Maan hiljaiset on Maan ystävät ry:n kulttuuriryhmä, jonka tavoitteena on monimuotoistaa kansalaisaktivismia. Uskomme, että maailmaa voi parantaa muutenkin kuin kokouspöydissä.




Japani vähentää tonnikalan kalastusta

Japani on ilmoittanut puolittavansa vuosittaisen sinievätonnikalakiintiönsä. Lajista suurin osa kulutetaan Japanissa. Samalla maa tunnusti ylittäneensä kalastuskiintiönsä viime vuonna kolmanneksella.

Maassa suositut sushi ja sashimi tehdään mielellään juuri sinievätonnikalasta, koska se on rasvaisin tonnikalalaji. Ylikalastuksen vuoksi laji on sukupuuton partaalla. Japanin ele ei ehkä kuitenkaan riitä, sillä esimerkiksi Australia ei ole vähentänyt omaa kiintiötä ollenkaan. Tavoitteena on vähentää lajin kalastusta yhteensä 20 prosenttia.

Sinievätonnikalan tulevaisuus ei kuitenkaan ole toivoton. Myös Euroopan parlamentin kalastusvaliokunta on vaatinut lajin kalastuksen vähentämistä. Ranska, Italia ja Espanja kalastavat puolet maailman sinievätonnikalasta, joten EU:n panos ryöstökalastuksen hillitsemisessä on merkittävä.

BBC Asia / Euroopan Parlamentti