Muutos ei tapahdu itsestään,
se on tehtävä!

Blogi

  • EU:n ilmastopolitiikan muutoksen tarve – uhkapolulta mahdollisuuksien maailmaan

    EU-komissio julkaisi tammikuun lopulla esityksensä vuoden 2030 ilmastotavoitteiksi: 40 % päästövähennystavoite, 27 % tavoite uusiutuville energioille vain EU-tasolla vailla maakohtaista sitovuutta ja energiansäästötavoite myöhemmin harkittavaksi. Maan ystävien kampanjakoordinaattori Hanna Hakon mielipidekirjoitus  Helsingin Sanomissa arvioi tavoitteita kriittisesti ja sai  ilmastokomissaari Connie Hedegaardin kirjoittamaan vastineen puolustaen komission esitystä. Hedegaard pitäen 40 % päästövähennystavoitetta kunnianhimoisena. Ilmastotieteen näkökulmasta tavoite johtaisi meitä kohti ilmastokatastrofia.
     
    Nykyilmastotieteen mukaan 40 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon ei riitä pitämään maapallon keskilämpötilan nousua alle 2 asteen sovitun riskirajan, minkä ylittäminen merkitsee Maailmanpankin sanoin ”tuhoisia vaikutuksia”. Esim. EU:n omat erikoistutkijat ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA osoittavat  raporteissaan miten 40 % tavoite antaa vain 50/50 mahdollisuuden pitää maapallon lämpötilan nousu alle kahdessa asteessa.
     
    Johtava ilmastotutkija, professori Kevin Anderson (Tyndall Centre for Climate Change Research) menee arvioissaan vielä pidemmälle. Hän lähetti viime joulukuussa avoimen kirjeen komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle, kopion siitä sai myös mm Connie Hedegaard. Tässä viestissä tutkija varoittaa miten 40 % päästövähennystavoite johtaa 50-70 % varmuudella 2 asteen lämpötilan nousun ylitykseen, ja tarvittaisiin vähintään 80 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 kahden asteen ylityksen välttämiseen. Tieteen valossa komission tavoite paljastuu kunnianhimoiseksi uhkapeliksi, mutta kunnianhimoisena päästövähennystavoitteena sitä ei voi pitää.
     
    Ilmastotutkijan viestiä ilmeisen paljon paremmin komissiossa on saatettu lukea vaikutusvaltaisen teollisuus- ja elinkeinoelämän edustajien lobbausjärjestö BusinessEuropen kirjettä Barrosolle. Tammikuussa julki tulleessa viestissä komissiota kehotettiin asettamaan ”realistinen” (eli heikko) päästövähennystavoite, joka ei vahingoittaisi teollisuuden kilpailukykyä; muita sitovia tavoitteita ei tarvittaisi, ja muut maat saisivat toimia ensin, EU niiden jälkeen. EU:n tulisi valtalobbareiden mukaan hoitaa ensin talouskriisi ja vasta sitten tarttua ilmastotoimiin. Ilmasto ei kuitenkaan voi odottaa vuoroaan.
     
    BusinessEurope on keinotekoisesti ja tarkoitushakuisesti asettanut talouden ja ilmaston puolesta toimisen ikään kuin toistensa vastakohdiksi, ja on tällä taktiikalla saanut huomattavan paljon valtaa. Tosiasiassa todellinen kunnianhimoinen ilmastopolitiikka edistäisi talouttakin.
    Kunnianhimoinen päästövähennystavoite lisäisi uusiutuvan energian osuutta ja vähentäisi energian kokonaiskulutusta. Näin leikattaisiin reippaasti myös energian tuontia, mihin EU kuluttaa nykyisin vuosittain 500 miljardia euroa (IEA). Uusiutuvaan energiaan siirtymistä vahvistamaan tarvitaan sille oma sitova kansallinen tavoite. Energiatehokkuutta voimistamalla taas säästettäisiin Ecofys-tutkimusryhmän mukaan vuosittain jopa 250 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Talouskriisikin voitaisiin voittaa aktiivisemman ilmastopolitiikan ja uudenlaisen talousajattelun avulla.
     
    Emme varmasti halua olla ilmastouhkapelin voimattomia uhreja, vaan haluamme saada yhä vielä mahdollisuuden parempaan elämään. EU:n tulee asettaa vuodelle 2030 kolme sitovaa kunnianhimoista tavoitetta, jotka jaetaan maakohtaisesti kuten vuoden 2020 tavoitteille tehtiin. EU-parlamentin mielipideäänestyksessä enemmistö äänesti juuri kolmen sitovan tavoitteen puolesta, mikä on ilahduttava toivon merkki. Sen pitäisi kannustaa suomalaisetkin ministerit edistämään kolmen tavoitteen mallia ja vaatimaan yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa EU:n ilmastopolitiikan vahvistamista.
     
    Euroopan Maan ystävien mukaan tarvittaisiin sitovat tavoitteet: vähintään 60 % päästövähennystavoite (lisäksi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi ilmastorahoitus kehitysmaille), 45 % tavoite uusiutuville energioille (biomassan kestävyysvaatimuksin) ja 50 % energiansäästötavoite. Vasta sitten EU:sta voisi paremmin alkaa puhua ilmastonmuutoksen torjunnassa kunnianhimoisena esimerkkinä muulle maailmalle.
     
    Tämä kaikki on vielä mahdollista, ja erittäin tarpeellista. EU-johtajien ja jäsenmaiden ministerien tulisi herätä muutoksen mahdollisuuteen, muistaa aiemmat tahtonsa ja sitoumuksensa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kääntää ilmastopolitiikkansa todella vastaansanomattoman kunnianhimoiseksi.
     
    Kunnianhimoinen EU-ilmastopolitiikka tukisi kansallisella tasolla tehokkaita ilmastotoimia: vahvan ilmastolain säätämisen lisäksi esim. fossiilisten ja muiden kestämättömien energiainvestointien ja -tukien lopettamista ja suuntautumista uusiutuviin energioihin, erityisesti pientuotannon ja yhteisöenergian tukemiseen, mikä vauhdittaisi siirtymistä kokonaan uusiutuvaan energiaan. On mahdollista muuttaa kestämätön ilmasto- ja energiapolitiikka kestäväksi, kaikki keinot ovat olemassa jo, ne odottavat vain poliittista tahtoa ja oikeaa päätöstä toteutuakseen.

    Leena Kontinen

  • Turistina yhdistyskoulutuksessa

    Hampaat peseytyvät kuin itsestään. ”Olipa hyvä koulutus” on minulle ennenkokematon ajatus puoli viideltä sunnuntaiaamuna. Kertailen päivän tapahtumia kiinnittämättä huomiota partaani pitkin valuvaan hammastahnanoroon:
     
    Portaiden välitasanteen yläpuolelta otettu yhteiskuva oli hyvä ehdotus, mutta se hukkui Fingerpori-tulkintojen aiheuttamiin naurunremakoihin. Minä vain kuuntelin hymyillen. Takana oli pitkä päivä ja olo oli sen verran seesteinen, että valokuva tuntui merkityksettömältä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, päätyihän se eläivöittämään tätä kirjoitustakin.
     
     
    Aiheuttiko fasilitointikoulutus tuon mielihyvän ja sisäisen rauhan tunteen? Vai olivatko syyllisiä muut koulutettavat? Vastaus on varmaan monien tekijöiden summa, mutta taloudenhallinta ainakin houkutteli minua ainoastaan koskettelemaan kosketusnäyttöä. Tai sitten se oli liiallinen kahvinjuonti mikä sai tuojottelemaan Pauligin huvilan kaiverrettuja puurakenteita. En muista, se oli sekavaa aikaa. Varpaita paleli. Taseet tulevat herättämään hämmästystä jatkossakin.
     
     
    Tilaisuuden loputtua laitoin koristeltuja tuoleja järjestykseen koska en halunnut tiskata. Kuinka selittäisin muille osallistujille ettei naamallani ollut tarkotushakuinen kestohymy, minulla oli oikeasti hauskaa. (No blogikirjoituksella tietysti)

     
    Voisi tuntea toisin kun herää puoli seitsemältä lauantaiaamuna ja tarpoo reikäsissä kengissä, villasukat märkinä auraamattomia teitä pitkin pilkkomaan paprikaa, siivuttamaan tofua. Tekisikö tarjoilulautaselle kasan, keon vai röykkiön? Näitä asioita pohtiessani olivat muut jo ahertaneet ruuat valmiiksi ja kantaneet ne saliin. Minä keräilin paprikansiemeniä yksi kerrallaan pöydältä. Skootterin täysillä on eri asia kuin formulan täysillä ja minä olen vain hitaasti heräävä jalankulkija.
     
    Kahdeksan tuntia aamupalan jälkeen olin unohtanut palelevat varpaani ja kellon. Puhun nyt siitä ajannäyttäjästä, en niistä kilkuttimista(Tingsha symbaalit) joita Lari Karreinen käytti koulutettavien hiljentämiseksi. Meininki sai minut aika ajoin niin vakuuttuneeksi, että aloin epäilemään huijausta. Sen on pakko olla joku Sarasvuo. Mutta onneksi se ei ollut.
     
    Se mitä olen kokoajan yrittänyt tässä sanoa on, että Maan ystävät, Luontoliitto ja Eettisen kaupan puolesta ry. onnistuivat järjestämään hallituksilleen tilaisuuden jossa koin oppivani. Sitä toivoinkin.
     
    Järjestäjiä ja kouluttajia kiittäen,

    Lauri Takatalo

  • Tästä tulee hyvä vuosi

    Tietynlainen optimismi lienee välttämätöntä, jos yrittää mahduttaa ihmiskunnan toimintaa takaisin planeettamme ekologisen kantokyvyn rajoihin, ja vieläpä oikeudenmukaisella tavalla. Operaatio täytyy ensinnäkin nähdä ylipäänsä mahdollisena, mikä ei globaalien kriisien vaivaamassa maailmassa ole aina helppoa. Lisäksi täytyy luottaa siihen, että löydämme tähän työhön toimivia keinoja, ja että osaamme myös käyttää niitä. Jonkinlaista optimismia täytyy epäilemättä löytyä myös ihmiskuvasta:  maailmanparannukselle omistautuminen tuskin olisi mielekästä ilman uskoa ihmisten kykyyn ja ainakin herätettävissä olevaan tahtoon elää sopusoinnussa toistemme ja ympäristömme kanssa. Taidan siis olla jollakin perusteellisella tavalla optimismi, tai vaihtoehtoisesti aivan väärässä paikassa, kun löydän itseni luotsaamasta koko maan kattavaa yhteiskunnallista ympäristöjärjestöä.
     
    Kun Maan ystävien tuore hallitus kokoontui yhdeksi tammikuiseksi viikonlopuksi Helsinkiin järjestämään rivejään, suunnittelemaan alkanutta vuotta ja aloittamaan yhteistä työtään, optimismini tuli ilmi hyvin konkreettisella tavalla. Olin toiveikkaasti luottanut siihen, että pysymme itse määrittelemässämme aikataulussa, mutta lopulta vaikka kuinka paljon asioita piti siirtää lauantailta sunnuntaille ja sunnuntailta edelleen myöhemmäksi. Yksi viikonloppu oli tietenkin kovin vähän yhdeksän uuden hallituslaisen perehdyttämiseen tähän hienoon organisaatioon, etenkin kun sunnuntaina oli hallituksen ensimmäinen kokous.
     
     
    Kokouskin oli vielä pitkälti tutustumista ja tunnustelua, kun hallituksen työryhmät muodostettiin vasta sen yhteydessä, mutta saatiin siellä aikaan yksi merkittävä päätöskin: Maan ystävät aikoo tänä keväänä hakea siviilipalveluspaikan statusta. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että MY:hyn saadaan sivaria vielä tänä vuonna, mutta tietä on alettu tasoittaa, ja toivon mukaan pääsemme pian tarjoamaan taas yhdelle militarististen rakenteiden vastustajalle oikeasti mielekästä tekemistä. Vielä hienompana tosin pitäisin sitä, jos näitä rakenteita purettaisiin perusteellisemmin, ja rangaistuksenomaisesta siviilipalvelusvelvollisuudesta päästäisiin kokonaan eroon.
     
    Optimistiset odotukseni viikonlopun suhteen yleisemmin eivät ehkä lopulta olleetkaan niin yliampuvia. Ihmiset olivat motivoituneita ja skarppeja, kysymykset ja keskustelut hyviä sekä hallitustyön starttaaminen kaiken kaikkiaan varsin sujuvaa. Ilmapiiri oli lämmin, ja tuntui siltä, että muidenkin kuin minun oli helppo olla ja osallistua. Hallituslaisten erilaiset lähtökohdat ja näkökulmat täydensivät hienosti toisiaan, ja kun asioista ei oltu yhtä mieltä, niitä puitiin yhdessä rakentavasti. Tuntui, että venyvät ja paukkuvat aikataulut olivat pieni hinta näin hyvistä ja tärkeistä keskusteluista, ja muilta osin koko viikonloppu onnistuikin oikein hyvin.
     
     
    Jatkossa minun on siis lisättävä ripaus realismia kokousten ja käytännön työn suunnitteluun. Sen sijaan uskoni siihen, että tämä on järkevä tapa organisoida toimintaa paremman maailman puolesta, ja että yhdessä toimimalla voimme saavuttaa suunnilleen mitä tahansa, sai paljon vahvistusta viikonlopun aikana. Tällä porukalla ja näillä eväillä olisinkin suorastaan pessimisti, jos en näkisi edessäni hienoa vuotta Maan ystävissä ja valoisampaa huomista!

    Angi Mauranen