Maan ystävät, logo Liity jäseneksi, klikkaa tästä

PaikallisryhmätPaikallisryhmät


Maan ystävien paikallisryhmät ovat olennainen osa järjestöä ja sen toimintaa. Paikallisryhmät ovat eri-ikäisiä, erikokoisia ja ne muodostuvat erilaisista ihmisistä. Yhteistä ryhmille on kuitenkin niiden toiminta: useat paikallisryhmät ovat mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, kuten Älä osta mitään -päivää, Reilun kaupan viikkoa, Mahdollisuuksien toria, Autotonta päivää ja Critical Mass -kulkueita. Yhä useampi paikallisryhmä myös organisoi ja ylläpitää luomuruokapiirejä.

Ryhmät toimivat kiinnostuksen mukaan erilaisten teemojen, kuten liikenteen, ilmaston, kulutuksen vähentämisen, globalisaation kriittisen tarkastelun ja geenimuuntelun parissa. Kokouksien ja keskustelujen ohella toimintaan kuuluu muun muassa tiedottamista, mielenosoituksia, kampanjointia, yhteydenpitoa paikallisiin päättäjiin sekä yhteistyötä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Virallisemman toiminnan vastapainoksi paikallisryhmät järjestävät mieltä virkistäviä elokuvailtoja, sadonkorjuujuhlia, luontoretkiä ja muuta rentoa yhdessäoloa.

Jos paikkakunnallasi ei ole Maan ystävien ryhmää, mutta olisit kiinnostunut toimimaan paikallisesti, ota yhteyttä toimistoon tai puheenjohtajistoon. Autamme mielellämme!