Maan hiljaiset on Maan ystävät ry:n kulttuuriryhmä, jonka tavoitteena on monimuotoistaa kansalaisaktivismia. Uskomme, että maailmaa voi parantaa muutenkin kuin kokouspöydissä.




Tunisia vapauttaa satoja vankeja

Tunisian hallitus on päättänyt myöntää täydellisen armahduksen lähes tuhannelle kolmellesadalle vangille. Lisäksi noin 360 vankia pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Myös lukuisten vankien tuomioita lyhennetään.Vapautettavien joukossa on muun muassa vankeja, jotka ovat saaneet tuomion internetin käytöstä terroritekojen valmisteluun. Armahduksesta päätti presidentti Zine El Abidine Ben Ali neuvoteltuaan maan oikeus- ja sisäministerien kanssa. Presidentti perusteli päätöstään vankien sopeuttamisella takaisin yhteiskuntaan.

MTV3-AFP-STT