| |
 |
 |
|
|



|
Tiedote: Tulevaisuudestaan huolestuneita lumiukkoja nähtiin ympäri Suomea Anna-Riikka Ihantola (anna.ihantola(ät)maanystavat.fi) 28.02.2006
Tänään vaadittiin ilmastonmuutoksen torjumista
Tulevaisuudestaan huolestuneita lumiukkoja nähtiin ympäri Suomea
Tiedote 28.2. klo 17:10
Maan ystävät ja Luonto-Liitto
Ilmastonmuutoksesta huolestuneet ihmiset rakensivat tänään laskiaistiistaina 28.2. satoja lumiukkoja ja -akkoja kaupunkien ja kuntien keskeisille paikoille. Tempauksissa nähtiin myös mm. lumilohikäärme, lumikoiria ja -lampaita sekä mursu. Lumiukot vaativat ilmastonmuutoksen pikaista torjumista. "Pelasta meidät- torju ilmastonmuutos" ja "Me sulamme" kertoivat tamperelaiset lumiukot. Tamperelaisen lumikilpikonnan kyltissä luki "Lumi on ihanaa".
"Kuopion torille nousi tänään kymmeniä lumiukkoja muistuttamaan
ilmastonmuutoksen torjunnan kiireellisyydestä. Monet ohikulkijatkin pysähtyivät tekemään oman lumiukkonsa", kertoo Jouko Jussila Kuopion Maan ystävistä, ja jatkaa "Uhattuna ei ole ainoastaan pohjoinen talvi, vaan lumiukot halusivat muistuttaa myös ilmastonmuutoksen aiheuttamista katastrofaalisista seurauksista ihmisille ja luonnolle, kuten vesi- ja
ruokapulasta, myrskyistä ja sukupuutoista. Näiden välttämiseksi toimeen on ryhdyttävä nyt".
Suomessa lumiukot osoittivat mieltään 17 paikkakunnalla. Suomen lisäksi lumiukkotempaus järjestettiin Unkarissa 16.2., Bulgariassa Ruotsissa ja Sloveniassa 18.2. sekä Virossa 28.2. Venäjällä tempaus järjestetään 5.3. ja Norjassa 11.-12.3.
Suomessa lumiukot olivat erityisen huolestuneita Suomen vähäisistä
toimista ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Lumiukkoja ja muita arktisen alueen asukkaita uhkaa sukupuutto ilmastonmuutoksen edetessä. Mikäli päästöjä ei saada kuriin, Suomen keskilämpötilan arvioidaan nousevan jopa 7 astetta vuoteen 2080 mennessä[1], ja vuosisadan lopulla Sodankylän ilmasto saattaa olla nykyisen Helsingin tasolla. Suomen alkuperäisistä luontotyypeistä uhkaa hävitä kaksi kolmannesta[2]. Esimerkiksi saimaannorpan selviämisen kannalta välttämättömät lumi- ja jääolosuhteet muuttuisivat merkittävästi.
"Tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä
ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa", huomauttaa ilmastokampanjavastaava Heikki Korpela.
Tempauksen järjestivät Maan ystävät ja Luonto-Liitto, ja siihen osallistui mm. partiolaisryhmiä, Suomen joulupukkiseura, Kirkon ulkomaanavun Changemaker-verkosto, Steinerkoulujen oppilaskuntien liitto, Vasemmistonuorten ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton paikallisyhdistyksiä, Ekometsätalouden liitto, Vegaaniliitto, Vihreän elämänsuojelun liitto sekä Tulevaisuuden Voima.
Tempauksen verkkosivut:
http://www.maanystavat.fi/lumiukot
Kuvat vuoden 2006 tempauksista Suomessa ja muualla tulevat osoitteeseen:
http://www.maanystavat.fi/galleria/thumbnails.php?album=44
Kuvia viime vuoden tempauksista:
http://www.maanystavat.fi/galleria/thumbnails.php?album=11
Lisätietoja Maan ystävien ilmastokampanjavastaavilta:
Anna-Riikka Ihantola, anna.ihantola(ät)maanystavat.fi, p. 050 352 1991
Heikki Korpela, heikki.korpela(ät)maanystavat.fi, p. 040 848 6022
ilmasto.org - laajin suomenkielinen ilmastotiedon lähde verkossa
http://www.ilmasto.org
Viitteet:
[1] Ilmatieteen laitoksen FINSKEN-ohjelma
http://www.finessi.info/finsken/index_fi.html
[2] WWF:n teettämä Global Warming and Terrestial Biodiversity
Decline -tutkimus
http://assets.panda.org/downloads/speedkills_c6s8.pdf
|
|
|
 |
 |
|
|