Maan hiljaiset on Maan ystävät ry:n kulttuuriryhmä, jonka tavoitteena on monimuotoistaa kansalaisaktivismia. Uskomme, että maailmaa voi parantaa muutenkin kuin kokouspöydissä.




USA julkisti Guantanamon vankien nimiä

USA:n puolustusministeriö on julkistanut joidenkin Guantanamon vankien nimet ja kansallisuudet. Nimet löytyvät osana 6000 sivun dokumenttia. Dokumentti on julkaistu jo aikaisemmin, mutta silloin nimet oli mustattu.

Tiedot julkaistiin Associated Press - järjestön pyynnöstä. Pyyntö perustui USA:n tiedonvapauslakiin. Myös YK:n ihmisoikeusneuvosto on antanut asiasta oman lausuntonsa.

Suuri osa nimistä julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa. Ei kuitenkaan ole selvää, montako nimeä dokumentissa on. Useimmissa tapauksissa henkilöön vittataan vain termillä detainee (talteenotettu). Nimet mainitaan vain, kun henkilöitä puhutellaan nimillä.

Tästä huolimatta ihmisoikeusjärjestöt pitävät nimien julkaisua vakavana takaiskuna USA:n hallituksen salailupolitiikalle. Aktivistien mukaan uusi tieto auttaa kursimaan vankien historiaa kokoon ja arvioimaan, kuinka moni heistä todellakin on uhka USA:lle.

BBC Online