| |
 |
 |
|
|



|
Tiedote: Energiansäästöllä pysyvästi eroon huoltovarmuusongelmista Anna-Riikka Ihantola (anna.ihantola(at)maanystavat.fi) 23.01.2006
Energian käytön tehokkuutta parannettava määräyksin
Tiedote 23.1.2006 klo 6
Maan ystävät
Viime päivien paukkupakkaset ovat aiheuttaneet huolta Suomen
energiahuollosta sähkönkulutuksen kohotessa kaikkien aikojen ennätyslukemiin
[1]. Maan ystävien mukaan huoltovarmuusongelmat voidaan ratkaista
pysyvästi satsaamalla energiansäästöön ja uusiutuviin energianlähteisiin.
Energian kulutuksen vähentämiseksi tarvitaan nyt poliittisia toimia.
Perinteinen tapa turvata energiansaanti on ollut lisätä tuotantoa ja
samalla riippuvuutta energian tuonnista. Luonnonvarojen niukentuessa ja
keskittyessä sekä ilmastonmuutoksen torjumisen edellyttäessä fossiilisten
polttoaineiden käytön radikaalia vähentämistä ei tuotannon lisääminen ole
enää mahdollista vaan keskeiseksi tulee kyky käyttää energiaa
taloudellisesti ja tehokkaasti.
Suuri osa energiansäästön potentiaalista on Suomessa hyödyntämättä. 20 %
energiasta kuluu Suomessa rakennusten lämmittämiseen. [2] Energiatehokkaan
pientalon lämmitysenergian tarve on jo nykyisellä tekniikalla alle puolet
tavanomaisesta. Uusissa kerrostaloissa energiankulutusta voidaan vähentää 70
%. [3,4]
"Arkipäivän valinnat ja tehokas lainsäädäntö pienentävät sähkölaskua,
parantavat energiaomavaraisuutta ja edistävät ilmastonsuojelua.
Energiansäästöä on Suomessa tehostettava paremmalla lainsäädännöllä.
Hehkulamput ja muut huonon energiamerkinnän saavat laitteet tulee
lainsäädännöllisesti kieltää. Rakennusmääräyksien tiukentaminen, riittävät
avustukset pientalojen energiansäästöön sekä suoran sähkölämmityksen
kieltäminen pienentävät sähkön kulutusta", vaatii ilmastokampanjavastaava
Anna-Riikka Ihantola [5].
"Hallituksen politiikassa energiankulutuksen kasvuun ei olla edes yritetty
vastata, ja sen suunnitelmat energiansäästön tukemiseksi ovat olleet lähinnä
kosmeettisia. Näillä eväillä ei pärjätä pitkälle tulevaisuuteen. Vahva
riippuvuus tuontienergiasta sekä kasvava ilmastopäästöjen vähentämisen tarve
edellyttävät korjauksia energiapolitiikkaan", sanoo
ilmastokampanjavastaava Heikki Korpela. [6,7]
Myös suomalaisessa teollisuudessa on tilaa energiansäästölle. Vasta
murto-osassa teollisuuden moottoreista on taajuusmuuttaja, vaikka moottorin
nopeuden säätely tarpeen mukaan voi vähentää energiankulutusta kymmeniä
prosentteja ja investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin. Teollisuuden
sähkömoottoreille ja pumpuille olisi luotava normiohjaus, tai ohjattava
energiaa säästävämpien laitteiden käyttöön verotuksellisin keinoin.
Lisätietoja Maan ystävien ilmastokampanjavastaavilta:
Anna-Riikka Ihantola, anna.ihantola(ät)maanystavat.fi, p. 050 352 1991
Heikki Korpela, heikki.korpela(ät)maanystavat.fi, p. 040 848 6022
Viitteet
[1]. Taloussanomat 20.1. "Sähkönkulutus nousi huippulukemiin".
http://www.taloussanomat.fi/etusivu/5062770.asp
[2]. Tilastokeskus. Energian loppukäyttö sektoreittain 1970?2004.
http://www.stat.fi/til/ekul/2004/ekul_2004_2005-12-08_tau_003.xls
[3]. Motiva Oy. Energiaa säästävä pientalo.
http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/rakentaminen/
energiaasaastavapientalo/lammitysenergiansaasto.html
[4]. VTT:n uudella teknologialla kerrostalon lämmitysenergian
kulutus laskee kolmasosaan. Ensimmäinen asunto on otettu käyttöön
Espoon Leppävaarassa.
http://www.vtt.fi/newsarchive/2005/uutinen0510004.htm
[5]. Motiva Oy. Sähkönkulutus. Valmiustilat kuluttavat 5-10 prosenttia
kotitaloussähköstä.
http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/asuminen/kodinenergiankulutus/sahkonkulutus.html
[6]. Energiankulutuksen arvioidaan kasvavan ainakin vuoteen 2025
saakka, vaikka kansallisen energia- ja ilmastostrategian edellyttämät
vaatimattomat toimet toteutetaan. Kauppa- ja teollisuusministeriö,
skenaarioraportti kansalliseen energia- ja ilmastostrategiaan, s. 31.
http://asiakas.poutapilvi.fi/p4_ktm/files/15831/Skenaarioraportti02.12.2005.pdf
[7]. Tilastokeskus 2006. Kasvihuonekaasupäästöt 1990-2004
päästöluokittain ja kaasuittain. Energiantuotanto liikenne mukaan
luettuna tuottaa noin 80 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
http://www.tilastokeskus.fi/til/khki/2004/khki_2004_2006-01-16_tau_001.html
|
|
|
 |
 |
|
|