Muutos ei tapahdu itsestään,
se on tehtävä!

Kategoria: Blogi

  • Fennovoima-kritiikin kolme tasoa

    Fennovoiman ydinvoimalahanke Pyhäjoen Hanhikivenniemellä on vuosien mittaan paisunut kertakaikkiaan epäuskottavaksi farssiksi. Viimeistään yhtiön omistuspohjan kotimaisuusastetta selvitettäessä kesällä 2015 tuli suurelle yleisöllekin selväksi, ettei kokonaisuus ole kenelläkään kunnolla hallussa, vaan niin Fennovoima, Rosatom kuin Suomen hallituskin sekoilevat minkä ehtivät. Valitettavasti tälle on kovin vaikea nauraa, sillä hanke on mitä todellisin, ja Hanhikivenniemen todellisuus synkeä.

    Fennovoiman tietyömaa on raivannut metsän, eläimet ja ihmiset Hanhikivenniemen kärjestä. Kuva Tiina Prittinen.

    Voimala ei kuitenkaan ole vielä pystyssä, ja pitkälle päässeitä ydinvoimahankkeita on maailmassa pysäytetty ennenkin. Fennovoima-kritiikki ei siis töiden etenemisestä huolimatta ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Hanketta voi – ja tuleekin – arvostella ja vastustaa monenlaisin argumentein. Tässä artikkelissa tyypittelen näitä argumentteja kolmelle tasolle: ensimmäiset liittyvät hankkeeseen itseensä, toiset ydinvoimaan energiantuotantomuotona yleensä ja kolmannet ydinvoiman taustalla vaikuttavaan yhteiskunnalliseen visioon.

    Hämärän rajamailla

    Vuonna 2007 alkunsa saaneessa Fennovoima-hankkeessa on vuosien varrella nähty monenlaisia käänteitä: toimitusjohtajan potkut ja osakkaiden joukkopako 2012 [1] sekä Rosatomin yllättävä mukaantulo seuraavana vuonna olivat vasta alkusoittoa.

    Jo vuoden 2010 periaatepäätöshakemuksessa Fennovoima väitti valheellisesti hallitsevansa ydinvoimalan rakentamiseen tarvittavia maa-alueita kaikissa silloin pöydällä olleissa sijoitusvaihtoehdoissa. Tästä väitteestä ja tyhjistä lupauksista [2] huolimatta paikalliset piti häätää mökeistään jo ennen pakkolunastusluvan lainvoimaisuutta [3].

    Lupien lainvoimaisuutta ei ole muutenkaan juuri jaksettu odotella. Surullinen esimerkki nähtiin keväällä 2015, kun Fennovoima aloitti hakkuut Hanhikivenniemellä jo ennen maisematyöluvan lainvoimaisuutta. Stora Enso kieltäytyi luvattomuuden nojalla yhteistyöstä, mutta L&T Biowatti teki työtä käskettyä [4] ja joutui itsekin heti protestoinnin kohteeksi [5]. Viime kädessä eniten kertoo ehkä se, että valmistelevia töitä paahdetaan kuin viimeistä päivää, vaikkei koko projektilla tule olemaan rakentamislupaa vielä vuosiin.

    Fennovoima ei tietenkään ole tarinan ainoa kikkailija. Keväällä 2012 silloinen työ- ja elinkeinoministeriö Jan Vapaavuori solmi kyseenalaisen yhteistyösopimuksen Rosatomin kanssa [6]. Kesän 2015 Migrit-fiaskossa samaa salkkua hallinnoiva Olli Rehn antoi omine lupineen periaatepäätösluvan ehdoille aiheetonta lisäaikaa. Siitäkään huolimatta kysymys omistuspohjan kotimaisuusasteesta ei ole kirjoitushetkellä edelleenkään selvä. Koko kroatialaisen Migritin mukaantulo oli naurettavan läpinäkyvä yritys kierrättää venäläistä rahaa hankkeeseen EU:n kautta, jotta vaatimus kotimaisuusasteesta täyttyisi. Niin kutsutun Mankala-vastuun ja sen mukana taloudellisen riskin sälyttäminen hankkeessa mukana oleville kunnille on vielä oma, hyytävä lukunsa [7].

    Hataralla pohjalla

    Vaikka kaikki tämä menisi sinänsä sääntöjen mukaan, olisi Fennovoiman hankkeen tarpeellisuutta silti vaikea perustella. Kumppanuus Rosatomin kanssa on paitsi entistä syvempää sitoutumista Putinin hallintoon, myös suoraa ydinteknologiayhteistyötä ydinasevalmistajan kanssa. Puheet energiaomavaraisuuden kasvattamisesta tuntuvat nurinkurisilta, kun voimalan polttoaine sitouduttaisiin ostamaan Rosatomilta. Yhtä hämmentävältä kuulostaa uuden ydinvoimalan pitäminen energiantuotannon hajauttamisena, kuten Fennovoima asiaa markkinoi [8].

    Teknisellä puolella voimalassa on montakin arveluttavaa piirrettä. Kyseistä reaktorityyppiä ei ole testattu toimivaksi missään, ja reaktorin edeltäjä Intian Kudankulamissa on kompuroinut teknisten vaikeuksien takia koko tähänastisen olemassaolonsa ajan [9]. Olkiluoto 3:n vastaavanlaisesta asetelmasta ei näemmä ole juurikaan opittu mitään. Rosatomin 2000-luvulla aloittamien rakennusprojektien viivästykset, työmaaonnettomuudet ja alasajot [10] eivät vala uskoa projektien turvalliseen ja ennustettavaan sujumiseen Pyhäjoellakaan.

    Hanhikivenniemen soveltuvuutta ydinvoimalan sijoituspaikaksi on myös vaikea ottaa todesta. Vetistä maaperää joudutaan kohottamaan useita metrejä vakauden turvaamiseksi. Kalliopohjainen ranta on puolestaan liian matala, joten sitä pitää räjäyttää syvemmäksi pitkältä matkalta. Luontoarvoiltaan ainutlaatuinen niemi edustaa EU:n erityisessä tarkkailussa olevaa erittäin harvinaista maankohoamisrannikkoluontotyyppiä lukuisine suojeltuine lajeineen. Itse Hanhikivi, historiallinen muistomerkki, ei tunnu tämän kaiken keskellä enää juuri miltään.

    Ydinvoiman ikuisuuskysymykset

    Tämän nimenomaisen hankkeen epäkohtien jälkeen jää käteen edelleen kysymys, onko ydinvoiman rakentamisessa muutenkaan tänä päivänä mieltä. Tässä muutama argumentti tähän suureen kysymykseen.

    Jotkut pitävät ydinvoimaa vähintäänkin siirtymäkauden ratkaisuna ilmastonmuutoksen torjunnassa. Rakentaminen on kuitenkin liian hidasta, jotta se auttaisi tarvittavien nopeiden päästövähennysten saavuttamisessa. Lisäksi ydinvoiman koko tuotantoketjun huomioiminen hälventää harhakuvat sen väitetystä päästöttömyydestä [11]. Kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi ketjussa syntyy suuria määriä sekä radioaktiivisia että kemiallisesti myrkyllisiä päästöjä. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei mikään muukaan energiantuotanto tietenkään ole tosiasiallisesti päästötöntä tai muuten ongelmatonta. [12]

    Ydinjätteen pitkäikäisyys on oma pulmansa. On naiivia ja ylimielistä ajatella, että ihmiskunta olisi juuri nyt jotenkin kypsä hautaamaan vaaralliset jätteemme pitävästi kallioperään vähintään kymmeniksituhansiksi vuosiksi, kun turvallisuuden ennustaminen tuhannenkin vuoden päähän on käytännössä mahdotonta. Muutenkin ajatus ydinturvallisuuudesta perustuu vakaisiin ympäristö- ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, joista ei ole takeita edes tämän vuosisadan loppupuolelle.

    Suomalaisessa keskustelussa harvemmin tuodaan esiin ”rauhanomaisen” ydinvoiman kytköstä ydinaseiden tuotantoon. Mitkä tahansa suuret satsaukset ydinteknologiaan pitävät ovia auki myös ydinaseiden kehittämiselle, ja globaali tuotantoketju kytkee Suomen tähän toimintaan muutenkin kuin vain Rosatom-yhteistyön kautta.

    Visio voimalan takana

    Ydinvoimala on aina kansallinen projekti, jossa ylhäältäpäin hallittu, asiantuntijavetoinen ja keskitetty ratkaisu vie kansakuntaa kohti teknokraattista edistystä ja sen omaa parasta, riippumatta siitä, mitä kansalaiset itse asiasta ajattelevat. Valta ja pääoma keskitetään harvojen käsiin ja pienelle alueelle.

    Talouskasvun, kilpailukyvyn ja kulutuskarkeloiden turvaaminen saavat vauhtia energiaintensiiviselle teollisuudelle luvatusta ”halvasta” perussähköstä. Samalla voimistuvat ympäristötuhot ja eriarvoistuminen niin meillä kuin muuallakin. Atomi-Suomessa ei juuri kysytä, tarvitsemmeko todella tällaisia määriä energiaa tai kenelle päätäntävalta asiassa oikeastaan kuuluu, eikä pieni eliitti luovu vallastaan helpolla.

    Ydinvoimalla on myös taipumusta vahvistaa ns. teknologista lukkiutumista. Siihen panostaminen hidastaakin huomattavasti uusiutuvien nousemista energiantuotannon keskiöön, kun suuret investoinnit ja suunnaton määrä viranomaistyötä ohjataan yksittäisiin jättiprojekteihin. Lisäksi kansallisena kertomuksena ydinvoima ruokkii itse itseään, kun yhteiskunta osaltaan sopeutuu sentyyppiseen energian tarjontaan ja jatkuvuuden turvaamiseen.

    Fennovoiman hanke on siis kaiken tämän valossa paitsi kyseenalaisesti hoidettu, myös sellaisenaan huono idea ja vieläpä arveluttavan yhteiskunnallisen ja teknologisen kehityksen tukipylväs. Jopa ydinvoiman kannattajan täytyy kulkea laput silmillä voidakseen seistä tämän projektin takana. Fennovoiman vastainen liike toivottaa uudet toimijat, ideat ja resurssit tervetulleiksi, jotta pääsisimme pian eroon tästä vastuuttomasta voimalahankkeesta.

    Lisätietoa toimintamahdollisuuksista ja tilanteen etenemisestä saa mm. Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmältä sekä osoitteesta parempaavirtaa.com.

    Lähteet

    [1] Kaatuuko Fennovoima tähän? Suuromistaja E.ON vetäytyy. Yle Uutiset 24.10.2012

    [2] Tiedote: Pyhäjokisten ääni ohitettiin Fennovoima-hankkeessa. Maan ystävät 24.3.2015.

    [3] Pakkolunastukset Pyhäjoella etenevät – Hanhikiven mökeissä ei ensi kesää nähdä. Yle Uutiset 19.5.2015.

    [4] Hakkuut jatkuvat Fennovoiman rakennustyömaalla – lupa ei vielä lainvoimainen. Yle Uutiset 21.4.2015.

    [5] Isku L&T Biowattia vastaan 23.4.2015. Takku 23.4.2015.

    [6] Yhteistyösopimus tarjosi Rosatomille erityisaseman Suomessa. Helsingin Sanomat 27.9.2014.

    [7] Ks. esim. Fennovoima – Vaikutukset kunnille. Greenpeace Suomi 2015.

    [8] http://www.fennovoima.fi/fennovoima/ydinvoima/sahkontuotannon-hajauttaminen

    [9] VT Padmanabhan & Joseph Makolil: India’s Koodankulam Nuclear Reactor Trips Again. Countercurrents.org 10.5.2015.

    [10] http://www.slideshare.net/AndreyOzharovsky/what-is-rosatom

    [11] Ks. esim. Nuclear Power: Only Problems. No Solutions. Friends of the Earth Europe 2007.

    [12] Ks. esim. Olli Tammilehto: Kylmä suihku – ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into Kustannus 2012.

    Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin seudun ja yliopiston Maan ystävien Poimulehdessä #2 (2015).

    Angi Mauranen

  • Ilmastolaki, Fennovoima ja 2015 muutenkin

    Vuoden viimeinen hallituksen kokous, nk. hallituksenvaihtokokous, pidettiin Helsingissä tuossa pari viikkoa sitten. Loppuvuosi on yleensäkin pääasiassa asioiden viimeistelyä, loppuunsaattamista ja perehdyttämisen suunnittelua, joten mitään kovin dramaattisia päätöksiä ei tällä kertaa tehty. Ensi vuodelle tuntuu sen sijaan olevan tavallistakin enemmän valmisteltavaa: nyt perustettavat jaostot aloittavat toimintansa, globaalikasvatustoiminnalle haetaan keväällä jatkohanketta, paikallis- ja toimintaryhmien rahoitusmalli muuttuu ja Maan ystävät vieläpä juhlii 20-vuotista taivaltaan! (On sitä kaikenlaista muutakin luvassa, mutta tämän kirjoituksen ei varsinaisesti pitänyt käsitellä sitä.)

    Tämä hallituksen kokous oli samalla puheenjohtajakauteni 23. ja viimeinen. Voisin kirjoittaa tähän kaikenlaisia (sinänsä ihan paikkansapitäviä) latteuksia, kuten ”tämä on ollut opettavainen seikkailu” tai ”kaksi vuotta meni tosi äkkiä” tai ”enpä kyllä osannut aavistaa silloin, mihin olin ryhtymässä” tai ”onpa tosiaan kertakaikkisen hieno porukka”. Tämä ei kuitenkaan ole mikään jäähyväiskirjoitus, johon sellaiset paremmin sopivat – jatkanhan ensi vuonna mm. hallituksen jäsenenä. Ehkä voin kuitenkin todeta, että olen monilta osin ihan tyytyväinen siihen, miten olen puheenjohtajan hatussa omalta osaltani pystynyt pitämään huolta tästä järjestöstä. Se on kuitenkin se ensisijainen homma, johon puheenjohtaja nähdäkseni pestataan, olkoonkin, että sitä tekevät niin monet muutkin. Suurin osa siitä työstä on varsin näkymätöntä, eikä lainkaan kiinnostavaa kuin hyvin pienelle joukolle ihmisiä, joten en mene yksityiskohtiin. Sen jäähyväishenkisen kliseen voin tähän kuitenkin lisätä, että olen valtavan kiitollinen kaikille niille loistotyypeille, joiden kanssa olen tätä tointa saanut hoitaa, minkä toivon tulleen heille selväksi muutenkin kuin tästä kirjoituksesta.

    Tiedän, että joidenkin voi olla vaikea uskoa sitä, mutta minulle järjestön hallinto ja kehittäminen eivät ole itsessään mitenkään äärettömän palkitsevia puuhia, eivätkä varsinkaan se syy, miksi tähän taloon aikoinani hakeuduin. Ei minulla toki mitään erityistä niiden tekemistä vastaankaan ole, ja joskus pidän niistä suorastaan paljonkin, mutta silti on tärkeää ja ennen kaikkea motivoivaa huomata järjestön ponnistelujen tuottavan joskus sellaista tulosta, jonka näkee joku muukin. Uudet, hienot nettisivut ovat ehdottomasti sellainen juttu, mutta ennen kaikkea puhun tietenkin MY:n ilmastokampanjan (ja sen lukuisten yhteistyökumppaneiden) kahdesta suuresta saavutuksesta tänä vuonna: ilmastolaista ja Hanasaaren hiilivoimalan sulkemispäätöksestä. Oriveden kultakaivoksen ympäristöluvan hylkääminen tuli viime viikolla vielä kirsikaksi kakun päälle. Nämä ovat jo paljon lähempänä niitä juttuja, joiden takia tämäkin järjestö on olemassa, ja niille toivon runsaasti jatkoa tulevinakin vuosina.

    Toki tähän vuoteen on mahtunut MY:n toiminnan kannalta isoja takaiskujakin, kuten kehitysyhteistyöhön ja ympäristönsuojeluun (sekä moneen muuhunkin tärkeään asiaan) kohdistetut leikkaukset, Talvivaaran pelastusoperaatio ja Fennovoima-farssin lukuisat surulliset käänteet. Kun ottaa huomioon näiden mainittujen tapausten taustalla vaikuttavat voimat, pitänee harmi kyllä varautua jatko-osiin myös niiden osalta. Eipä silti, ei meiltä uhkaa muutenkaan loppua tässä maassa ja maailmassa tekeminen kesken. Yhtä kaikki näiden monin tavoin synkkien aikojen keskellä jotkut hyvätkin asiat menevät välillä eteenpäin, ja tänä vuonna sen on huomannut erityisen hyvin, että Maan ystävillä on siinä oma, tärkeä roolinsa. Siitä sopii väistyvän puheenjohtajankin olla iloinen.

    P.S. Maan ystävät oli mukana allekirjoittamassa Intian alkuperäiskansoja ja niiden perinteisiä elinkeinoja puolustavaa vetoomusta, joka osoitettiin paitsi Intian vallanpitäjille, myös YK:lle. Lue vetoomus täältä!

    Angi Mauranen

  • Kierrätystä ja tiedostamista: Miten voit vähentää elektroniikan haittoja kuluttajana

    Kierrätystä ja tiedostamista: Miten voit vähentää elektroniikan haittoja kuluttajana

    Elektoroniikkalaitteissa käytetyt metallit aiheuttavat monenlaisia sosiaalisia ja ympäristöongelmia ympäri maailmaa. Ongelmia syntyy, kun kaivoksilla louhitaan malmia ja malmista erotellaan metalleja vaikkapa kännyköitä varten. Toisaalta ongelmia syntyy myös metallien elinkaaren loppupuolella, kun elektroniikkalaitteita hävitetään.

    Metallit ovat uusiutumaton luonnonvara, joten ne vähenevät ja tulevat ennen pitkään loppumaan, jos kulutus jatkuu nykyisenlaisena. Jo nyt monien metallien helposti louhittavissa olevat esiintymät on käytetty loppuun ja metalleja joudutaan kaivamaan yhä syvemmältä entistä haastavammissa olosuhteissa. Elektoroniikkateollisuuden näkökulmasta ongelmaksi voi muodostua se, että tällä hetkellä Kiina louhii yli 90% elektroniikkalaitteissa käytettävistä harvinaisista maametalleista (REE). Koska Kiinan talous kasvaa koko ajan, ei ole varmaa, miten pitkään muu maailma saa näitä harvinaisia metalleja Kiinasta käyttöönsä (1).

    Samaan aikaan elektroniikkalaitteita jää jatkuvasti pois käytöstä rikkouduttuaan tai uuden mallin saapuessa markkinoille. Vuonna 2013 on arvioitu, että Suomessa syntyy noin 100 000 tonnia elektroniikkajätettä vuodessa. Virallisen kierrätyksen piiriin päätyy vain noin puolet syntyvästä jätteestä. Loput romusta jää ihmisten pöytälaatikoihin, ne heitetään sekajätteeseen tai ne päätyvät laittomasti ulkomaalaisille kaatopaikoille (2).

    Kännykät jäävät ihmisten pöytälaatikoihin, jos tietoa kierrättämisestä ei ole. Kuva: jfingas, CC

    Usein rikkinäiset ja käytöstä poistetut laitteet jäävät kierrättämättä, koska ihmiset eivät tiedä, mitä laitteille tulisi tehdä. Eräässä kyselytutkimuksessa ihmiset kertoivat säilyttävänsä mobiililaitteita varapuhelimina tai koska laitteeseen on vahva tunneside (3). Olisi kuitenkin hyödyllisempää palauttaa rikkinäiset ja käytöstä poistetut elektroniikkalaitteet kierrätykseen, myydä ne tai antaa laite vaihdossa eteenpäin.

    Kun luonnonvarojen hupenemiseen on herätty, metallien kierrätykseen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Urban Mining eli kaupunkikaivos tarkoittaa elektroniikkaromun kierrätystä ja hyödyllisten materiaalien kuten akkujen, komponenttien ja metalliyhdisteiden talteen ottamista käytöstä poistetuista laitteista. Luonnonvarateollisuuden uutena trendinä pidetyssä Urban Miningissa ei siis louhita maaperää, vaan metallit otetaan uusiokäyttöön elektroniikka- ja sähkölaitteista. Urban Mining -sivusto itse määrittelee kaupunkikaivokset prosessina, jossa yhdisteet ja alkuaineet otetaan talteen tuotteista, rakennuksista ja jätteestä (4). Kaupunkikaivokset vähentävät ympäristövaikutuksia ja kaatopaikkajätettä, laskevat energiankulutusta ja säästävät luonnonvaroja (5).

    Vuonna 2005 Suomessa alkoi maksuton sähkö- ja elektroniikkaromun keräys (SER). Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, keräyspisteitä on hieman yli 450. Lisäksi lähes 2000 myymälää ympäri Suomen ottaa vastaan laiteromua. Valtakunnallisesta palvelusta http://www.kierratys.info/ voi etsiä lähimmän kierrätyspisteensä (6).

    Samana vuonna 2005 Suomessa astui voimaan tuottajavastuu. Tuottajavastuulla tarkoitetaan muun muassa sähkölaitteiden valmistajien ja maahantuojien velvollisuutta elektroniikkaromun kierrätyksen järjestämisestä omalla kustannuksellaan. Tuottaja voi liittyä yhteen Suomessa toimivasta tuottajayhteisöstä, jolloin tuottajavastuu siirtyy tuottajayhteisölle, joka hoitaa muun muassa kierrätykseen liittyvät velvollisuudet (7).

    Esimerkiksi, jos puhelimen vie kierrätykseen Helsingissä, se kuljetetaan yhteen Helsingin kierrätyskeskuksista. Tällainen on esimerkiksi Kuusakoski Recycling. Kuusakosken kierrätyskeskuksessa puhelimista irrotetaan akut, ne murskataan ja murska toimitetaan akkujenvalmistajille uudelleen käytettäväksi. Puhelimista erotellaan myös muovi ja lasi. Jäljelle jäänyt osa puhelimesta lähetetään Ruotsiin, Bolidenin sulattamoon, jossa otetaan talteen kuutta arvokasta puhelimessa olevaa metallia. Metallien talteenoton jälkeen loppuosa jätteestä menee autoteiden raaka-aineeksi (8). Helsinkiläispuhelimien kierrättämisessä on vielä kehitettävää: Puhelimissa on kaikkiaan yli 30 arvokasta metallia, joista osa on peräisin konfliktialueiden kaivoksilta. Jos helsinkiläispuhelimen metallit otettaisiin tarkemmin talteen, konfliktialueiden metalleille olisi vähemmän kysyntää. Teknisesti metallien paremmalle kierrätykselle ei ole esteitä, sillä esimerkiksi Belgiassa Umicornin sulattamossa saadaan talteen kaikkiaan 17 eri metallia (9).

    Elektroniikan korjausta Monroviassa Liberiassa. Kuva: Themepap, CC

    Miten sitten estää elektroniikkajätettä syntymästä? Eräät elektroniikka-alan yritykset yrittävät kehittää toimintaansa vastuullisemmaksi. Yksi esimerkki tästä on pieni hollantilainen älypuhelimia valmistava yritys Fairphone. Fairphone on ensimmäinen moduuleista koottu älypuhelin, joka on suunniteltu niin, että komponentit on helppo vaihtaa. Esimerkiksi näytön rikkouduttua ei tarvitse ostaa kokonaan uutta puhelinta, vaan voi tilata uuden näytön, jonka voi vaihtaa itse kotona. Raaka-aineita puhelimiinsa Fairphone hankkii ottamalla vastaan vanhoja puhelimia ja ostamalla valvotuilta kaivoksilta. Yritys pyrkii varmistamaan, että metalleja tulee ainoastaan kaivoksilta, joilla noudatetaan ihmisoikeuksia tai joilla ei esimerkiksi rahoiteta Kongon sisällissotaa (10).

    Täydellinen ei toki Fairphonekaan ole, mutta se on askel vastuullisemman elektroniikan suuntaan.

     

    Lähteet:

    1. Evans-Pritchard, Ambrose. ”World faces hi-tech crunch as China eyes ban on rare metal exports.” The Telegraph 2010.

    2. Valkeeniemi, Hannele. ”Kymmeniä tuhansia tonneja tietokoneromua katoaa.” Yle uutiset 2013. Saatavilla: http://yle.fi/uutiset/kymmenia_tuhansia_tonneja_tietokoneromua_katoaa/6465366

    3. Hartio, Ilkka. ”Jemmaatko vanhoja puhelimia komeroosi? Tuhlaat samalla luonnonvaroja.” Keskisuomalinen 2015. Saatavilla: http://www.ksml.fi/uutiset/talous/ani-harva-kierrattaa-vanhan-kannykan/2175177

    4. http://urbanmining.org/

    5. Loewengart, Victoria. ”Urban Mining of Rare Earth Elements in the United States: A Win-Win Proposition” American Military University 2011

    6. Kierrätyskeskus kotisivut: http://www.serkierratys.fi/fi/kuluttajille

    7. Ympäristö.fi kotisivut: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Kulutus_ja_tuotanto/Jatteet_ja_jatehuolto/Jatehuollon_vastuut_ja_jarjestaminen/Tuottajavastuujatteet

    8. Boliden haastattelu: Mr. Olov Boman, Manager SRM

    9. Umicore kotisivut: http://www.umicore.com/en/industries/recycling/precious- metals-refining/

    10. Fairphone kotisivut: https://www.fairphone.com/about/

    Sini Ilmonen

  • Kuvakooste Pariisista

    Kuvat: Leena Kontinen, Ilmastokampanjavastaava

     

  • Hanasaaren hiilivoimala sulkeutuu kansalaisvaikuttamisen ansiosta

    Hanasaaren hiilivoimala sulkeutuu kansalaisvaikuttamisen ansiosta

    Hiilivapaa Helsinki -kampanja saavutti viime viikolla merkittävän voiton, kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vuosien kampanjoinnin jälkeen Hanasaaren hiilivoimalan sulkemisesta. Voimala menee kiinni viimeistään vuoden 2024 loppuun mennessä.

    Päätös avaa tien hiilivapaaseen Helsinkiin. Suuren voimalaratkaisun ohella valtuusto teki useita hyviä pienempiä päätöksiä, joilla valmistaudutaan tulevaisuuden energialinjauksiin. Kaupunki alkaa mm. valmistella uusia tavoitteita päästöjen vähentämiseksi, fossiilisista polttoaineista luopumiseksi ja energiansäästön edistämiseksi.

    Kiitos päätöksistä kuuluu paitsi ne tehneelle valtuutetuille, myös ja ennen kaikkea heidät vakuuttaneille kuntalaisille.

    Kun Hiilivapaa Helsinki -kampanja muutama vuosi sitten alkoi, näköpiirissä oli hyvin erinäköisiä ehdotuksia. Pitkään pöydällä oli ainoastaan sellaisia vaihtoehtoja, joihin sisältyi kivihiilen polttamista vielä vuosikymmeniä eteenpäin, esimerkiksi vanhoja hiilivoimaloita remontoimalla. Sanottiin jopa, että tehokkaiden laitosten takia viimeisenkin kivihiilenpalan pitäisi palaa juuri Helsingissä.

    Tällainen tulevaisuudenkuva ei käynyt helsinkiläisille. Greenpeacen teettämän mielipidekyselyn mukaan 77% helsinkiläisistä toivoo, että tulevaisuudessa pääkaupunki toimii 100% uusiutuvalla energialla.

    Suuri joukko kuntalaisia halusi tehdä jotain ja vakuuttaa päättäjät siitä, että Helsingin hiilenpoltosta on päästävä eroon. Hiilivapaa Helsinki -kampanjan toimintaan osallistui vuosien mittaan noin sata vapaaehtoista, jotka osallistuivat ja olivat vastuussa suurimmasta osasta kaikesta kampanjan toiminnasta. He tapasivat päätöksentekijöitä ja valmistelijoita, järjestivät lukuisia seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja tempauksia, kirjoittivat mielipidekirjoituksia, pyörittivät kampanjan sosiaalisen median kanavia ja huolehtivat siitä, että kuntalaiset tiesivät lähestyvästä päätöksestä. He tekivät mahtavan kampanjavideon. He keräsivät yli 14 000:n ihmisen nimet kampanjan vetoomuksen hiilivoimaloiden sulkemiseksi.

    Yksi keskeinen avain kampanjan onnistumiselle oli ihmisten erilaisten vahvuuksien organisoiminen toisiaan tukemaan. Siinä missä yhdet kulkivat kaupungintalolla tapaamassa päättäjiä, toiset puhuivat kuntalaisten kanssa kadulla, kolmannet digitoivat kerätyt vetoomukset, neljännet miettivät tapahtumia ja median tavoittamista, ja niin edelleen. Kaikki saivat tehdä sitä, mikä itselle tuntui luontaisimmalta, ja niiden asioiden yhteistuloksena syntyi mahtava kampanja, jonka myötä toinen Helsingin hiilivoimaloista sulkeutuu.

    Kampanjan alkuvaiheessa sanottiin, että se sen vaatimat asiat eivät olleet mahdollista, mutta sinnikäs vaikuttaminen tuotti tulosta. Moni valtuutettu totesikin kampanjan vetoomuksen luovutustilaisuudessa ja itse valtuuston ratkaisevassa kokouksessa, että ilman kansalaisten aktiivisuutta päätös olisi todennäköisesti ollut varsin toisenlainen.

    Vaikka energiatrendit Suomessa ja maailmalla ovat kääntymässä etenkin hiiltä vastaan, itsestään fossiilivoimalat eivät mihinkään katoa, varsinkaan niin nopeasti kuin ilmastonmuutoksen torjumiseksi olisi tarve. Tuoreen tutkimuksen mukaan hiilivoimaloita pitäisikin sulkea kolme kertaa nykyistä nopeammin, jos ilmastonmuutos halutaan pitää kurissa.

    Vaikuttaminen ei pääty Hanasaareen eikä Helsinkiin. Suomessa on vielä monen monta hiili- ja muuta fossiilivoimalaa, jotka täytyy lähivuosina ja vuosikymmeninä korvata uusiutuvilla ja energiansäästöllä, jos ja kun ilmastonmuutoksen torjunnassa ollaan tosissaan. Helsingin päätös osoittaa, että määrätietoisella kansalaisvaikuttamisella fossiilivoimaloiden sulkemista todella voidaan vauhdittaa.

    Hanna Hakko

  • Tervehdys Maan ystävien hallituksen helmikuisesta kokouksesta!

    Tervehdys Maan ystävien hallituksen helmikuisesta kokouksesta!

    Paljon on vettä virrannut myllynkivessä sitten kyseisen hallituksen kokouksen eli tuttavallisemmin halkon, ja olkoon tämä priimaesimerkki siitä, miten blogikirjoitusta ei kannata tehdä (lue: kohta kahden kuukauden kuluttua koostettuna). Helmikuun halko oli allekirjoittaneelle toinen laatuaan MY:ssä ja opin sieltä paljon. Näitä asioita olivat mm. 

    • perehdy kunnolla omiin esitettäviin asioihin
    • kirjaa kokouksen asialistaan sinisellä merkityt asiat etukäteen muiden nähtäväksi
    • jätä kone syrjään ja ole läsnä 
    • tee tarvittavat muistiinpanot manuaalisesti ja ota erityisesti halkojen yhteiselosta, interaktioista ja tunnelmasta kaikki ilo ja oppimismahdollisuudet irti!

    Itse tunnelmiin. Aloitimme klo.12.07 MY:n toimistokon koushuoneessa ja paikalla olivat kaikki kynnelle kyenneet ja Maisa Skypellä. Myös Eve, Anders, Anastasia (Kepa yhteyshenkilönä) ja Olli-Pekka (Voiman, Innon, Siemenpuun ja AEPF:n esittelytarkoituksessa). 

    Mainittavaa kenties, että paljon asioita on käynnissä ja porukalla riittää yllin kyllin tekemistä koko keväälle. Joitakin viime vuotisia asioita roikkuu vielä mukana, mikä lienee tyypillistä, mutta nekin saataneen hoidettua muutaman kuukauden sisällä. 
    Suurimmat jutut juuri tällä hetkellä ovat: Ilmastokampanjaan liittyvät tulosten juhlimiset ja jatkon suunnittelu, Sosiaalifoorumiin ohjelman koostaminen/tuottaminen ja kevätväentapaamisen organisointi.
     
    Saimme vielä Anastasian johdolla kattavan Kepa-perehdytyksen ja muistutuksen, että Kepa tarjoaa myös räätälöityä koulutusta. Anastasia toimii myös hallituksen luottamushenkilönä, joten hän auttaa tarvittaessa niin ristiriitojen ratkaisussa kuin muissa arkaluontoisissa tilanteissa, joissa ulkopuolista näkökulmaa kaivataan.

    Olli-Pekka esitteli niin ikään kattavasti Voima-lehden, Into-kustannuksen, Siemenpuu-säätiön ja AEPF-toimikunnan toimintaa. Etukäteismateriaalin avulla saimme erinomaisen hyvän kuvan sekä historiasta että nykytilasta. Aika loppui hieman kesken ja päätimme siirtää loput Voimaa, Intoa ja Siemenpuuta koskevat asiat valmisteltavaksi seuraavaan hallituksen kokoukseen. 

    Tuhti tietopaketti päässä oli illan jo pimetessä mukava matkata kotiin keittämään kiinalaista Oolong-teetä (乌龙茶) ja rentoutumaan hyvästä korealaisten buddhalaismunkkien tuottamasta meditaatiomusiikista. 

    Timo Sundman

  • Dragon Miningin Huittistenkin kaivokselta valuu uraania

    Kaivoksen ympäristövaikutuksista huolestunut ryhmä ihmisiä otti vesi- ja sedimenttinäytteitä kaivoksen lähistöltä marraskuun 2014 lopulla.
     
    Dragon Mining Oy:n Jokisivun kaivokselta ulos johtavien ojien sedimenttien radioaktiivisuus on koholla. Lisäksi ojavesissä on kohonneita pitoisuuksia mm. uraania, arseenia ja metalleja. Ojat johtavat Paukkionojan kautta Loimijokeen, jonka ekologinen tila on jo entuudestaan välttävä. Loimijoki kuuluu Kokemäenjoen vesistöön. 
     
    Kaivoksen viimeisestä laskeutusaltaasta ulos johtavan ojan ja altaita reunustavan ojan risteyksessä sedimentin alfa-aktiivisuus on 1590 Bq/kg. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA suosittelee, että säteilyturvallisuudesta vastaava viranomainen päättää mahdollisista toimenpiteistä, jos 1000 Bq/kg ylittyy. Uraania ojien risteyksestä otetussa sedimenttinäytteessä on peräti 51,4 mg/kg, mutta tämä pitoisuus ei yksin vielä selitä säteilyn määrää. 
     
    – Kaivosyhtiön vastuulla on selvittää, mistä säteily sedimentissä johtuu ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, vaatii näytteiden analyysituloksia tarkastellut Angi Mauranen Maan ystävien kaivosryhmästä. Onko uraani taas yllättänyt Dragon Miningin?
     
    Laskeutusaltaiden ja niistä Paukkionojaan johtavien ojien vedessä uraania on yli 20 mikrog/l. Euroopan komission SCHER-tiedekomitean suositus ympäristöhaitallisuuden raja-arvoksi pintavesissä on murto-osa tästä, 0,1-1 mikrogrammaa litrassa. Uraani on kemiallisesti haitallista vesieliöille, ja sen vaikutukset kertautuvat ekosysteemissä. Ympäristöministeriö on  vuonna 2014 suositellut uraanin analysoimista kaivoksen kuivatusvesistä, mitä kaivosyhtiö ei tiettävästi ole tehnyt.
     
    Kaivokselta johdettavien vesien arseenipitoisuudet ovat koholla verrattuna keskimääräisiin luonnonvesien arseenipitoisuuksiin, ja sedimentissä arseenia on jopa 30,3 mg/kg. Lisäksi vesissä on koholla olevia pitoisuuksia muita raskasmetalleja kuten kuparia ja kobolttia. Millekään mainituista aineista ei ole asetettu raja-arvoa kaivoksen ympäristöluvassa, vaikka luvan myöntämisen aikaan niiden päästäminen luontoon oli luvanvaraista. Alueen kallioperässä arseenin pitoisuudet ovat luonnostaan korkeat, minkä vuoksi arseenipäästöjä tulisi tarkkailla erityisen huolellisesti. 
     
    – On selvää, ettei kaivostoiminta tapahdu Jokisivussakaan ympäristön ehdoilla. Kaivoksista koituvat haitat ovat suurempia kuin hyödyt, varsinkin kun kyse on kultakaivoksista. Tämä lyhytnäköinen ympäristön tuhoaminen on lopetettava ja kaivannaisten kulutus vastaavasti käännettävä jyrkkään laskuun, Mauranen toteaa.
     
    Lisätietoja:
     
    Angi Mauranen
    puheenjohtaja
    Maan ystävät ry
    +358 40 520 7537
    angi.mauranen [at] maanystavat.fi
     
    Näyteanalyysien tulokset:
     

    Ks. liitteet oikealla.

    Taustatietoja:
     

    Australialaisomisteisen Dragon Miningin Oriveden kaivoksen alapuoliset vedet ovat erittäin huonossa kunnossa sisältäen muun muassa huomattavia määriä uraania, sinkkiä, alumiinia ja kadmiumia. Myös yhtiön rikastamolla Sastamalan Stormissa etenkin nikkelipäästöt vesistössä ovat ongelmallisen korkeita. Yhtiö on aikeissa avata kaivoksen Valkeakosken Kaapelinkulmaan sekä Kuusamoon, jossa kaivoshanke tosin on vastatuulessa. Dragon Miningin kaivoshankkeista on julkaistu syksyllä 2014 Maan ystävien ja Hitaiden akatemian julkaisema raportti, joka löytyy osoitteesta maanystavat.fi/lohikaarme.

    Angi Mauranen

  • Luonto ja ihminen – erottamattomat

    Olin taannoin treffeillä, ja jossain vaiheessa tuli puhetta työstäni Maan ystävissä. Treffikumppanini kysyi minulta: “ Miten siinä hankkeessa, jossa olet töissä, ajetaanko siinä ympäristön vai ihmisten asiaa?” Kysymys oli vilpittömästi esitetty ja ihan fiksun ihmisen esittämä. Hämmennyin hieman ja sopersin jotain sen suuntaista kuin että hankkeessa ei yritetä erotella luonnon etua ja ihmisen etua, vaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja maapallon kantokyvyn huomioiminen ovat ikään kuin saman asian kaksi eri puolta. Olen kai ollut liian pitkään jossakin Maan ystävä -kuplassa, koska olin unohtanut, miten ihmiset ympärilläni yleensä mieltävät luonnon ja ihmisen välisen suhteen. Vaikka en minäkään ole aina kovin kokonaisvaltaisesti asiaa ajatellut.
     
    Törmäsin ensimmäisen kerran ajatukseen siitä, että (luonnon)ympäristö ja ihminen eivät ole kovin erotettavissa, joskus opiskeluaikoina. Pidin ajatusta typeränä tai jopa vaarallisena, koska pelkäsin sen johtavan kompromisseihin ympäristönsuojelussa. Olin ollut varsin pienestä asti tietoinen sademetsien tuhon ja otsonikadon kaltaisista ympäristöongelmista, ja ajattelin vielä muutaman vuoden yliopistossa biologiaa opiskeltuanikin, että ihminen on jotenkin erillinen luonnosta, ja luontoa on suojeltava ihmiseltä kaikin keinoin.
     

    Mutta aika kuluu, ihminen viisastuu kasvaessaan ja nyt ajattelen toisin. Ihminen sekä on että ei ole osa luontoa. Olemme täysin riippuvaisia ympäristöstämme, vaikka lähimarketista tarjouskahvia hakiessa yhteyttä voi olla vaikea havaita tai muistaa.Tarvitsemme esimerkiksi ilmaa, vettä, lämpöä ja ravintoa, joita emme pysty tyhjästä tuottamaan. Toisaalta ihminen on onnistunut luomaan yhdisteitä ja systeemeitä, jotka ovat selkeästi haitaksi muille eläville olennoille ja ekosysteemeille. Lisäksi käyttämällä yhä enemmän maapallon rajallisia resursseja tulemme vieneeksi elintilaa muilta lajeilta. Otamme jatkuvasti velkaa muulta luonnolta.

    Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että kaikki ihmiset eläisivät yli maapallon kantokyvyn. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää luonnonvaroja samalla tavalla: Ihmisen ja muun luonnon välisen oikeudenmukaisuuden rinnalle nousee kysymys ihmisten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Ne, joilla on valtaa ja rahaa, voivat käyttää luonnonvaroja niidenkin edestä, joilla ei ole mahdollisuutta tyydyttää edes perustarpeitaan.
     
    Rajallisessa systeemissä ei ole mahdollista, että kaikki maailman seitsemän miljardia ihmistä alkaisivat elää kuin suomalaiset, koska silloin tarvitsisimme yhden sijasta kaksi ja puoli maapalloa. Oikeudenmukaisessa järjestelmässä luonnonvarojen kulutus jakautuu tasaisesti käytettävissä olevien resurssien asettamat reunaehdot huomioiden. Jos lukee päivän uutisia, huomaa, että tästä ollaan vielä hyvin kaukana.

    Ongelma on yhteiskunnan rakenteissa, jotka eivät tunnista ihmisen riippuvuutta rajallisesta luonnosta. Hyvinvointimme perustuu rajattoman kasvun ideaan, mutta rajaton kasvu ei voi olla mahdollista rajallisella maapallolla. Sahaamme omaa oksaamme tukeutumalla rajattoman kasvun talousjärjestelmään, joka edellyttää maapallon luonnonvarojen kestämätöntä ja vastuutonta käyttöä. Ylikulutuksen ensimmäiset kärsijät asuvat ehkä muualla kuin täällä globaalissa Pohjoisessa, mutta systeemin pitäminen ennallaan ei ole vaihtoehto yhteisellä maapallolla.

    Luontoa pitäisi siis suojella ja luonnonvaroja käyttää viisaasti, mutta miten se tehdään oikeudenmukaisesti? Jos ympäristönsuojelusta päätettäessä ei oteta huomioon kokonaisuutta, ne, joilla on vähiten valtaa yhteiskunnassa, saavat kohdata eniten vaikeuksia. Näin on käynyt esimerkiksi, kun fossiiliseen öljyyn perustuvia autojen polttoaineita on alettu korvata ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä palmuöljypohjaisilla pottoaineilla. Ongelmia on ollut esimerkiksi Malesiassa.

    Toisaalta, jos ympäristön kantokykyä ei oteta huomioon, ylikulutuksen ensimmäiset kärsijät ovat yleensä ne globaalin Etelän heikko-osaiset, joilla ei ole mahdollista ostaa itselleen turvaa. Esimerkiksi ilmastonmuutos on osoittanut, että holtittoman hiilen polttamisen suurimmat kärsijät ovat pienten leveysasteiden tulvien ja kuivuuden uhrit. Samalla hiilen poltosta suurimma hyödyn saavat toimijat, jotka usein ovat globaalissa Pohjoisessa, eivät joudu (vielä) kohtaamaan samanlaisia ongelmia.

    Maan ystävien globaalikasvatustoiminta on yksi avaus, jonka tavoitteena on viime kädessä monipuolistaa ihmisten käsityksiä maailmasta. Väitän, että sille, miksi hankkeessa ei erotella oikeudenmukaisuuskysymyksiä ja ympäristöongelmia toisistaan, on vankat perustelut. Ajatustavan muuttaminen ei ole koskaan helppoa niin yksilön kuin yhteiskunnankaan tasolla: on vaikea nähdä sitä, mitä ei tiedä voivan olla. Monet meistä ihmisistä pitävät lokeroinnista, ja luonto ja ihminen kuuluvat järjestelmässämme useimmiten eri lokeroihin. Jostain täytyy kuitenkin aloittaa.

    Anni Kiviranta

  • Tervehdys Maan ystävien vuoden 2015 hallituksesta!

    Uusi vuosi on alkanut ja uusi hallitus on tarttunut innolla toimeen. Tammikuun toisena viikonloppuna kokoonnuimme Helsinkiin Pauligin huvilalle perehtymään maanystävyyteen ja hallitustyöskentelyyn sekä pitämään ensimmäisen kokouksemme. Ensimmäisessä kokouksessa uusi hallitus teki ensimmäisen merkittävän päätöksensä – Maan ystävien kotisivut uudistetaan nykyaikaan!

    Puheenjohtajistossa ovat puheenjohtaja Angi Mauranen sekä varapuheenjohtajat Leena Kontinen ja Timo Sundman. Muita hallituksen jäseniä ovat Simo Porola, Maisa Anttila, Heidi Tuhkanen, Minna-Liisa Salonsaari, Miia-Riikka Komulainen, Saija Sarell, Ronja Järvelin ja Inka Tuominen. Hallitus on jakaantunut työryhmiin, joita voidaan täydentää myös hallituksen ulkopuolisin jäsenin. Viestintä & jäsenasiat -ryhmässä ovat Simo, Ronja, Minna-Liisa ja Leena. Talous ja varainhankinta -ryhmässä Heidi, Maisa ja Timo. Toimintaryhmät, paikallisryhmät, vuosikokous & väentapaaminen -ryhmässä Inka, Miia-Riikka ja Angi. Kansainväliset asiat -ryhmässä Leena ja Saija. Yhteyden meihin hallituslaisiin saa helposti sähköpostitse yhdistelmällä etunimi.sukunimi(at)maanystavat.fi.

    Tuoreen hallituslaisen ja Maan ystävän äänellä totean, että vuodesta on tulossa todella mielenkiintoinen. Keväällä ohjelmassa on esimerkiksi Sosiaalifoorumiin osallistuminen sekä omasta toiminnasta huhti- tai toukokuussa järjestettävä kevätväentapaaminen.

    Hyvää vuotta 2015!

    Minna-Liisa Salonsaari

  • Ilmastoaktivismia maapallon toiselta puolen

    Tervehdys Perun pääkaupungista Limasta, aavikkoisen rannikkokaupungin pölystä ja hälinästä. Täällä kesä tekee tuloaan ja kaupunkia lähes taukoamatta peittävä harmaa pilvikerros alkaa hiljalleen väistyä polttavan auringonpaisteen tieltä. Lämpenevät säät eivät suinkaan ole ainoa innostuksen ja odotuksen aihe täällä, lähestymässä on jotain muutakin mielialoja kuohuttavaa, nimittäin 1.-12.12.2014 Limassa järjestettävä YK:n ilmastokokouksen kahdeskymmenes osapuolikonferenssi UNFCCC COP20. Antropologian vaihto-opinnot paikallisessa yliopistossa lennättivät minut tänne alun perin noin kolme kuukautta sitten. Etukäteen suunnittelematta ajoitus osui kuitenkin enemmän kuin sopivasti ilmastokonferenssin kanssa, ja kiitos FOEI-verkostolle olenkin saanut juuri vahvistuksen akkreditoinnista konferenssiin. Kriittisemmissä konteksteissa COP kokouksien saama ”Conference of Polluters” nimi tiivistää hyvin myös omia oletuksiani tästä valtavasta kansainvälisestä ilmastokonferrenssista, ja siitä minkälaisia todellisia ratkaisuja tai päätöksiä siellä voidaan saada aikaan. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen) COPin seuraaminen näinkin lähietäisyydeltä tulee kuitenkin olemaan varmasti erittäin mielenkiintoista. Niin kuin aikaisempienkin konferenssien yhteydessä, myös Limassa järjestetään virallisen konferenssin aikana ”Peoples summit on climate change” täällä ”Cumbre de los pueblos” (Katso), kansalaisjärjestöjä ja muita sosiaalisia liikkeitä yhteen kutsuva avoin foorumi toisenlaisten vaihtoehtojen ja ratkaisujen löytämiselle.

    Peru on mielenkiintoinen konteksti ilmastokonferenssille monestakin syystä. IPCCN:n (Intergovernmental Panel on Climate Change’s) raportin mukaan Peru on yksi niistä maista joihin ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan eniten. Nopeasti kasvava talous jonka keskeisenä sektorina toimii kaivosteollisuus, suuri poliittisesti heikossa asemassa oleva alkuperäisväestön määrä ja IPCC:n raportin maalailemat kauhukuvat ovat tekijöitä jotka korostavat ilmaston muutosta koskevan keskustelun tärkeyttä juuri täällä. Ympäristöaktivismi tai ympäristöliikkeet ovat kuitenkin Perussa muihin Latinalaisen Amerikan maihin verrattuna vähäisiä ja suurin osa kansalaisjärjestöistä ja sosiaalisista liikkeistä toimii enemmän alkuperäisväestön- työväen- tai ihmisoikeuskysymysten parissa. Ympäristökysymyksiin puututaan selkeämmin esimerkiksi maanomistus tai ihmisoikeusnäkökulmasta kuin ympäristön suojelullisina kysymyksinä. Tämän voi kuitenkin nähdä myös liittyvän maailmankuvan holistisuuteen jossa ”ympäristö” kysymyksiä ei eroteta niiden sosiaalisesta kontekstista. Toinen huomattava piirre Latinalaisen Amerikan ympäristödiskurssissa on sen antikapitalistinen luonne. Kapitalistisen talousmallin ja jatkuvan kasvun kyseenalaistaminen ovat merkittävä osa niin ympäristö- kuin alkuperäisväestö- liikkeidenkin tuottamaa diskurssia jossa globaali eriarvoisuus ja ympäristötuhot nähdään niiden suorana tuotteena.
     
    Yksi Perun ainoista ympäristöjärjestöistä on MOCICC (Movimiento Ciudadania al frente Cambio Climatico). (Katso) Vapaasti käännettynä ”ilmaston muutosta vastaan toimiva kaupunkilaisten liike”, joka on 74:ää eri teemojen parissa toimivaa järjestöä yhdistävä katto-organisaatio. MOCICC on yksi Cumbre de los Pueblos vaihtoehtokonferenssin pääjärjestäjistä.
     
    Maan ystävien hallituspestini hoitaminen täältä etäisyyksistä on jäänyt valitettavan vähälle sähköpostien silmälläpitoa lukuun ottamatta, mutta sen sijaan olen pyrkinyt tutustumaan sitäkin enemmän paikalliseen ympäristötoimintaan. Muutaman täällä viettämäni kuukauden aikana olen päässytkin kivasti mukaan MOCICCIN toimintaan: muun muassa kokouksiin, katselemaan dokumenttielokuvaa puistossa ja mielenosoitukseen kaivos- ja energia ministeriön edessä. Saamani mielikuvat MOCICC:in ”maailmankuvasta” on varsin vastaava kuin näkemykseni mukaan Maan ystävien on, ajatus maailmasta kokonaisuutena, jossa ympäristökysymykset ovat yhtälailla ihmisoikeuskysymyksiä ja päinvastoin.
     
     
    Hallituspestistä maapallon toiselle puolelle karkaamisesta huolimatta sain ilokseni kuulla että paikka hallituksessa löytyy vielä seuraavallekin vuodelle. Täältä toivottavasti tarttuu mukaan yhtä jos toista ja tutustuminen uuteen asuinympäristöön, uusiin ystäviin ja erilaisiin ympäristötoiminnan muotoihin jatkuukin yhä! Lisää höpötystä luvassa viimeistään COP:ista!
     

    !Cambiamos el sistema y no el clima!
     
     

    Compañera Saija