Maan ystävien ja Suomen Vientiluottokampanjan tiedote 11.2.2002

UPM-KYMMENEN PUUNHANKINTA INDONESIASSA KYSEENALAISTA:
SADEMETSÄPUUTA, PUUN LAILLISUUS EPÄSELVÄ

Britannian Maan ystävät julkaisi tänään raportin APRIL fools: The forest destruction, social conflict and financial crisis of APRIL and the role of financial institutions and paper merchants.

Raportin mukaan UPM-Kymmenen indonesialainen yhteistyökumppani APRIL on edelleen merkittävä sademetsien tuhoaja. APRIL myös käyttää raaka-aineenaan puuta, jonka laillisuus on epäselvä.

Maailman suurimman sellutehtaan raaka-aineena maailman monimuotoisin metsä

APRILin omistama, maailman suurin sellutehdas Indonesian Sumatralla on vuosia pyörinyt lähes pelkästään luonnonmetsistä hakatulla puulla. APRILin toiminta on tähän mennessä hävittänyt arviolta 220 000 hehtaaria sademetsää. Sademetsien häviämisvauhti tulee kasvamaan entisestään, jos suunnitelmat kaksinkertaistaa APRILin paperitehtaan vuotuinen kapasiteetti toteutuvat.

APRIL on riippuvainen luonnonmetsien avohakkuista vuoteen 2008 asti, jolloin yhtiön arvion mukaan sen plantaaseilta saadaan riittävästi raaka-ainetta sellutehtaalle. Teollisuusanalyytikot epäilevät tätä vahvasti ja jotkut arvioivat APRILin jatkavan sademetsien hakkuita vielä pitkään vuoden 2008 jälkeenkin.

APRILin hakkuualueet ovat lukuisten uhanalaisten lajien (mm. intiantapiiri, aasiannorsu ja sumatrantiikeri) luontaisia elinympäristöjä. Sademetsien muuttaminen plantaaseiksi väistämättä vähentää tällaisten lajien elintilaa ja täten lisää niiden sukupuuttouhkaa. APRILin toiminta edistää luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien tuhoamista. Yksi näistä alueista on Tesso Nilo, joka WWF:n tutkimusten mukaan on maailman monimuotoisin alankometsäalue.

Puuraaka-aineen laillisuus epäselvä, suomalaisyhtiöitä mukana

WWF jäljitti hiljattain 110 tukkirekkaa Tesso Nilon sademetsästä APRILin sellutehtaalle. On epäselvää, onko APRILilla tarvittavat luvat alueen hakkuisiin. Hakkuut ovat myös ilmeisesti ristiriidassa Indonesian hallituksen ja kansainvälisten lainanantajien (mm. IMF) vuonna 2000 sopiman metsänraivauskiellon kanssa. WWF ja paikalliset asianosaiset vaativat APRILia lopettamaan aluen hakkuut välittömästi ja vetoavat hallitukseen alueen saattamisesta välittömästi täyden suojelun piiriin.

UPM-Kymmene on APRILin Sumatran sellun suurin ostaja. Indonesialaista sademetsäsellua käytetään UPM-Kymmenen Kiinan paperitehtaassa. UPM-Kymmene on myöntänyt APRILille myös lainan, 121 miljoonaa dollaria. Muita APRILia rahottaneita suomalaistahoja ovat Suomen Vientiluotto ja Merita (nyk. Nordea) sekä lainat taannut Finnvera.

Lisätietoja raportista:

Ed Matthew, Friends of the Earth EWNI, edmat@foe.co.uk, p. +44-20-7566 1720

Lisätietoja vientirahoituksesta:

Tove Selin, Suomen Vientiluottokampanja, tove.selin@sll.fi, p. 041-5100 616 / 09-228 081

Koko raportti ja lisätietoja nettisivuilla:

www.maanystavat.fi/upm/fools