(ohje Maan ystävien vuoden 2005 puheenjohtajan Meri
Pukarisen)
150g kasvismargariinia (esim. sininen Keiju)
3 dl luomusokeria
5 dl luomuvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl kanelia
3-4 reilun kaupan banaania
Sekoita margariinia ja sokeria muutama minuutti jossakin sympaattisessa
astiassa. Sotke kuivat aineet yhteen erillisessä kulhossa ja lisää
jauhoseosta ja muussattuja banaaneja vuorotellen rasva-sokeriseokseen. Iske
taikina joko kakkuvuokaan tai uunipellille (pellin tapauksessa ohjeen
ainemäärät on syytä puolitoista- tai kaksinkertaistaa). Vuokavaihtoehdon
kyseessä ollessa paista luomusta tunnin verran 175 asteessa, pellille
riittää puoli tuntia. Jos kakkua malttaa säilyttää viikon verran, sen maku
vain paranee varttuessaan.
(alkoholittoman drinkin ohje Maan ystävien ilmastokampanjan pitkäaikaisen vetäjän Oras Tynkkysen,
terästysvinkki vuoden 2005 ilmastokampanjavastaavan Lauri
Myllyvirran).
3 osaa Marlin omena-rypäletuoremehua
2 osaa Muumi-limonadia
1 osa Jaffan meloni-appelsiinilimonadia (light)
Halutessa drinkkiä voi terästää tujauksella kirkasta, esim. lisäämällä
siihen 3 osaa venäläistä Stolichnaya-vodkaa, sillä tulihan Kioton sopimus
voimaan
juuri Venäjän ratifioinnin ansiosta.