"Elämme siitä, mitä maa päällään kantaa"

Agrafena Sopotshina

Sisältö
  1. Ulla Lehtinen: Alkuperäiskansat ja öljy -tapahtuma Suomessa 1999
  2. Olli Tammilehto: Sivistynyt maailma vai maan veren imijä?
  3. Taustatietoa öljystä
  4. Venäjän öljyntuotanto Hantit / Nenetsit
  5. Florian Stammler: Mistä öljymme tulee
  6. Jeremei Aipin: Venäjän öljyteollisuus ja alkuperäiskansojen oikeuksien kehitys
  7. Agrafena Sopotshina: "Elämme siitä, mitä maa päällään kantaa"
  8. Juri Aivaseda: Kogalym-Lor - Järvi jossa kuoli mies
  9. Bruce Forbes: Kaasuteollisuuden kehittäminen Jamalin Nenetsiassa
  10. Lidija Okotetto: Enää en ymmärrä tundraa joka minua on rakastanut
  11. Grigorij Anaguritshi: Sivilisaatioiden törmäys maan äärillä
  12. Charity Nenebari Ebeh: Ogonien kokemukset
  13. Magda Lanuza: Keski-Amerikan öljyntuotanto
  14. Ecuador ja öljy
  15. Arturo Yumbay Iligama: Sota köyhiä vastaan
  16. Kolumbia, u'wat ja öljy
  17. Roberto Afanador Cobaria: Öljy on maan veri
  18. Työryhmä 1: Öljy-yhtiöiden strategiat ja alkuperäiskansojen vastaus niihin
  19. Työryhmä 2: Öljyn- ja kaasuntuotannon uhkaamien alkuperäiskansojen verkostoituminen
  20. Työryhmä 3: Pohjoinen ulottuvuus
  21. Alkuperäiskansat ja öljy -seminaarin osanottajien julkilausuma
  22. Linkkejä
 

Seminaaripuhe Helsingissä

Kotimaassani tapahtuva kielteinen kehitys on yhtä kokonaisuutta. Kokonaisuus kuitenkin muodostuu yksittäistapauksista. Jakaisin nämä tapaukset kolmeen osaan: alkuperäiskansat, valta ja öljytyöntekijät. Öljytyöntekijöillä tarkoitan myös metsä- ja kaasutyöntekijöitä sekä rakentajia, jotka tekevät teitä, rautateitä ja sähkölinjoja. Me alkuperäiskansat emme tiedä rakentamisen tavoitteista emmekä myöskään siitä, miten se vaikuttaa asuinympäristöömme. Kaikki tieto on valtakoneistolla ja tuotantolaitosten edustajilla. He tietävät teknisistä ja taloudellisista suunnitelmista.

Me emme myöskään tiedä, miten Venäjän lait vaikuttavat uusiin suunnitelmiin ja meidän elämäämme. Valtakoneistolla ja rakentajilla on tämäkin tieto, ja he tuntevat asiat hyvin tarkkaan. He tarkastelevat toimintaansa Venäjän virallisen oikeusjärjestelmän kautta, kun taas meidän näkökulmamme on toisenlainen. Alkuperäiskansat eivät voi ymmärtää, että joku valehtelisi, olisi varas tai rikollinen. Meillä ei ole tällaisia käsitteitä. Kun ihminen, jonka kanssa juuri keskustelit luottamuksellisesti, sitten pettää tai varastaa sinulta tai tappaa porosi - sellaista me emme yksinkertaisesti käsitä. Öljy-yhtiöt perustavat tekonsa valtion laille eivätkä yleisen oikeustajun periaatteelle. Valtion laissa ei ole mitenkään suojeltu tai huomioitu alkuperäiskansojen etuja. Neuvostoaikana meille sanottiin, että olemme kaikki neuvostoihmisiä ja siten samanlaisia ja että meillä kaikilla on samat oikeudet. Miksi siis alkuperäiskansoilla pitäisi olla erityisiä oikeuksia?

Alkuperäiskansat yhdistävät vallan rakentajiin: he ajattelevat, että öljy-yhtiöt ovat vallan edustajia. He jäävät barrikadin toiselle puolelle. Ihmiset, jotka on ahdistettu nurkkaan, suostuvat lähes kaikkiin ehdotuksiin. He toivovat salaa, että tällä kertaa heitä ei petettäisi, vaikka heidät aiemmin petettiin. Näin he suostuvat lupauksiin. He allekirjoittavat kaikenlaisia papereita. Meillä Surgutin piirissä ihmiset allekirjoittavat maanluovutusasiakirjoja. Näin he suostuvat siihen, että heidän maillaan tehdään töitä aivan mitätöntä korvausta vastaan. Muun muassa öljy-yhtiö Lukoil tekee sopimuksia viranomaisten kanssa ja yrittää pakottaa alkuperäiskansat luovuttamaan maansa lähes tulkoon korvauksetta. Näissä sopimuksissa ei ole minkäänlaisia luonnonsuojelulupauksia. Ne yritetään poistaa sopimuksista. Tähän me hantit emme - eivätkä myöskään nenetsit - suostu. Me taistelemme maapalastemme puolesta. Meillä on suuria kiistoja Lukoilin kanssa. Me vaadimme, että sopimuksista tehdään järkeviä ja että niissä huomioidaan luonnonsuojelu. Tähän Lukoil ei halua suostua.

Me elämme kasvien, eläinten ja vesivarantojen varassa - siis siitä, mitä maa päällään kantaa. Viranomaiset ja öljy-yhtiöt puolestaan perustavat toimintansa siihen, mitä on maan alla. Jos he voisivatkin käyttää sen tuhoamatta maan päällä olevaa, niin hyvä olisi. On koko ihmiskunnalle tärkeää, ettei luonto tuhoudu. Me alkuperäiskansat haluamme turvata elämämme luontoon. Tämä näyttää vaikealta, koska öljy-yhtiöt tahtovat maan haltuunsa ja viranomaiset auttavat heitä. Meillä ei ole voimakkaita järjestöjä, jotka pystyisivät oikeudellisin perustein käymään neuvotteluja öljy-yhtiöiden ja viranomaisten kanssa. Kyse ei ole siitä, ettemmekö pystyisi järjestäytymään, vaan siitä, että meillä ei ole teknisiä eikä taloudellisia mahdollisuuksia siihen. Surgutin piirissä olemme kuitenkin perustaneet jo kolme itsehallinnollista yhteisöä.

Öljy-yhtiöillä on tietenkin hallussaan kaikki tarvittavat voimavarat. Niillä on rahaa, tekniikkaa sekä asiantuntijoita, jotka ajavat niiden etuja. Meille olisi tärkeintä saada alkuperäiskansojen oikeudet kirjattua valtion lakeihin. Emme halua olla juridisessa tyhjiössä, vaan haluamme edustaa itse itseämme. Neuvottelemme itse öljy-yhtiöiden ja viranomaisten kanssa. Määrittelemme itse vaatimuksemme ja omat etumme. Pyrimme aina sopimaan asioista kirjallisesti tai videoimaan neuvottelut. Tällä menettelyllä on ollut myönteinen vaikutus.

Surgutin piirissä pyrimme käyttämään vain rauhanomaisia keinoja kuten neuvotteluja. Voimme kuitenkin neuvotella viranomaisten kanssa vakavasti vain rekisteröityjen yhteisöjen kautta. Muuten he eivät ota meitä vakavasti. Tällaista työtä me olemme tehneet nyt neljä vuotta.

Otteita haastattelusta

Hantien kulttuurin säilyminen on minulle erittäin tärkeää. Tällä hetkellä voimme havaita kolme erilaista kulttuurimuotoa tai elämäntapaa. On olemassa luonto-ihminen-luonto-ihmisiä, jotka elävät suorassa ja aidossa suhteessa luontoon kuten ennenkin. Sitten on luonto-ihminen-tekniikka- luonnon negaatio -ihmisiä, jotka kieltävät luonnonlait ja teknologisen kulttuurin aiheuttamat tuhot. Kolmantena on luonto-ihminen-tekniikka-luonto-ihmisiä. He ovat jo kaupunkilaistuneet, mutta palaavat takaisin. He ovat säilyttäneet aidon suhteen luontoon, ja heillä on teknologisen kulttuurin eväät hallussaan. Nämä kaupungeista palaavat ihmiset ovat tärkeitä koko kulttuurin säilymisen kannalta. He ovat alkaneet neuvoa ja hallinnoida paikallisia luontaiselinkeinoja harjoittavia yhteisöjä sekä muodostaa niistä tuotantoyksikköjä. Nämä toimivat itsenäisesti eivätkä kuulu piirikunnalliseen riistatalouteen. Itähanteista, myös nuorista, elää noin 90 % perinteisellä tavalla, joten heidän maansa on nykyään kakkien hantien tukialuetta.

Alkuperäiskansat eivät ole "alkuasukkaita"

Kun kävimme Lapissa, tulin siihen tulokseen, että alkuperäinen, henkinen suhde luontoon on saamelaisilla jo muuttunut. Poro on heille raaka-aine, tuote. Samanlaista kehitystä me emme halua. Tulevaisuudessa kyse on sopeutumisesta ja siitä, kuinka se tapahtuu. Se ratkaisee paljon. Jos me sopeudumme "teidän" teknoyhteiskuntanne ehdoilla, niin siinä käy huonosti. Jos kuitenkin voimme löytää yhteisen linjan, joka huomioi myös hantien kulttuurin, niin sopeutuminen helpottuu. Kysehän on siitä, millainen mahdollisuus meille annetaan sopeutua.

Näen myös tärkeänä suhteet valtakulttuuriin. Lapissa olin huomaavinani, että Suomessa suhde saamelaisiin on aika tasavertainen, niin kuin kahden eri kansallisuuden välillä pitäisikin olla. Meillä tilanne on vaikeampi. Kysymys ei ole pelkästään kahden eri kansallisuuden vaan myös kahden sivilisaation suhteesta. Valtaväestö ei kunnioita meitä alkuperäiskansoina, vaan meitä pidetään alkuasukkaina, joilla ei ole oikeuksia puolustaa tasavertaisesti etujaan. Lainsäädäntöön pitäisi saada ehdottomasti pykälät, joilla alkuperäiskansojen asema ja tulevaisuus voidaan turvata.

Hantinainen elää itsenäistä elämää

Eurooppalainen sivilisaatio on vaikuttanut suuresti henkisen kulttuurin ja sosiaalisten rakenteiden muuttumiseen samoin kuin naisen asemaan. Tämän päivän hantinainen elää toisaalta siinä maailmassa ja sosiaalisessa rakenteessa, jossa he elivät 100-150 vuotta sitten. Toisaalta paljon on muuttunut eurooppalaiseen suuntaan.

Aikaisemmin esimerkiksi jos nainen ja mies erosivat, niin lapset jäivät isälle ja nainen palasi isänsä sukuyhteisöön. Nykyään neuvostolakien mukaan lapset jäävät äidille, mistä on aiheutunut ongelmia. Eronneiden naisten on vaikea hankkia elantoaan luonnosta, paljon vaikeampaa kuin miesten. Siksi mielestäni perinteinen tapa oli parempi. Eronnut nainen on lastensa kanssa pulassa.

Entisinä aikoina vanhemmat valitsivat tyttärelleen puolison, mutta nykyään on mies aloitteentekijänä. Ei meillä ole morsiamia myyty, en ainakaan ole kuullut - paitsi näiden niin sanottujen kansantieteilijöiden kirjoista... Usein me naureskelemme näitä tarinoita. Hantinainen on nykyään hyvin itsenäinen ja voi päättää mitä elämällään tekee. Hantiperheessä neuvotellaan yhdessä puolisoiden kesken asioista ja ongelmatilanteista. Perheessähän kaikki riippuu naisen ja miehen välisestä suhteesta, ja jos mies ei ole kelvollinen, voi nainen erota, ottaa lapset mukaansa ja vaikka naida uuden miehen.

Agrafena Sopotshina on kielitieteilijä, kirjailija, porotilan emäntä ja aktiivien hantivaikuttaja.

Agrafena Sopotshinan lukema hantiruno

Hyvä äiti

rakas äiti

tulen onnelliseksi

luokseni tule

onnessa ja rikkaudessa

minun kanssani elä

jos epäonni tulee

luokseni tule

viimeisen leipäpalan

viimeisen kalapalan

sulle annan

jokainen sanasi on sulkaa kevyempi

jokainen tekosi untuvia kevyempi

Käännös Andres Heinapuu ja Marja Lappalainen