Kesätaukoa lukuun ottamatta kokouksia pidettiin joka toinen viikko. Näiden lisäksi kokoonnuttiin tarpeen mukaan kampanjoiden ja tempausten omiin tapaamisiin. Kevätvuosikokous pidettiin 25.4., ja sitä jatkettiin 9.5. Syysvuosikokous pidettiin 14.11. Yhdistyksen puheenjohtajana vuoden ajan toimi Mari Takalo ja varapuheenjohtajana Harri Raivonen. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Olli Hämäläinen, Kaisa Kosonen, Anna-Kaisa Laine ja Paula Sallinen.
Paikallisia jäsentiedotteita julkaistiin vuoden aikana kaksi kappaletta, minkä lisäksi Mytyn toiminnasta kerrottiin ahkerasti valtakunnallisen Maan ystävien jäsentiedotteessa ja sähköpostilistalla. Yhdistyksen oma mytty-lista (mytty-lista@gaia.iki.fi) toimi hyvin paikallisen kansalaistoiminnan tiedotuskanavana ja keskustelufoorumina muillekin kuin Maan ystäville. Mytty vastasi vanhaan tapaan Maan ystävien valtakunnallisesta kirjamyynnistä.
Mytyn menestyksekkäästi pyörittämä globalisaatio-opintopiiri päättyi keväällä. Maatalous- ja ympäristötoimittaja ja Maatiainen ry:n puheenjohtaja Markku Rämö alusti 5.2. vanhalla kirjastotalolla tehoviljelyn ongelmista ja ruokakriisistä. 5.3 saapui opintopiirin vieraaksi Maan ystävistäkin tuttu Marko Ulvila kertomaan globalisaation vaihtoehdoista. Ulvila oli osallistunut Brasilian Porto Alegressa maailman sosiaalifoorumiin, joka pidettiin samaan aikaan Sveitsin Davosissa järjestetyn talouskokouksen kanssa.
2.4 oli opintopiirin aiheena ruokapiirit, jotka antavat ihmisille mahdollisuuden hankkia ravintonsa eettisesti ja edullisesti. Vilkkaasta toiminnasta Tampereella olivat puhumassa Ira Laakkonen Keppi ja porkkana -ruokapiiristä ja Mari Takalo yliopiston ruokapiiristä. Kevään opintopiirikauden päätti 7.5 järjestetty tilaisuus, jossa oli aiheena valtionyhtiöiden yksityistäminen ja Pro Koskenkorva -liike. Aiheesta alustivat ammattiyhdistysaktiivi Hannu Koskinen, Maan ystävien varapuheenjohtaja Anastasia Laitila ja Maan ystävä sekä Attac-aktiivi Teemu Turunen.
Ennen Maailman kauppajärjestön (World Trade Organization, WTO) Qatarin Dohassa pitämää ministerikokousta Mytty järjesti yhdessä Pirkanmaan Attacin kanssa Vanhalla kirjastotalolla 31.10. yleisötilaisuuden "Mikä ihmeen WTO?", jossa alustivat Vihreän liiton varapuheenjohtaja Rosa Meriläinen ja Maan ystävien WTO-asiantuntija Ville-Veikko Hirvelä.
Ministerikokouksen avauspäivänä 9.11. Tampereen tapahtumat keskittyivät rautatieaseman edustalle. Myttyläiset jakoivat esitteitä, kertoivat WTO:n toiminnan vakavista ongelmista sekä arpoivat maukasta ja vegaanista maailmakakkua. Kakkuarpajaisiin osallistujille poimittiin sattumanvaraisesti jokin WTO:n jäsenmaista. Mikäli kilpailija voitti kehitysmaan, sai hän teelusikallisen kakkua. Suomen kaltaisen teollisuusmaan voittajalle lohkesi kakusta jo ruokalusikallinen, ja G8-maalla sai ottaa kauhallisen. Koju tavoitti päivän aikana satoja ihmisiä, ja myös hieno banderolli ja kyltit herättivät ansaittua huomiota.
Mytty teki vuoden aikana ahkerasti yhteistyötä Maan ystävien ilmastokampanjan (www.maanystavat.fi/ilmasto/) ja itsenäisen, vihreän sähkön käyttöä edistävän vaihda virtaa -kampanjan (www.vaihdavirtaa.net) kanssa. Mytty vastasi kampanjoiden rahaliikenteestä ja hallinnoinnista, ja monet myttyläiset osallistuivat kampanjoiden toimintaan
Ilmastokampanja mm. osallistui kahteen vuoden aikana järjestettyyn YK:n ilmastokokoukseen ja toteutti kokonainen ilmasto -hankkeen, jonka osana intialainen tutkija Neelam Singh vieraili luennoimassa myös Tampereen yliopistossa. Vaihda virtaa -hankkeen kautta oli vihreän sähkön käyttäjiksi siirtynyt vuoden loppuun mennessä jo noin 370 kotitaloutta. Kampanja pääsi myös Kansainvälisen Maan ystävien 30-vuotisjuhlajulkaisuun ainoana suomalaisena hankkeena (www.foei.org/publications/general/30thEnglish.pdf).
Mytty osallistui vuoden aikana lisäydinvoiman rakentamista vastustavan valtakunnallisen Valtavirta-verkoston toimintaan. Valtavirran korttikampanja tarjosi kansalaisille mahdollisuuden kertoa mielipiteensä paikallisille kansanedustajille. Kortteja oli mahdollista kirjoittaa Valtavirran pystyttämissä toripöydissä pitkin vuotta. Myttyläisiä oli mukana Valtavirran valtakunnallisessa suunnittelutapaamisessa Antaverkassa 8.-9.9. Mytty myös järjesti bussikuljetuksen Tampereelta Valtavirran Tšernobylin muistopäivänä 26.4. Helsingissä pitämään suurmielenosoitukseen yhdessä Hämeen luontopiirin kanssa.
Mytty osallistui vuonna 2001 Tampereen kaupunkisuunnitteluun antamalla lausuntoja kaavoista ja muista suunnitelmista. Tammikuussa yhdistys jätti lausunnon Vuoreksen osayleiskaavaluonnoksesta ja muutoksenhaun korkeimmalle hallinto-oikeudelle Tohlopin Rasonhaan kaavasta yhdessä Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen, Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin ja valtakunnallisen Maan ystävien kanssa. Myös radan alle rakennettavan Matkaparkin parkkihallin kaavasta Mytty jätti mielipiteensä.
Vuonna 2000 Mytty oli valittanut Tampereen ympäristölautakunnan Loktam Yhtymä Oy:lle myöntämästä poikkeusluvasta, joka koski marketin rakentamista Lakalaivaan. Vuonna 2001 annettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle vastaselitys yhtiön lausuntoon. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi lopulta ympäristölautakunnan lupapäätöksen. Mytty oli myös mukana allekirjoittamassa Pispalan asukasyhdistyksen käynnistämää aloitetta Pispalan asemakaavojen lainmukaisesta ajanmukaistamisesta.
Vuoden kuluessa Mytty toimi yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa. Lauantaina 22.9. vietettiin Tampereella toista kertaa Euroopan autotonta päivää, jonka järjestämiseen Mytty osallistui yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin kanssa. Yksityisautot ohjattiin päättäväisesti pois Hämeenkadulta, ja kerrankin ihmiset pääsivät viettämään pääkadulla aurinkoista syyspäivää ilman melua ja pakokaasua. Mytty piti Hämeensillalla pöytää, jonka äärelle ihmiset saattoivat tutustua Mytyn toimintaan ja keskustella maailman tilasta.
Mytty osallistui myös Reilun kaupan edistämisyhdistyksen järjestämiin reilun kaupan viikkoihin viikoilla 17 ja 43. Esittelijät kiersivät viikkojen aikana tamperelaisia ruokakauppoja maistattamassa reilun kaupan banaaneja, hunajaa, teetä ja kahvia. Samalla ihmisille jaettiin tietoa maailman kaupan ongelmista sekä reilun kaupan periaatteista.
Mytty oli järjestämässä viime vuoden Älä osta mitään -päivää yhteistyössä Hämeen luontopiirin, yliopiston ylioppilaskunnan ympäristöjaoston, Ruokaa ei aseita -ryhmän ja Reilun kaupan puolesta -yhdistyksen kanssa. Kuninkaankadulla tarjoiltiin lentolehtisiä, pipareita ja kahvia sekä kasvisruokaa, pelailtiinpa vähän jalkapalloakin. Päivä katutapahtumineen sai hyvän vastaanoton ja julkisuutta ainakin TV Tampereen sekä Ylen Radio Tampereen taajuuksilla
Mytty teki itseään tunnetuksi esittelemällä toimintaansa erilaisissa tapahtumissa kuten Luomu-Tampere-messuilla 30.3.-1.4., mahdollisuuksien torilla Hämeenpuistossa 19.5. ja yliopiston aatemarkkinoilla 2.10. Syksyn toimintakausi aloitettiin 17.10. perinteikkäällä sadonkorjuujuhlalla, joka pidettiin tällä kertaa Annikinkadun puutalokorttelissa. Paikalle tuli puolensataa uutta ja vanhaa Maan ystävää. Kasvisruoalla herkuttelun lisäksi tilaisuudessa kerrottiin tulevasta toiminnasta ja kuultiin puutalokorttelin historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Joulun alla oltiin mukana vielä kaksilla joulumarkkinoilla: Telakalla 9.12. ja Annikinkadun puutalokorttelissa 15.12.