|
|
|
|
|
Maan ystävät, Luonto-Liitto ja Suomen Luonnonsuojeluliitto TIEDOTE 23.4.1998 UPM-Kymmene siirtää keskustelun epäolennaiseen UPM-Kymmene julkaisi tänään kaakkoisaasialaisen APRIL-yhtiön Sumatralla sijaitsevien Riaun tehtaiden ympäristövaikutusten selvityksen. Ympäristöjärjestöjen mielestä mikään selvitys ei muuta APRILin toimintaan liittyviä, jo tiedossa olevia perusongelmia. On hyvä, että UPM pyrkii selvittämään APRIL-yhtiön toiminnan ympäristövaikutuksia. Ympäristöjärjestöt tulevat luonnollisesti lukemaan UPM:n tilaaman selvityksen tarkasti ja kommentoimaan sitä yksityiskohtaisesti. Samalla haluamme muistuttaa
siitä, että oleelliset faktat APRILin Riaun toiminnasta ovat
olleet tiedossa ja kaikkien osapuolten yhtä lailla hyväksymiä
jo yli puoli vuotta. APRIL avohakkaa omien tietojensa mukaan muutamassa
vuodessa n. 200 000 hehtaaria vanhaa sademetsää Riaussa Sumatralla
ja keittää näin hankkimastaan puustaan sellua. Toiseksi,
hakkuut tehdään ainakin osittain mailla, jotka pakkolunastetaan
perinteisiä elinkeinoja harjoittavalta paikallisväestöltä. APRILin toiminnan
eettinen arvio voidaan tehdä näiden faktojen valossa. Mm. saksalaiset
lehtitalot ovat vuonna 1995 päättäneet, etteivät ne
osta paperia , jonka tuotanto perustuu sademetsien hävittämiseen.
Myös ympäristöliike tuomitsee puun hankinnan sademetsiä
tuhoamalla. Vastaavasti maan pakkolunastus ilman konsultaatiota kohdeväestön
kanssa on yleisesti tunnustettu tuomittavaksi, kansalaisoikeuksia loukkavaksi
käytännöksi. Kannatamme APRILin aiheuttamien ymäristuhojen selvittämistä. Samalla korostamme että yhtiön toiminnan eettinen kestämättämyys on voitu kiistatta todeta jo aikaisemmin tiedossa olleiden tosiasioiden perusteella. Jos julkinen keskustelu keskittyy liikaa APRILin toiminnan yksityiskohtiin uhkana on, että asiaa sivusta seuraavat eivät kohta näe tässä asiassa metsää puilta. Lisätietoja: Otto Miettinen, Maan ystävät, om@sll.fi Tuomas Rantanen, Luonto-Liitto, rantanen@siili.sll.fi Thomas Wallgren, Suomen Luonnonsuojeluliitto
|