|
Parempi tuberkuloositesti pelastaa henkiä
Tuberkuloosibakteeri on harmittoman näköinen kaveri.
Tiedemiehet ovat kehittäneet tuberkuloositestin, joka on nopeampi, halvempi ja tarkempi kuin aikaisemmat testit.
Sen uskotaan pelastavan ihmishenkiä erityisesti kehitysmaissa, joissa tuberkuloosi on yleistä.
Yli kaksi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tuberkuloosiin. Tavallinen kanta voidaan parantaa lähes sataprosenttisesti,
mutta yhä useammin löytyy lääkkeille vastustuskykyisiä kantoja.
Nykyiset testit ovat epäluotettavia noin 50% tapauksista, ja tuloksen varmistaminen saattaa viedä kuusi viikkoa.
Paitsi että viivytys on hengenvaarallinen, ei kehitysmailla ole juurikaan mahdollisuuksia varmistuksiin.
Uusi testi löytää lääkeresistentit kannat jopa kolme kertaa nopeammin kuin vanha testi, ja sen varmuus on noin 98%.
Lisäksi testi on osoittautunut tehokkaaksi silloin, kun potilaalla on tuberkuloosin lisäksi HIV-tartunta.
Monet heistä ovat kuolleet väärään hoitoon, koska tuberkuloosi on jäänyt havaitsematta.
Uuden lääkkeen katsotaan edistävän huomattavasti kehitysmaiden tuberkuloosipotilaiden eloonjäämistä.
BBC News
|