Maan ystävät, logo Liity jäseneksi, klikkaa tästä

EtusivuEtusivu


Maan ystävien toimisto muuttaa Helsinkiin

Hei Maan ystävä,

vietimme 28.-29. huhtikuuta mukavan väentapaamisviikonlopun aurinkoisessa Helsingissä. Paikalla oli noin 30 ihmistä. Sunnuntaina kevätvuosikokous päätti sääntömääräisten asioiden (toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen, kts. liitteet) lisäksi toimiston sijaintikunnan muutoksesta.

Toimisto on tähän asti ollut Turussa Aurinkotehdas-nimisessä rakennuksessa. Aurinkotehtaalla on havaittu sisäilmaongelmia ja rakennus on purku-uhan alla. Kevätkokous päätti äänestyksen jälkeen siirtää toimiston Helsinkiin.

Helsingin seudun Maan ystävät sekä ilmastokampanja ovat toimineet muutaman vuoden Pauligin huvilassa osoitteessa Mechelininkatu 36. Maan ystävät ry:n toimisto sijoitetaan samoihin tiloihin. Helsingin kaupungin omistamassa rakennuksessa toimii lisäksi Luonto-Liiton Uudenmaan piirin toimisto, 4H-yhdistys sekä kaupungin nuorisoasiainkeskuksen työntekijöitä.

Muutto tapahtuu kesän aikana, ja samalla rekrytoidaan uusi toimistotyöntekijä uuteen osoitteeseen.

Maan ystävien toiminta jatkuu aktiivisena, ja sen seuraaminen tapahtuu helposti liittymällä sähköpostilistoille. Ilmoita toimistolle (toimisto(at)maanystavat.fi), mikäli haluat liittyä jollekin Maan ystävien sähköpostilistalle. Käytössä ovat  seuraavat listat:

* MY-lista (yleinen; tiedotus)
* MY-aktiivit (aktiivisten jäsenten tiedotuslista)

* Talkkuna (talous ja yhden maapallon teemat)

* Ilmastolista (Ilmastokampanjan tiedotuslista)
* paikallisjärjestöjen omat listat


Tykkää myös Maan ystävien Facebook-sivusta: www.facebook.com/maanystavat


Seuraava yhteinen tapaaminen on Maan ystävien kesäleiri 7.-12.8. Seuraa nettisivuja ja Facebookia. Tervetuloa! Syksyn väentapaamisesta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Keväisin terveisin,
Maan ystävien hallitus

P.S. Jos et ole vielä maksanut jäsenmaksua tänä vuonna, ohjeet löytyvät tämän linkin takaa:
http://www.maanystavat.fi/index.php?cat=3&liity=1

22.05.2013 Maan ystävien kesäfestarikiertue, tule mukaan!

22.05.2013 Pauligin huvilan siivoustalkoot ja kesäpicnic 1.6., tervetuloa mukaan!

22.05.2013 Tampereen Maan ystävien vuosikokous 22.5. klo 18

21.05.2013 Tule kehittämään ilmastokasvatusta, hae 29.5. mennessä!

21.05.2013 Helsingin Maan ystävät kokoontuu 23.5. klo 18, tervetuloa!

17.05.2013 Ympäristöfilosofiaklubi Pauligin huvilalla 27.5 klo 17, tervetuloa!

08.05.2013 Väentapaamisen avoimet iltabileet Kupolissa 11.5. klo 20, tervetuloa!

07.05.2013 Maan ystävät hakee harjoittelijaa, hae 20.5.2013 mennessä!

06.05.2013 Tule Talvivaara-mediatyöpajaan 6.6.-9.6.2013!

06.05.2013 Kaupunkiviljelyä Pauligin huvilalla to 9.5.2013, tervetuloa!