|
Yhteisökylä? Yhteisökylä on perinteisten kyläyhteisöjen tapaan toimiva kylä maaseudulla. Siellä ei kuitenkaan noudateta tavanomaista perimysjärjestystä; yhteisökylä tarjoaa myös maattomille ihmisoikeuden. Pellot, metsät, tuotanto- ja asuinrakennukset ovat yhteisessä omistuksessa ja käytössä. Yhteisökylä on paikka ihmisille elää vilkkaassa ympäristössä, mutta luonnon keskellä maaseudulla. siellä voi harjoittaa elinkeinoaan ilman valtavaa velkataakkaa ja jatkuvan kasvun painetta. Kylä tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja kasvattaa lapsia turvallisessa ympäristössä. Elämää kunnioittava yhteisökyläasuminen on aikakauden nousevaa kulttuuria. Tästä osoituksena ovat kymmenet kylämäiset yhteisöt maailmalla. Yhteisökylät tuovat maaseudulle asukkaita ja vireitä kyläkeskuksia. Asukkaille ne tarjoavat mahdollisuuden päästä pienellä pääomalla kiinni maaseudun elämään. Yhteisökylä-ajattelu on nyt myös osa suomalaista maaseutupolitiikkaa. Yhteisökylä on Elävä Maa ry:n, Maan ystävien maaseutukampanjan ja Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry:n yhteishanke, jonka tavoitteena on luoda uutta, moniarvoista ja yhteisöllisyyteen perustuvaa maaseutukulttuuria. Hanke käynnistää uusia ja tukee toiminnallaan olemassa olevia eko/maaseutuyhteisöjä. Kiinnostuitko? Liity yhteisökylän keskustelu-/tiedotuslistalle lähettämällä tyhjä viesti osoitteeseen yhteiso-kyla-subscribe@kulma.net
|