|
Maan
ystävät / metsäryhmä 21.3.2006
Tiedote
UPM JA 9 VUOTTA SADEMETSIEN HÄVITYSTÄ INDONESIASSA -
EI MUUTOSTA LUVASSA?
Suomalaisperäinen
metsäyhtiö UPM aloitti yhteistyönsä indonesialaisen
APRIL yhtiön kanssa vuonna 1997. Yhtiön toiminta perustui sademetsien
keittämiseen selluksi tuolloin ja perustuu yhä edelleen. UPM
on edelleen yksi APRIL:in suurimpia asiakkaita. UPM:n ja APRIL:in välinen
selluntoimitussopimus ja UPM:n antama laina erääntyvät
vuoden 2006 lopussa. UPM on nyt päätöksen edessä:
jatkaako APRIL:in sademetsiä hävittävän sellun käyttöä
vai ei?
Suomessa
vieraileva Jikalahari-järjestön koordinaattori Zulfahmi on työskennellyt
vuosia APRIL:in aiheuttaman sademetsätuhon estämiseksi. "UPM:n
on APRIL:in
rahoittajana ja sellun käyttäjänä kannettava vastuunsa.
UPM:n ei tule ostaa sellua APRIL:ilta niin kauan, kun APRIL jatkaa luonnonmetsien
raivaamista. UPM:llä on näytön paikka uusiessaan sopimuksiaan
APRIL:in kanssa.", Zulfahmi toteaa.
APRIL
haalii jatkuvasti uusia metsäalueita sellunsa raaka-aineeksi ja
puuviljelmiään varten. Esimerkiksi Kamparin niemimaalla Sumatran
länsirannikolla
yhtiö havittelee 200 000 ha kokoista aluetta suosademetsää.
Kamparin niemimaa,
metsäpeitteeltään reilu 400 000 ha, on suurimpia jäljellä
olevia yhtenäisiä
alankometsiä läntisessä Indonesiassa ja tärkeä
äärimmäisen uhanalaisen
sumatrantiikerin elinalue. Sen paksuihin turvekerroksiin on sitoutunut
miljoonia
tonneja hiiltä, joka vapautuu ilmakehään, jos metsä
korvataan viljelmillä.
Zulfahmin
Jikalahari-järjestö on esittänyt Kamparin niemimaata kansallispuistoksi.
"Kamparin niemimaa on jo sitomansa hiilen takia maailman mittakaavassa
tärkeä
alue. Sen olemassaolon suurin uhka on helppo nimetä - APRIL:in
raivaussuunnitelmat. Kamparin niemimaa on aivan liian arvokas alue tuhottavaksi
selluyhtiöiden lyhyen tähtäimen edun nimissä.",
Zulfahmi vetoaa.
Zulfahmi
ja joukko muita indonesialaisia ja suomalaisia kansalaisjärjestöjä
tapaavat UPM:ää yhtiön Indonesian raaka-ainehankintaan
liittyen
tiistai-iltapäivällä. Zulfahmi on haastateltavissa tiistaina
ja keskiviikkoaamuna.
UPM
solmi laajan yhteistyösopimuksen Indonesiassa toimivan sellun- ja
paperintuottajan APRIL:in (Asia Pacific Resources International Ltd.)
kanssa
vuonna 1997. Laaja yhtiöiden välinen yhteistyö kariutui
1999-2000. UPM on
kuitenkin jatkanut APRIL:in sellun käyttöä. APRIL on maksanut
UPM:ltä saamaansa
121 miljoonan dollarin lainaa sellulla. Laina erääntyy vuoden
2006 lopussa.
Vuodesta 2004 UPM on saanut APRIL:ilta vain akaasiaviljelmiltä tulevaa
sellua.
Järjestöjen mielestä puuviljelmien sellun käyttö
ei ratkaise ongelmia APRIL:in
tapauksessa, sillä yhtiö raivaa sademetsiä uusien puuviljelmien
tieltä jatkuvasti.
LISÄTIEDOT:
-
Otto Miettinen, Maan ystävät, otto.miettinen[at]maanystavat.fi,
050 551 4026
- Lisätietoja mm. Kamparin alueesta: http://www.maanystavat.fi/april
www.maanystavat.fi/upm |