Maan hiljaiset on Maan ystävät ry:n kulttuuriryhmä, jonka tavoitteena on monimuotoistaa kansalaisaktivismia. Uskomme, että maailmaa voi parantaa muutenkin kuin kokouspöydissä.




Etusivu Paikallistoiminta Toiminta Arkisto Julkaisut
Runot Ekoscifi
Kuukauden kirja
Hyviä uutisia Yhteystiedot

Kuukauden kirja:

Kätköissä paratiisin

Jaana Airaksinen. LIKE 2004.

Jaana Airaksisen Kätköissä paratiisin on rikostarina, joka alkaa Etelä-Afrikasta, kunniakonsulin järjestämältä itsenäisyyspäivän vastaanotolta. Sieltä siirrytään Kapkaupungin ja Soveton kautta Suomeen, mutta itse tarina polveilee globalisaation tavoin ympäri maailmaa. Tärkeä osa on niin eduskunnan puhemiehellä, Kongon tantaalikaivosten työntekijöillä, kansainvälisten rahoitusyhtiöiden johdolla kuin Hollannin Maan ystävien vapaaehtoistyöntekijöillä. Tässä kirjassa ei niinkään pohdista sitä, kuka tekee, vaan sitä, mitä ihmettä tapahtuu.

Dekkarina Kätköissä paratiisin on tasaista laatua, ei erityisen huono eikä hyvä. Jaana Airaksinen puhuu voimakkaasti henkilöhahmojensa suulla, ja välillä se on jopa silmiinpistävää. Saarnan maku ei ole kaukana. Henkilöt ovat monesti pelkistettyjä, ja motiivit yksinkertaistettuja. Se toisaalta kuuluu dekkarin tyylilajiin.

Kirjasta tekee poikkeuksellisen sen aihepiiri. Maailmankauppaa, yritysetiikkaa ja alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevä dekkari on Suomessa harvinaisuus, vaikka niissä riittäisi aineksia jopa kauhutarinoihin. Ehkä lajityypin kirjoittajilta puuttuvat perustiedot, tai sitten WTO:n ja sijoistusyhtiöiden kaltaiset instituutiot tuntuvat liian etäisiltä rikollisilta, jolloin tarinaan eläytyminen on vaikeaa.

Maailma on täynnä jännitysnäytelmiä. En tarkoita nyt atomipommia hallussaan pitäviä terroristeja tai presidentin salamurhaamista suunnittelevia ääriaineksia. Puhun asioista, joita tapahtuu jatkuvasti. Niistä tämä romaani kertoo.

Kongossa riehuu sisällissota, jonka uhrimäärä saattaa olla jopa neljä miljoonaa. Hallitusta vastaan taistelevat sissit saavat rahaa ja aseita myymällä tantaalia, jota käytetään muun muassa känyköiden akuissa. Lähes jokaisen suomalaisen taskussa painaa afrikkalaisen henki.

Eläkesäästäminen on Suomessakin yleistymässä. Sen sijaan, että rahastot säilyttäisivät rahoja pankkitileillä, ne sijoitetaan eteenpäin. Yhä useammin sijoituskohteena on monikansallinen yritys, joka ostaa suomalaisia yhtiöitä, pilkkoo ne ja myy edelleen. Ihmiset joutuvat kilometritehtaalle. Heidän vanhuuden varalle säästämänsä pääoma tekee sen mahdolliseksi.

Suomessa rummutetaan it-alan taloudellisesta merkityksestä. "Suomi elää metsästä", kuuluu vanha sanonta. Ne ovat kuitenkin pieniä murusia maailmalla. Todelliset rahat liikkuvat huumeissa, aseissa ja ihmiskaupassa. Rikollisjärjestöt ovat vaikutusvaltaisia yhteiskunnallisia toimijoita, jotka uhkaavat kokonaisten hallitusten tasapainoa.

Kaiken tämän keskellä Airaksisen romaanilla on selkeä, karmea viesti: suuren rahan maailmassa ei ihmishenki merkitse mitään. Uhreina eivät ole pelkästään tällaisten kirjojen normaaliuhrit, vaan myös maailman köyhdytetyt, joilta viedään toimeentulon mahdollisuus. Heistä kertoo myös Kepan Maailmankylän laitamilla-raportti Köyhdytetyt. Toisin kuin Kätköissä paratiisin, se ei kuitenkaan ole fiktiivinen tarina, vaan täyttä totta.


Mika-Petri Lauronen