paperinkulutuksen vähentäminen - näin se käy!

 

 

aloitus omista asenteista

Paperinkulutuksen, kuten muunkin kulutuksen, vähentäminen lähtee liikkeelle ensisijaisesti oman pään sisältä.

Ensimmäiset kysymykset ovat, tarvitaanko paperituotetta ensinkään tai voisiko sen käyttöä vähentää. On muistettava, että paperin ja kaikki muukin tuotanto tapahtuu, koska joku kuluttaa valmistettuja tuotteita.

Tavallinen kuluttaja voi monin tavoin omilla toimillaan vaikuttaa paperinkulutukseen. Aloita siitä mitä voi tehdä kotona ja kaupassakäynnin yhteydessä ja jatka siitä edelleen työ tai opiskelupaikkaan.

 

korvaa - kuluta vähemmän - käytä uudelleen - kierrätä

Ensisijaista on jätteen välttäminen sekä uudelleenkäyttö.

Toissijainen tavoite on kierrätys eli jätteeksi päätyvän pakkauksen materiaali olisi kierrätettävä uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Jätteen sisältämän energian hyödyntäminen tulee vasta kolmannella sijalla. "Paperin kertakäyttö ilman kierrätystä tarkoittaa, että siihen sitoutunut hiili vapautuu huomattavasti nopeammin kuin kierrätysvaihtoehdossa. Hiili vapautuu kaatopaikalta hiilidioksidina ja metaanina tai poltosta hiilidioksidina."

Ilmaston lämpenemisen torjumisen kannalta merkittävää on myös uusiopaperin valmistuksen pienempi energiankulutus kuin neitseellisestä kuidusta valmistetun paperin. Mekaanisen massan valmistaminen neitseellisestä kuidusta vaatii n. 2 kilowattituntia kilogrammaa kohden, kun taas saman määrän valmistaminen keräyspaperista vaatii vain 0,2-0,3 kwh. Lisäksi puuraaka-aine säästyy muihin kohteisiin.

Uusiopaperi soveltuu erityisen hyvin sanomalehtiin ja muihin lyhytikäisiin tuotteisiin. Yhdysvalloissa vaaditaan useissa osavaltioissa, että 40-50 prosenttia sanomalehtipaperista tulee olla valmistettu uusiokuiduista vuoteen 2000 mennessä. Arvioidaan, että sanomalehden valmistuksessa voidaan käyttää uusiomassaa 80-85 prosenttia (Uusivuori 1992).

REPLACE

REDUCE

RE-USE

RECYCLE

 

työtä käskettyä...
vinkkejä muualta

 

kerro omat vinkkisi!

Jos sinulla on hyviä paperinkulutuksen vähentämiseen liittyviä neuvoja, niksejä tai linkkejä, niin kerro niistä meille! Kartutamme mieluusti vinkki- ja linkkilistojamme.