Maan hiljaiset on Maan ystävät ry:n kulttuuriryhmä, jonka tavoitteena on monimuotoistaa kansalaisaktivismia. Uskomme, että maailmaa voi parantaa muutenkin kuin kokouspöydissä.




Kuwaitilaisnaiset vaaliuurnille

Kuwaitin naiset pääsivät ensimmäistä kertaa äänestämään, kun maassa pidettiin Salmiyan aluevaalit. Ehdokkaiden joukossa on myös kaksi naista, Jenan Bousheri ja Khalida Khader. Bousheri on 32-vuotias kemian insinööri, ja Khader 48-vuotias USA:ssa opiskellut lääkäri ja kahdeksan lapsen äiti. AFP:n haastattelussa Khader sanoi olevansa iloinen ehdokkuudestaan ja toivoi sen edistävän naisten asemaa.

Historiallinen hetki

Haastatteluissa naiset ovat ilmaisseet vuosien turhautumisen lopultakin vaimenneen. Salmiyan aluetta hallitsevan Sabahin perheen onnistui muuttamaan vaalilakia vuonna 2005 kuuden vuoden poliittisen taistelun jälkeen. Vaikka naisten ja miesten äänestyskopit olivat uskonnollisten ja heimotahojen vaatimuksesta erillään, oli naisten paljastettava kasvonsa vaalitoimitsijoille tunnistusta varten. Ainakin yhden naisen tiedetään kieltäytyneen poistamasta huiviaan ja jättäneen äänestämättä.

Kuwaitin pääministeri Sheikki Nasser al-Muhammad al-Sabah ilmoitti naisten äänioikeuden parantavan Kuwaitin kansainvälistä asemaa. "Sanomme kuwaitilaisille sisarillemme: eteenpäin, ottakaa paikkanne kuwaitilaisveljienne vieressä", hän totesi lausunnossaan.

BBC Online