|
ETA suostuu vuoropuheluun
Baskien separatistijärjestö Eta sanoo olevansa valmis keskusteluun Espanjan hallituksen kanssa ja ilmoittaa samalla
tukevansa kielletyn baskipuolueen Batasunan ehdotuksia vuoropuhelusta. Batasuna on ehdottanut rauhanomaista dialogia
baskialueen aseman ratkaisemiseksi, muttei ole vaatinut Etaa lopettamaan väkivaltaisia iskujaan.
Sanomalahti Garassa Eta totesi, että ainoa tapa ratkaista konflikti on avoin vuoropuhelu, jonka tavoitteena on saavuttaa
kattava sopimus. Järjestö on jo aiemmin ilmaissut valmiutensa vuoropuheluun, mutta järjestö on kieltäytynyt luopumasta
aseellista taistelustaan itsenäisen baskivaltion perustamiseksi. Vuodesta 1968 kestänyt itsenäisyystaistelu on vaatinut
jo yli 800 kuolonuhria.
STT
|