Blogi

Osallistuin ruoka- ja maatalousteemaiseen nuorten Maan ystävien tapaamiseen Berliinissä tammikuun loppupuolella. Mukana oli lisäkseni 13 henkeä eri Euroopan maiden sisarjärjestöistä.

Yhteisestä muutoksen halusta kertoo se, että lähes kaikki osallistujat kuuluivat omilla asuinalueillaan ruokapiiriin tai -osuuskuntaan. Erityisongelmat vaihtelevat maasta toiseen. Espanjalaisilla pinnalla on kysymys gm-maissista, ja unkarilainen osallistuja puhui Itä-Eurooppaa uhkaavasta viljelymaan haltuunotosta (land grabbing).

Ratkaisujen rakentamisesta mainittakoon, että Norjassa Maan ystävät innostavat jäseniään lähtemään maatila-talkoolaiseksi, ja Hollannissa nuoria rohkaistaan vihertämään koulunsa ruokalistaa. Tapaamisessa puolestaan treenattiin niittykasvi-siemenpommien tekemistä ja opittiin, miten näppärää sauvasekoittimella on valmistaa kauramaitoa. Esimerkiksi siemenpommien rakentelusta saa kesätapahtumiin iloisen työpajan, jonka yhteydessä on luontevaa jutella vaikkapa viljelysiementen patentoinnista tai gm-kasveista.

Verkostoitumiseen ja ideoiden jakoon keskittyneen kokoontumisen huippu oli osallistuminen hyvän ruoan ja hyvän maatalouden marssille. Se keräsi talviseen Berliiniin lauantaina 19.1. peräti 25 000 mielenosoittajaa ympäri Saksaa. Kulkueessa kannatettiin luomua, vaadittiin reiluja tuottajahintoja sekä vastustettiin gm-kasveja ja eläintehtaita. Mielenosoituksen pääviesti ”olemme saaneet tarpeeksemme teollisesta maataloudesta” oli suunnattu EU-politiikoille, jotka päättävät yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksista kuluvan kevään ja kesän aikana. Berliinin marssi oli jatkoa viime syksynä muun muassa Helsingissä nähdyille marsseille.

Tammikuisen suurmarssin teki mahdolliseksi saksalaisten viljelijä-, ympäristö-, eläinsuojelu- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteistyö. Järjestöt ovat rakentaneet yhteisrintamaa ruokakysymysten ympärille parin viime vuoden ajan. Saksan Maan ystävät eli BUND on ollut keskeisesti mukana tässä prosessissa.

Myös Suomessa järjestöjen yhteistyötä on pyritty viime aikoina vahvistamaan. Vauhdittajana on ollut Luomuvallankumous-kampanja. Kampanjatyö on vasta alussa. Jos haluat päästä vallankumouksen tekijäksi, ilmoittaudu mukaan.

Päivi Mattila

Vuonna 2008 alotin yhteisöpedagogiopinnot Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hain kouluun sillä ajatuksella, että haluan kuluttaa päiväni tehden jotain arvojeni mukaista. Halusin työn, jota tehdään sellaisista syistä ja sellaisilla seurauksilla, että voin työpäivän jälkeen olla ylpeä itsestäni – joka päivä! Työ on todella iso osa ihmisen elämää jo pelkästään tunneissakin mitattuna, ja mieluummin haluan tehdä työkseni jotain, mistä on itselle ja muille hyötyä, eikä päinvastoin. Haaveilin työstä ympäristöjärjestössä. Ennestään vahvaa järjestötaustaa minulla ei kuitenkaan ollut.

Opintojen alkuvaiheessa meidän ”ekaluokkalaisten” piti etsiä itsellemme työpaikka, johon käydä tutustumassa parin päivän ajan. Työhön tutustumiset tuli tehdä silmällä pitäen edessä olevaa pidempää harjoittelujaksoa. Opinnoissani suuntauduin järjestötoimintaan, joten aloitin googlettamalla kaikkien Suomessa toimivien ympäristöjärjestöjen yhteystiedot. Harjottelupaikkoja ei yksikään mainostanut sillä haavaa tarjoavansa, joten laitoin avoimen hakemuksen niihin jokaiseen. Harvasta sain vastausta lainkaan, mutta onnekseni eräs Maan ystävät ry -nimisen järjestön kampanjakoordinaattori pyysi minut juttelemaan harjoittelumahdollisuuksista. Niin päädyin suorittamaan parin päivän työhöntutustumisjaksoni ilmastokampanja Polttavassa Kysymyksessä. Tämä jakso venyi lopulta kahdeksi pitkäksi harjoitteluksi ja parin muun kurssin lyhyemmiksi työelämäosuus-pätkiksi.

Käytännössä osallistuin aktiivisesti Polttikseen kokonaisen vuoden ajan: 2008 syksystä vuoden 2009 syksyyn. Harjoitteluissani pääsin tekemään, näkemään ja kokemaan todella paljon. Tiivis yhteys työelämään heti opintojeni alusta asti oli todella järkevää. Koulussa opetetut asiat pystyi heti kytkemään käytäntöön ja käytännössä opitut asiat sitomaan teoriaan. Polttava Kysymys oli, ja on mielestäni edelleen monella tapaa yksi hienoimmista kampanjoista Suomessa. Koska Maan ystävät on pieni järjestö, saavat niin harjoittelijat kuin vapaaehtoisetkin helpommin isoja asioita hoitaakseen. Työ pienessä järjestössä pitää sisällään omat haasteensa, mutta myös etunsa. Maan ystävät tekee työtään ekologisesti kestävämmän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman maailman puolesta useimmiten erittäin pienillä resursseilla, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä!

Jouluna 2011 kolmen ja puolen vuoden tutkintoni oli kasassa, ja pääsin siirtymään harjoittelijasta työntekijäksi. Opintojeni aikaan ja eritoten valmistumisen jälkeen on yhä selvemmäksi käynyt se, miten tärkeää on luoda yhteyksiä työelämään jo opintojen aikana. Töistä kilpailu on raakaa peliä, eikä ketään kiinnosta mitä arvosanoja todistuksessasi seisoo. Saman tutkinnon on suorittanut moni muukin, eikä koulutus itsessään takaa työpaikkaa lähes kenellekään. Se mitä pystyt sanomaan työkokemuksestasi on sitä valuuttaa, jolla työpaikan itsellesi lunastat. Työharjoittelukokemusta arvostetaan onneksi usein siinä missä palkkatyökokemustakin. Ainakin yhteisöpedagogiopiskelijoita suosittelen tekemään mahdollisimman paljon opintoja työharjoitteluina, ja sama pätee varmaan alaan kuin alaan. Toisaalta myös opintojen aikana tehtyjä vapaaehtoistöitä ja järjestötoimintaa pystyvät yhteisöpedagogiopiskelijat opinnollistamaan jälkeenpäinkin, vaikkei varsinaisesta työharjoittelusta olisikaan ollut kyse.

Valmistuttuani tein vielä yhden työharjoittelun työvoimatoimiston kautta, kunnes lopulta tärppäsi työnhaussa. Voisi sanoa ympyrän sulkeutuneen, kun ensimmäinen palkkatyöni valmistuneena yhteisöpedagogina oli Maan ystävien järjestösihteerinä. Kiitos opintojen aikana suorittamieni työharjoitteluiden, näin voin täydellä varmuudella sanoa.

Tämän blogitekstin omistan ennen kaikkea opiskelijoille. Suosittelen lämpimästi jokaista opiskelijaa poistumaan mukavuusalueelta, haastamaan itsensä ja hakemaan niitä vähän liiankin haasteellisen tuntuisia harjoittelupaikkoja. Ei kannata mennä siitä aidan matallimmasta kohtaa, pelkästään kartutettavat opintopisteet mielessä, sillä opiskeluaikana luot pohjan omalle tulevalle työurallesi. Itseäni onnisti harjoittelupaikan suhteen siinäkin mielessä, että harjoitteluni ohjaaja Polttiksen silloinen (ja nykyinen) koordinaattori Meri Pukarinen oli itsekin yhteisöpedagogi. Tämä paitsi antoi minulle upean esikuvan siitä, millasissa työtehtävissä valmistunut yhteisöpedagogi voi toimia, tietysti myös helpotti ohjaajaani hahmottamaan kurssieni vaatimuksia työharjoitteluni suhteen.

Eveliina Heikkinen

Ympäristöjärjestöjen 16–20 –vuotiaille nuorille suuntaamat ympäristötoimintapäivät järjestettiin Virroilla 1.-3.2.. Toimintapäiville osallistui kuutisenkymmentä nuorta eri puolilta Suomea sekä Ruotsista, Virosta ja Tanskasta. Maan ystävien työpajoissa pohdittiin ilmastoaktivismia eri puolilla maailmaa ja tutustuttiin elektroniikantuotannon epäkohtiin. 

Vedin kaimani Anni Aroluoman kanssa elektroniikka-aiheisen työpajan, johon osallistui kaikkiaan kymmenen fiksua ja valveutunutta nuorta. Elektroniikan tuotannossa ja e-jätteen hävittämisessä on paljon epäkohtia, ja lähestyimme asiaa tutustumalla kännykän elinkaareen. Lisää tietoa elektroniikantuotannon epäkohdista voi lukea Finnwathin raportista.Elektroniikkajätteeseen liittyvistä ongelmista voi puolestaan lukea Eetin vasta julkaistusta selvityksestä. 

Tapahtumaan osallistuneita nuoria ei voi moittia siitä, että he olisivat välinpitämättömiä maailman epäkohtien edessä. Päinvastoin osallistujista suorastaan huokui huolestuneisuus maapallon tilasta ja tulevaisuudesta. Viikonlopun jälkeen kysyin: Miten tämä valtava potentiaali, joka näissä nuorissa on, käännetään vaikuttavaksi toiminnaksi?

Jotta yleinen huolestuneisuus saataisiin kanavoitua toiminnaksi, tarvitaan joukko ihmisiä toimimaan yhdessä. Ympäristöasioista huolestunut nuori voi kokea olevansa varsin yksin ajatustensa kanssa, jos kaveripiiristä ei löydy samalla tavoin ajattelevia ihmisiä.

Olen sitä mieltä, että ympäristötoimintapäivien kaltaisen tapahtuman suurin arvo on siinä, että se saattaa yhteen samanhenkisiä ihmisiä eri puolilta maata. Usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin kasvaa, jos huomaa, että on olemassa muitakin ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään samojen asioiden hyväksi. Ihannetilanteessa näistä fiksuista ja tiedostavista nuorista kasvaa rohkeita ja aktiivisia kansalaistoimijoita, jotka vielä muuttavat maailmaa.

Kuten Jonas Biström ympäristötoimintapäivien päätössanoissa totesi, aktivismi ei aina ole helppoa tai kivaa eikä se edes tee ihmistä onnelliseksi. Usein kyse on vain siitä, että meidän on pakko toimia, jotta maailma olisi siedettävä paikka.

Erityisesti nuorten ihmisten on hyvä muistaa, että vallassa olevat tahot harvoin luopuvat vallastaan vapaaehtoisesti. Valta on otettava, jokaisen sukupolven tulee tehdä se vuorollaan. Vallan ottamisesta seuraa väistämättä konflikti, mutta tuo konflikti on pieni hinta siitä, että tämän ajan räikeimmät ympäristöongelmat saataisiin ratkaistua. Nyt vallassa oleva sukupolvi on jo osoittanut, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltaista ongelmaa ei voi ratkaista heidän opeillaan.

Toivon todella, että nämä ympäristötoimintapäiville osallistuneet nuoret ja heidän kaltaisensa ovat niitä, jotka seuraavaksi ottavat vallan käsiinsä: Silloin päättäjät osaisivat vihdoin tehdä viisaita ja ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä päätöksiä, ja edellinenkin sukupolvi voisi nukkua yönsä rauhassa.

Kuvia ja lisää tarinoita Ympäristötoimintapäivistä osoitteessa miljonaktion.fi.

Anni Kiviranta