattu 580 μg/l, ja 2000-luvulla arvot olivat olleet vielä korkeampia. Kovero-ojassa esiintyy myös haitallisia kuparin, koboltin, rikin ja mangaanin pitoisuuksia.

Kovero-ojan nikkeli ei ole ainoa ongelma. Rikastushiekka-altaiden itäreunalta suotuu metsään ruosteenpunainen puro, jossa lyijy-, alumiini-, boori-, koboltti-, sinkki- ja nikkelipitoisuudet ovat korkeita. Etenkin koboltin ja nikkelin arvot ovat moninkertaisia ympäristölle turvallisiin arvoihin verrattuna. Booria, joka on luvanvarainen, ei rikastamon ympäristöluvassa mainita. Rautaa vedessä on 21 milligrammaa litrassa, kun Suomessakin viitearvona pidetty Kanadan laatunormi on 0,3 mg/l. Kyseisen puron ympäriltä on tiettävästi kaadettu runsaasti pystyyn kuolleita puita.

Vielä korkeampia arvoja mitattiin altaiden itäpuolelta hieman etelämpää. Kahden suotovesipuron yhtymäkohdassa nikkelin, alumiinin, berylliumin, koboltin, lyijyn, kromin ja sinkin pitoisuudet olivat koholla. Alumiinin pitoisuus oli jopa 6,3 mg/l, kun jo 0,1 mg/l on kaloille vaarallinen pitoisuus happamassa vedessä. Samoin Ekojokeen laskevan Korvalammin mittapadolla havaittiin korkeahko alumiinipitoisuus 1.7 mg/l.

Sedimenttinäytteissä pilaantuneen maan kynnys- tai ohjearvoja rikkoivat arseenin, koboltin, kuparin ja nikkelin pitoisuudet. Pahiten ylempi raja ylittyi nikkelillä 586 mg/kg (raja 150 mg/kg) ja kuparilla 247 mg/kg (raja 200 mg/kg) Kovero-ojan mittapadolla sekä nikkelillä 281 mg/kg suotolammikossa altaan koillisreunassa. Sedimenteissä havaittiin lukuisia haitta-aineita, kuten berylliumia, bariumia, telluuria, titaania, rikkiä ja talliumia sekä luonnon taustasta kohonneita arvoja sinkkiä ja lyijyä. Pilaantuneen maan normeja pienemmätkin arvot voivat olla luvattomia, jos liukoiset pitoisuudet ylittävät kaivannaisjäteasetuksen normit.

Olen töissä toista kertaa Globaalia ympäristökasvatusta -hankeessa ja yritän tässä kirjoituksessa kertoa vähän syvällisemmin siitä, mitä hankkeessa teemme ja miksi ketään ylipäänsä kannattaa yrittää kasvattaa. 

Riika Huitti-Malka