|
Orjia vapautettiin kiinalaisesta yhtiöstä
31 huonokuntoista työläistä on pelastettu kiinalaisesta tiilitehtaasta, jolla heitä pidettiin käytännössä orjuudessa.
Heistä kahdeksan oli niin traumatisoituneita, että he muistivat vain nimensä.
Miehet olivat työskennelleet palkatta 20 tunnin vuoroissa. Ruoaksi he saivat vain vettä ja leipää.
Köyhässä Shanxin maakunnassa sijaitsevan tehtaan omistaa Kommunistisen Puolueen paikallisen sihteerin poika.
Hänet on pidätetty, ja isää kuulustellaan. Monia muitakin on pidätetty, mutta työnjohtaja on edelleen pakosalla.
Poliisi yrittää nyt järjestää vapautetuille palkan, joka heidän olisi pitänyt saada.
Lisäksi heidät lähetetään kotiin, vaikkeivät kaikki muista, missä se on.
BBC News
|