Osakkeenomistajien Annina Käppi, Matti Liimatainen, Oras Tynkkynen, Tuomas Rantanen, Thomas Wallgren ja Otto Miettinen yhtiökokousaloite UPM-Kymmene Oyj:n 31.3.2005 pidettävälle yhtiökokoukselle

VAATIMUS ASIAN KÄSITTELYSTÄ YHTIÖKOKOUKSESSA

Allekirjoittaneet ovat pitkään seuranneet huolestuneina UPM:n yhteistyökumppanin APRIL:in toiminnan vaikutuksia Indonesian metsiin sekä siihen liittyviä sosiaalisia ongelmia ja ihmisoikeusloukkauksia. Osakkeenomistajina olemme myös huolissamme APRIL:in toiminnan vaikutuksista UPM:n maineeseen. Uskomme, että UPM voisi halutessaan vaikuttaa nykyistä enemmän APRIL:in toimintaan. Tämän vuoksi vaadimme osakeyhtiölain 9. luvun 7. pykälän nojalla, että UPM (kaupparekisterinumero 676.549) seuraavassa varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsitellään kokouskutsussa erikseen mainittavat vaatimuksemme:

1. UPM ja Asia Pacific Resources International Holdingin (APRIL) sekä kummankin yllä mainitun tytäryhtiöiden keskinäiseen liittoutumiseen, yhtiökauppoihin, omistusjärjestelyihin tai muuhun yhteistyöhön liittyvien sopimusten esittely erityisesti perinteisten maankäyttäjien oikeuksien, ympäristönsuojelun sekä ammatillisten järjestäytymisoikeuksien osalta.

2. UPM Oyj:n sellunhankintapolitiikan muuttaminen siten, että merkittävää luonnonmetsien tuhoa ja sosiaalisia ongelmia aiheuttavien selluntuottajien sellun käytöstä luovuttaisiin.

3. UPM Oyj:n ja Asia Pacific Resources International Holdingin sekä niiden tytäryhtiöiden velkajärjestelyyn liittyvän sellun toimitussopimuksen muuttaminen 31.8.2005 mennessä siten, että APRIL kuittaisi velkansa UPM:lle pidättäytymällä luonnonmetsien hakkuista, suojelemalla metsiä ja lievittämällä toimintansa aiheuttamia sosiaalisia ongelmia.

Tämä voidaan toteuttaa mm. sillä tavalla että APRIL luovuttaa omistusoikeuden maihinsa Riaun alueella yhtiöiden sopimassa laajuudessa, siten että vähintään puolet UPM:n omistukseen tulevasta maasta tulee olla hakkaamatonta luonnonmetsää. Maanomistusjärjestelyjen yhteydessä UPM sitoutuu suojelemaan omistukseensa siirtyvät metsät ja luomaan ohjelman APRILIN Riaun alueella aiheuttamien sosiaalisten ongelmien lievittämiseksi.

4. UPM vaatii Indonesian valtiolta laittomien hakkuiden tiukempaa valvontaa.

 

>>> Ajankohtaista-sivulle