TIEDOTE 13.1.1998
Suomen leijonan
ritarikunnan komentajamerkki:
Ahtisaarelta tuki ympäristöstä ja ihmisoikeuksista piittaamattomalle
toiminnalle
Maan Ystävien
metsäryhmä kummeksuu Presidentti Ahtisaaren päätöstä
myöntää Suomen leijonan ritarikunnan komentajamerkki
Indonesiassa toimivan April-yhtymän johtajalle Sukanto Tanotolle.
Myöntämisen perusteet eivät ole julkisia. Kunniamerkin
myöntäminen on kuitenkin selvä kannanotto UPM-Kymmenen
ja April-yhtymän yhteistyösuunnitelmiin. Presidentti Ahtisaari
ei ole selvästikään perehtynyt laajaan kritiikkiin, jota
on tuotu esille ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöjen
taholta liittyen April-yhtymään piittaamattomuudesta ihmisoikeuksista
ja ympäristöstä.
Ulkomaalaisille
myönnettyjen kunniamerkkien yleisenä perusteluna on suomalaisten
etujen edistäminen. UPM-Kymmenen liittoumasuunnitelmat sademetsiä
tuhoavan Aprilin kanssa ovat jo nyt mustanneet UPM-Kymmenen ympäristömainetta.
Valmet, jonka aloitteesta kunniamerkki on myönnetty, on puolestaan
osallistunut useisiin paikallisille ihmisille ja ympäristölle
tuhoisiin sellutehdashankkeisiin, mm. Aprilin uusimpaan sellutehtaaseen
Riau Andalanissa.
Demokrattisesti
suoralla kansanvaalilla valitun presidentin luulisi olevan huolestunut
Indonesian olemattomasta demokratiasta. Suharton hallinto rajoittaa
mm. ammattiyhdistysten toimintaa tavoilla, jotka rikkovat mm. Kansainvälisen
työjärjestön ILO:n sopimuksia. April-yhtiö käyttää
tätä hyväkseen pitääkseen palkat alhaisina
ja työntekijöiden oikeudet minimissään. Tällä
tavoin kustannukset pysyvät alhaisina, mikä aiheuttaa painetta
myös suomalaisen työlainsäädäntöön
höllentämiseen.
Viime viikolla Indonesian
metsäministerille annetun kunniamerkin kanssa päätös
on myös selvä tunnustus ex-kenraali Suharton diktatuurihallinnolle,
joka on vastuussa yli miljoonan ihmisen murhista. Kaakkois-Aasian talouskriisin
koettelemusten myötä polittiiset paineet yli 30 vuotta hallineen
yksinvaltiaan eroamiselle ovat kasvussa. Suurin osa maan yritystoiminnasta
on jollain tavoin Suharon sukulaisten käsissä. 76-vuotiaan
Suharton vallan aika on loppumaisillaan. Kannustamme presidentti Ahtisaarta
kunniamerkkien jakamisen sijasta toimimaan rauhanomaisen vallanvaihdon
eteen.
Lisätietoja:
Otto Miettinen, om@sll.fi, 040-574 1162