Muutos ei tapahdu itsestään,
se on tehtävä!

Maksa Maan ystävät ry:n 2018 jäsenmaksusi näillä ohjeilla

Uutiset·5.1.2018·

Maan ystävät kiittää tuesta!

Maan ystävät tarvitsee tukeasi toimiakseen tänäkin vuona ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmän maailman puolesta! Tukesi avulla voimme jatkaa toimintaamme ympäristönsuojelun, yhteiskunnallisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien sekä rauhan ja demokratian edistämisen puolesta.

Maan ystävien toiminta on tänäkin vuonna aktiivista ja tuttuun tapaan erittäin monipuolista! Ilmastoasioissa toimitaan Hiilivapaa Suomi- ja Yhteisöenergia-kampanjoissa. Lisäksi vaikutetaan mahdollisuuksien mukaan erilaisiin energia- ja ilmastopoliittisiin kysymyksiin paikallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla, sekä valmistaudutaan vuoden 2019 vaalivaikuttamiseen. Ydinvoimatoiminta keskittyy Fennovoiman ydinvoimalahankkeen vastaiseen kamppailuun osana globaalia ydinvoimanvastaista liikettä. Kaivoskriittinen ryhmä jatkaa tutkimus- ja tiedotustyötään kultakaivosten parissa erityisesti Pirkanmaan alueella, jatkaen myös Talvivaaran parissa toimien. Vesiryhmä tiedottaa maailman vesikriisistä piilovesi- ja vesijalanjälkinäkökulmasta niin paikallisella tasolla, osallistuen myös kansainväliseen toimintaan. Alkuperäiskansat ja yhteys maahan ja metsään -toimijat jatkavat työtään alkuperäiskansojen ja yhteisöllisten maata ja metsää koskevien oikeuksien edistämiseksi toimien sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Ruokaryhmä painottaa Vegelupaus-kampanjaa, edistäen ilmastokestävän kasvisruuan saatavuutta ja kulttuurista muutosta yhteiskunnallisiin rakenteisiin vaikuttamalla. Ruokatoiminta on mukana myös “Ilmastokestävyys keittiössä – ruokakulttuurin murroksen arkiset mahdollisuudet” -hankkeessa, jossa yhdistetään akateemista tutkimusta ja järjestötoimintaa ilmastokestävien kasvisruokavaihtoehtojen edistämiseksi arkiruokavaliossa. Maaoikeus- ja metsätoiminta toimii luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi. Sosiaalifoorumitoiminnassa mukana ollaan Suomen ja Tampereen sosiaalifoorumeissa. Yhteistyötä tehdään myös Euroopan (ESF) ja Maailman (WSF) tasolla. Taloudellisen oikeudenmukaisuuden toiminta jatkaa vapaakauppasopimusten, erityisesti ajankohtaisen CETA-sopimuksen kriittistä seurantaa ja siihen liittyvää toimintaa. Lisäksi ryhmän puitteissa osallistutaan mm. YK:n yrityksiä sitovan ihmisoikeussopimuksen laadintaprosessiin. Tämän lisäksi aktiivista paikallista toimintaa on tänäkin vuonna ympäri Suomen.

Jos olet jo jäsen, muistathan, että maksamalla jäsenmaksun heti vuoden alussa, säästät järjestön resursseja laskutusta tarkoituksenmukaisempaan toimintaan. Maksathan siis vuoden 2018 jäsenmaksusi mahdollisimman pian, jos et sitä ole jo tehnyt!

Mikäli et vielä ole jäsen, liittyminen käy kätevästi nettilomakkeella!

MAKSA JÄSENMAKSUSI NÄILLÄ OHJEILLA:
Tilinumero: FI51 4713 3020 0222 36
Saaja: Maan ystävät ry
Maksun viesti: Jäsenen nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero, syntymävuosi
Summa: 30€, tai 10€ vähävaraisilta. Halutessasi voit tukea järjestöä isommalla summalla ja maksaa esim. 60€ tai 120€.
(Jos kaikki tiedot eivät mahdu viestiin, voit lähettää loput: toimisto(at)maanystavat.fi)

Mikäli haluat kertaluontoisen maksun sijaan tukea järjestöä kuukausittain, valitse jäsenmaksua maksaessasi omasta verkkopankistasi "Maksun toistuvuus" -> "Kerran kuukaudessa" . "Toistuvuus jatkuu" -kohdasta voit valita, miten kauan haluat toimia kuukausitukijana (esim. 31.12.2018 asti). Voit päättää toistuvan maksun milloin tahansa omasta verkkopankistasi, eikä siitä tarvitse meille erikseen ilmoittaa.

Jäsenmaksun maksettuasi olet tervetullut maksutta kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin väentapaamisiin (seuraava järjestetään keväällä/kesällä: lisätietoa seuraa lähempänä), joissa on paljon mielenkiintoista, ajankohtaista ja viihdyttävää ohjelmaa. Jäsenenä olet äänioikeutettu, ja pääset vaikuttamaan päätöksiin järjestön vuosikokouksissa, jotka pidetään keväällä ja syksyllä. Jäsenemme käyttävät äänivaltaa myös ilmastokampanjatapaamisessa, jossa tehdään päätökset ilmastokampanjointimme isoista linjoista sekä valitaan ohjausryhmä ja ilmastokampanjavastaavat. Seuraavasta kampanjatapaamisesta tiedotamme lisää lähempänä. Jäsenillemme tarjotaan mahdollisuuksien mukaan erilaisia alennuksia, etuja ja korvauksia pitkin vuotta. Maksamalla jäsenmaksusi tuet samalla paikallista kansalaistoimintaa: Maan ystävät ry palauttaa jäsenmaksuista rahaa paikallisryhmilleen sen mukaan, kuinka paljon sillä seudulla asuvat jäsenet maksavat jäsenmaksujaan.
 

LAHJOITTAMINEN MAAN YSTÄVIEN TOIMINTAAN JA KUUKAUSILAHJOITUKSET

Jäsenmaksun lisäksi, voit halutessasi tukea toimintaa myös lahjoittamalla. Voit lahjoittaa suoraan ydinvoiman vastaiselle toiminnalle, kaivoskriittiselle toiminnalle, ruokatoiminnalle, vesikriisiesitteen uudistamiseksi, sosiaalifoorumitoimintaan, ilmastotoiminnalle: Hiilivapaa Suomi- tai Yhteisöenergia-kampanjalle. Muista myös lentäessäsi vapaaehtoinen lentomaksu.  Tarjoamme lisäksi mahdollisuuden antaa krääsän sijaan merkityksellisen merkkipäivälahjan läheiselle. Lahjoitukset teet kätevästi nettisivujemme kautta.

Yleislahjoituksen Maan ystäville voit tehdä suoraan tilille. Kun lahjoitat yleisesti MY:n toimintaan, käytämme rahan siihen toimintaan, mihin kulloinkin sitä kipeimmin tarvitsemme.

OHJEET:
Tilinumero: FI92 4726 5020 0324 33
Saaja: Maan ystävät ry
Viesti: Lahjoitus
Summa: (valitse itsellesi sopiva summa)

Mikäli haluat alkaa kuukausitukijaksi, kirjoita maksun viestiksi "Kuukausitukija" ja valitse maksua maksaessasi omasta verkkopankistasi "Maksun toistuvuus" -> "Kerran kuukaudessa" . "Toistuvuus jatkuu" -kohdasta voit valita, miten kauan haluat toimia kuukausilahjoittajana (esim. 30.6.2018 asti). Voit päättää lahjoittamisen milloin tahansa omasta verkkopankistasi.

(Keräyslupa: RA/2017/613)

 

LISÄTIEDOT JA YHTEYDENOTOT:

Lisätiedot ja yhteydenotot koskien jäsen- tai lahjoitusasioita:
toimisto(at)maanystavat.fi

 

Lämmin kiitos tuestasi! <3