Maan ystävät on vuonna 1996 perustettu kansalaisjärjestö, joka tarjoaa
ihmisille mahdollisuuden toimia ekologisesti kestävämmän,
oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman maailman puolesta. Maan
ystävät on osa kansainvälistä Friends of the Earth International
-verkostoa, johon kuuluu ryhmiä noin 70 maasta kaikista maanosista.
Kansainvälinen Maan ystävät on toiminut yli 30 vuotta.
Maan ystäville maailma on kokonaisuus, jossa erilaiset ongelmat
nivoutuvat toisiinsa. Siksi Maan ystävät toimii ympäristönsuojelun,
kehityskysymysten, ihmisoikeuksien, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden
sekä rauhan ja demokratian edistämisen puolesta.
Maan ystävät toimii paikallisesti, valtakunnallisesti ja
kansainvälisesti. Toiminta perustuu ihmisten vapaaehtoisuuteen, ja
kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.
Vaikuttamiskeinojamme ovat esimerkiksi tiedottaminen, seminaarit,
mielenosoitukset, neuvottelut, kansalaistottelemattomuus, boikotit ja
julkaisujen tuottaminen. Omassa toiminnassamme pyrimme
tasa-arvoisuuteen ja hierarkioiden välttämiseen. Toimintamme on
avointa, rauhanomaista ja väkivallatonta.
Huolestuttaako, kun sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja
ympäristönsuojelu jäävät kilpailukyvyn tavoittelun jalkoihin?
Ihmetteletkö, miksi etelän köyhät maanviljelijät tuottavat
polkuhinnoilla ylellisyystuotteita teollisuusmaihin? Haluatko etsiä
ihmisarvoa ja ympäristöä kunnioittavia ratkaisuja nykyiselle menolle
myönteisessä hengessä? Liity Maan ystäviin!
Paikallisryhmät
Maan ystävien tavoite on lisätä ihmisten vaikutusmahdollisuuksia
omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Henkilökohtaiset valinnat ja meitä
lähellä tapahtuva päätöksenteko vaikuttavat viihtyvyyteen ja ympäristön
tilaan. Olemme oman lähiympäristömme asiantuntijoita ja hyvässä
seurassa on mukavaa toimia.
Maan ystävien paikallisryhmiä toimii noin kymmenellä
paikkakunnalla. Jos lähelläsi ei ole ryhmää, perusta sellainen. Autamme
mielellämme.
"Maan ystävien aktivismi tarkoittaa oman elämäntavan
muuttamista ja valintojen tekemistä kuluttamisessa luonnon hyväksi,
mutta se tarkoittaa myös tarvittaessa reippaita otteita muidenkin
kulutustottumusten muuttamiseksi ja maapallon pelastamiseksi."
Satakunnan Työ, 30.12.1997
Aiheeseen liittyvät dokumentit: