paperinkulutuksen vähentäminen - ilmastonmuutos

 

 

kasvihuoneilmiön voimistuminen

Metsien häviäminen ei ole ainoa paperinkulutuksen aiheuttama ympäristöongelma. Paperiteollisuus meillä ja maailmalla on merkittävä kasvihuonepäästöjen aiheuttaja.

Metsä on ekosysteemi, joka sitoo runsaasti hiiltä. Ilmakehään päästyään vapautunut hiilidioksidi kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Tämä aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, jonka seuraukset saattavat olla tuhoisia. Erityisesti luonnontilaisten metsien hakkuut voimistavat kasvihuoneilmiötä.

Luonnontilaisiin vanhoihin metsiin on sitoutunut huomattavasti enemmän hiiltä kuin tehokkaasti hoidettuihin, ja kun metsä hakataan hiili vapautuu ilmakehään. Maailmanpankin raportin mukaav Venäjän metsien siirtyminen pohjoismaisen tehometsänhoidon piiriin vapauttaisi hiiltä niin paljon, että hiilen määrä ilmakehässä kaksinkertaistuisi.

Puustoon sitoutunut hiili vapautuu puun lahotessa. Kasvihuoneilmiön torjumisen kannalta onkin tärkeää pitää puutuotteet käytössä mahdollisimman pitkään. Paperi on lyhytikäinen tuote, joka lahoaa nopeasti. Sen sijaan esimerkiksi puutalot ovat pitkäikäisiä ja sitovat hiiltä pitkäksi aikaa.

 

edellinen: luonnon monimuotoisuus - seuraava: energiankulutus