Kävelykeskustalla ihmisläheiseen liikkumiseen

Liikennesuunnittelussa on kyse arvovalinnoista. Yksityisautoilu on merkittävä ilmastonmuutoksen aiheuttavien päästöjen lähde. Liikenteestä aiheutuu myös meluhaittoja ja se vaatii paljon tilaa. Liikennesuunnittelun lähtökohdaksi tulisi ottaa liikenteen päästöjen vähentäminen ja kaupunkilaisten viihtyvyyden lisääminen, mikä onnistuu vähentämällä tilaa autoilulta ja kehittämällä vaihtoehtoja oman auton käytölle.

Liikenteen ja sen haittojen vähentäminen onnistuisi muun muassa luomalla laajan kävelykeskustan. Kävelykeskustaa on ideoitu jo useiden vuosien ajan, mutta suurempaan toteutukseen ei ole päästy. Keskustan sulkeminen autoilta vähentäisi saasteita ja melua ja lisäisi ihmisten viihtyvyyttä ja keskustan houkuttelevuutta.

Kävelykeskusta on mahdollista toteuttaa panostamalla määrätietoisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen kehittämiseen. Kaikkein tärkein joukkoliikenneinvestointi keskustan kannalta on länsimetro, joka tekee joukkoliikenteen houkuttelevaksi vaihtoehdoksi alueella, jolla yksityisautoilun osuus keskustaan suuntautuvasta liikenteestä on tällä hetkellä suurin.

Toinen ratkaiseva asia kävelykeskustan toteuttamisen kannalta on ruuhkamaksut, joiden toteuttamisesta odotetaan lopultakin päätöstä. Ruuhkamaksut mahdollistavat sujuvan liikenteen kaikkina kellonaikoina siten, että liikenteen kokonaismäärä ei nouse. Tämä tavoite on välttämätön lähtökohta liikenteen suunnittelulle tavoiteltaessa pääkaupunkiseudun ilmastostrategian tavoitteita. Tieinvestoinnit ovat lyhytnäköinen tapa ratkaista liikenteen kasvun aiheuttama ruuhkautuminen, koska ne vähentävät joukkoliikenteen suhteellista kilpailukykyä ja yleensäkin lisäävät yksityisautoilua. Siten tavoite liikenteen ongelmien ratkaisemisesta karkaa entistäkin kauemmas itseään ruokkivan kierteen syntyessä. Ruuhkamaksut sen sijaan poistavat teiltä seisovat autojonot, jotka ovat ympäristön kannalta erityisen haitallisia.

Länsimetro, ruuhkamaksut ja pysäköinnin rajoittaminen ovat yhdessä ratkaisevia keinoja pyrittäessä kävelykeskustan toteutukseen. Niiden avulla on mahdollista ratkaista erityisesti keskustaa rasittava poikittaisliikenne. Kävelykeskusta luo positiivisen kehityksen kierteen ihmisten liikkuessa enenevässä määrin polkupyörällä ja joukkoliikenteen kannattavuuden ja palveluiden parantuessa.

Reilua ruokaa

Moni meistä on tottunut siihen, että ravitsevaa ruokaa on runsaasti. Syöminen on yksi elämämme perusasioista, johon helposti vierähtää parikin tuntia päivässä. Parhaimmillaan ruoanlaitto on mukava harrastus, ruokailuhetket päivän sosiaalisia kohokohtia ja ruoka niin hyvää, että siitä voi nauttia.

Ei kuitenkaan ole yhdentekevää mitä elintarvikkeita ostoskoreihimme heitämme. Ruoantuotanto on kytketty maailmanlaajuiseen järjestelmään, ja ruokailutottumuksemme vaikuttavat niin ympäristön tilaan, nälkäongelmiin, eläinten hyvinvointiin, ihmisten väliseen tasa-arvoon, turvallisuuspolitiikkaan kuin alueelliseen kehitykseenkin. Tänä päivänä sadat miljoonat ihmiset ovat aliravittuja ja rajallinen systeemimme globaalin ympäristökriisin partaalla. Miljoonat tehotuotantoeläimet kärsivät eettisesti kestämättömissä olosuhteissa ja maaseutu autioituu sekä meillä että muualla.

Ruokaostoksilla tekemät valintamme ovat aina poliittisia. Omien valintojemme ohessa elintarvikeketjuun vaikuttaa koko kansainvälisen kaupan luonne.

Kestävää luomua

Vielä 1960- luvulla suomalaiset pienviljelijät ruokkivat perheenjäsenensä ja lähettivät jonkin verran ylimääräistä myyntiin. Ulkomailta levinnyt teollistuminen muutti kuitenkin muutamassa vuosikymmenessä koko maamme elinkeinorakenteen. Maanviljelijöiden osuus väestöstä pieneni. Kemiallistekniset uudistukset muuttivat pienviljelijän keinolannoitteisiin tottuneeksi tuottajaksi. Ruoka muuttui välikappaleeksi saada rahaa. Maatalous muuttui kulttuurista teollisuudenalaksi. Tilakoot ovat suurentuneet, pientilat vähentyneet. Kehitys on vieläkin kesken. Hintojen on oltava kilpailukykyisiä Euroopassa ja maailmalla.

Tehotuotettujen tuotteiden hinnat ovat kuitenkin luonnottoman alhaisia ottaen huomioon, että suurtuotantoa tuetaan julkisin varoin eikä hintoihin sisälly niitä sosiaalisia - ympäristö- tai terveyskustannuksia joita se aiheuttaa. Keinolannoitteista koituvien ympäristövaurioiden, pientilojen vähentymisestä aiheutuvan työttömyyden ja myrkkyjäämistä koituvien terveyskustannusten lasku lähetetään muille. Tehomaatalouden aikana syöpä ja allergiat ovat lisääntyneet ja ympäristömme pilaantunut.

Tilojen suurentamiselle on vaihtoehtona luomutuotantoon siirtyminen. Luomutuotanto perustuu näkemykseen, jossa maataloustuotannon ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset otetaan huomioon. Luomuviljelyssä ei muun muassa käytetä torjunta-aineita ja ravinteita kierrätetään. Maaseudun kulttuurimaisemat eivät pääse kasvamaan umpeen, ympäristökuormitus putoaa ja ihmiset saavat ruoasta mahdollisimman vähän haitta-aineita. Luomueläimet elävät väljemmin ja pääsevät välillä ulkoilemaan, kokoritilällä kasvatus ja häkkikanalat ovat kiellettyjä. Luomuruokaa ei ole geenimanipuloitu tai säteilytetty.

Kuluttajana kannattaa siis aina valita luomutuotteita kun se on mahdollista. Luomutuotantoon siirtymistä tulisi tukea myös poliittisin päätöksin. Kouluissa ja päiväkodeissa tulisi muistaa ruoantuotantoon liittyvät seikat asennekasvatuksessa.

Ainakin pääkaupunkiseudulla on monin paikoin tarjolla hyvät valikoimat luomutuotteita, muun muassa maitotaloustuotteita, jauhoja, leipiä, hedelmiä ja vihanneksia. Yleensä luomutuotteita myös tilataan kauppoihin, jos niiden perään kysellään.

Luomutuotteet tunnistaa leppäkertusta, Finnfoodin aurinkomerkistä tai biodynaamisesti viljeltyjen tuotteiden Demeter merkistä. Leppäkerttumerkin kotimaisuusasteen on oltava 75%, aurinkomerkkituote voi olla joko kotimainen tai ulkomainen. Tuontituotteissamme esiintyviä luomumerkkejä ovat ruotsalainen Krav, tanskalainen Oko, hollantilainen EKO sekä saksalaiset Naturland, Bioland ja Demeter. Luonnonmukainen viljely on viranomaisten valvomaa.

Kun kotimainen ei kelpaa

Suuri osa suomessa myytävistä tuotteista edustaa kansainvälistä tuotantoa. Tuoremehua Afrikasta, pipareita Amerikasta, riisiä Kiinasta ja juustoa Tanskasta. Tuotteita rahdataan maiden sisällä, välillä ja maanosasta toiseen. Esimerkkinä voi mainita, että Amsterdamin lentokentältä lähtee päivittäin 14 jumbojettiä kattamaan ainoastaan Lähi-idän munankuluttajien tarpeet.

Jos tehotuotetun ruoan hinta on käsittämättömän alhainen, niin on myös kaukaa tuodun ruoan. On selvää että paikallisten viljelijöiden kanssa kilpailu onnistuu vain siksi, että tuotanto on tehokkaampaa ja energia halpaa. Pitkien kuljetuksien aiheuttamat ympäristöhaitat eivät näy kannattavuuslaskelmissa.

Suuri osa kehitysmaissa tuotettujen maatalousraaka-aineiden tuotanto aloitettiin jo siirtomaakaudella. Kahvin, teen, hedelmien ja puuvillan tehotuotanto on ympäristölle erittäin tuhoisaa. Kolmannessa maailmassa käytetään myös suuria määriä meillä kiellettyjä myrkkyjä, jotka johtavat vuosittain satojen tuhansien köyhien ihmisten sairastumiseen tai kuolemaan. Plantaasityöntekijöiden työolosuhteet ovat usein huonot ja epäinhimilliset. Työpäivät ovat pitkiä ja raskaita, lapsityövoimaa käytetään. Myrkkyhuurut aiheuttavat syöpää ja allergioita. Ay- liike on monin paikoin eliminoitu.

Tuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat alhaiset ja heilahtelevat voimakkaasti. Kehitysmaiden raaka-aineet jalostetaan miltei poikkeuksetta teollisuusmaissa, jolloin kehitysmaiden osuus kuluttajahinnasta on mitätön. Voitot siis kulkeutuvat lähinnä länsimaisten yritysten tileille, eikä tuotanto juurikaan rikastuta itse kehitysmaata. Kehitysmaiden 70-luvun öljykriisin yhteydessä otetun lainan takaisinmaksun vuoksi vientikasvien viljelyalaa on kasvatettu kotimarkkinoille tarkoitetun ruoantuotannon kustannuksella. Noin 80 % kehitysmaiden viennistä on maatalousraaka-aineita. Samaan aikaan maiden väestö kärsii vakavasta ruokapulasta.

Velkataakka sitoo myös resursseja, joita voitaisiin käyttää koulutukseen, perusterveydenhuoltoon ja turvaverkkojen kehittämiseen. Ruokaturvattomuutta aiheuttavat ruoan saatavuuden ohessa juuri köyhyys ja työttömyys. Koulutetuilla on paremmat mahdollisuudet työllistyä, terve ruumis pystyy käyttämään parhaiten saatavat ravintoaineet hyväkseen.

800 miljoonaa - 1,2 miljardia ihmistä kärsii tänä päivänä kroonisesti nälästä. Kysymys ei ole biologinen, vaan poliittinen. Ruokaa olisi tarpeeksi, jos se jaettaisiin oikeudenmukaisesti. Ruokaturvaan vaikuttaa myös paikallisten markkinoiden tarjonta, ruoan hinnan suhde perheen tuloihin, ruoan jakautuminen valtion ja perheen sisällä sekä ruoan ravintoarvo.

Reilun kaupan norsumerkillä varustetut tuotteet antavat kuluttajalle mahdollisuuden tukea tasa-arvoista ja oikeudenmukaista kaupankäyntiä polkuhintojen ja riistämisen sijaan. Norsumerkillä merkittyjen tuotteiden tuottajat työskentelevät inhimillisissä olosuhteissa, ja he saavat heille kuuluvan palkan työstään. Tällä hetkellä Suomessa on tarjolla reilun kaupan kahvia, suklaata, hunajaa sekä sokeria, kohta myös banaaneita. Reilun kaupan tuotteita saa tavallisista kaupoista, maailmankaupoista saa muitakin kuin norsulla merkittyjä reiluja tuotteita. Maailmankaupat pyrkivät tuomaan maahan mahdollisimman pitkälle jalostettuja tuotteita ilman välikäsiä. Myös tuotannon ekologisuuteen, tuottajayhteisön demokraattisuuteen, pitkäaikaisiin kauppasuhteisiin sekä naisten ja lasten aseman parantamiseen pyritään.

Kotimaisia tuotteita kannattaa suosia. Etenkin syksyisin kauppojen hyllyt pursuavat kotimaisia vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, ja esimerkiksi erilaisia kotimaisia juureksia saa runsain mitoin ympäri vuoden. Kannattaa miettiä muutakin kuin hintaa valitessa kotimaisen ja ranskalaisen omenan välillä. Hedelmämehut voi korvata raikkailla, kotimaisilla marjamehuilla(kokeilkaa tyrnimehua!). Riisin voi puolestaan korvata kotimaisilla viljoilla, esimerkiksi ohrasuurimoilla.

Yhtiöiden vallassa

Ravinnon saanti on luisunut yhä enemmän suuryhtiöiden ohjauksiin. Kunkin alan suurimmat firmat kontrolloivat elintarvikeketjun kaikkia vaiheita, ja niistä on tullut merkittäviä vallankäyttäjiä sekä valtiollisella että ylikansallisella tasolla. Ylikansalliset suuryritykset monopolisoi kaupan ja manipuloi hintoja. Ylikansallisilla suuryrityksillä on valtaa vaikuttaa sekä yksittäisten maiden, valtioliittojen että kansainvälisten instituutioiden politiikkaan, ja tätä valtaa ne myös käyttävät. Ylikansalliset yritykset ovat viime vuosina vaikuttaneet ratkaisevasti esimerkiksi kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan. Yhtiöihin kohdistuva kontrolli on vähäistä sekä kansallisella että maailmanlaajuisella tasolla. 1990- luvun alussa lopetettiin YK:n erityisjärjestö, joka perustettiin 1960- luvulla valvomaan ylikansallisten yhtiöiden toimintaa.

Ylikansallisten suuryritysten päämäärä on taloudellisen voiton tuottaminen, päätökset pohjautuvat taloudellisiin laskelmiin. Tuotteet valmistetaan siellä missä työvoima on halvinta ja ympäristö- sekä työlainsäädäntö heikointa, ja myydään siellä, missä ihmisillä on ostovoimaa. Kuluttajien hiljentämiseksi suuryritykset voivat käyttää merkittäviä rahasummia hankkiakseen vihertävän suojakaavun lännessä, samalla kuin esimerkiksi ympäristöystävällistä teknologiaa ei taloudellisista syistä oteta käyttöön tuotantomaissa.

500 suurinta yritystä hallitsee 70% koko maailmankaupasta. Maailman maataloustuotanto on erittäin keskittynyttä. Tuhannen suurimman yrityksen joukossa on eniten elintarvikealan yrityksiä, ja muutama kymmenen ylikansallista yritystä hallitsee sekä tehomaatalouden lannoitteiden ja kemikaalien valmistusta ja kauppaa että ruoan tuotantoa, jalostusta, kuljetusta ja jakelua.

Yksi tapa saada yrityksiä muuttamaan toimintatapojaan on olla ostamatta niiden tuotteita. Nyrkkisääntönä voi pitää, että luomuruokaa, reilua kauppaa ja kotimaisia tuotteita kannattaa aina suosia.

Mistä kannattaa ostaa

Suomalaisten kaupunkien ulkopulilla sijaitseville pelloille on viime vuosina noussut suuria marketteja kuin sieniä sateella. Marketteihin pääsee helpoiten autoilla, ja kulkuyhteyksien ylläpitäminen vaatii kallista infrastruktuuria jonka maksavat myös ne jotka eivät yksityisautoja käytä. Samalla kun suurien markettien suosio on kasvanut, ovat monet pienemmät kaupat sekä kaupunkien sisällä että maaseudulla saaneet laittaa luukkunsa kiinni. Suurten markettien rakentamiseen ei saisi enää antaa rakennuslupia niiden negatiivisten sosiaalisten ja ekologisten vaikutusten vuoksi.

Kauppojen valikoimat vaikuttavat ostopäätöksiimme - ellei kaupassa myydä luonnonmukaista hammastahnaa ei sitä välttämättä jaksa lähteä muualtakaan etsimään. Myös tuotteiden esillepano vaikuttaa ostopäätöksiimme. Suuret konsernit(suomessa esimerkiksi S- ja K- konsernit) vaikuttavat suuruutensa ansiosta merkittävästi koko ruoantuotantoketjuun. Ylikansalliset yhtiöt hallitsevat ruokatuotteiden valmistusta ja maailmankauppaa, suuret konsernit vähittäiskauppaa.

Kehitysmaakaupoissa, ekotavarataloissa ja etnisissä myymälöissä on hauska asioida. Niistä löytää helposti tuotteita jotka ovat eettisesti ja ekologisesti kestävästi tuotettuja. Myös toreilta saa usein lähellä tuotettuja, tuoreita tuotteita. Asioimalla omassa lähikaupassa voi vaikuttaa sen mahdollisuuteen pärjätä kovassa kilpailussa suuria automarketteja vastaan.

Aina kannattaa välttää turhia pakkausmateriaaleja. Hedelmät ja vihannekset voi laittaa omiin pusseihin, leivän voi ostaa suoraan leipätiskiltä. Kierrätettäviä pakkausmateriaaleja kannattaa suosia. Omat kauppakassit kannattaa muistaa ottaa mukaan. Muovipusseja ei tarvitse hankkia, sillä esimerkiksi roskikseksi käy suuremmissakin kotitalouksissa vaikka vanha muropaketti. Roskia tulee vähän jos kierrättää.

Eläimille oikeudet

Saadakseen kilon lihaa, on eläimelle syötettävä 10 kiloa valkuaista. Eläinperäisen proteiinin tuottamiseen kuluu myös huomattavasti enemmän vettä, maa-alaa, torjunta-aineita ja lannoitteita verrattuna kasvisproteiinin tuottamiseen. Sademetsää hakataan karjan rehun tuotantoon ja laidunmaiksi. Karjankasvattamisella on myös suora yhteys kasvihuonepäästöihin, eroosioon ja nälänhätään. Tuntuu järjettömältä kierrättää ruokaa eläinten kautta maailmassa, jossa sadat miljoonat ihmiset kärsivät nälästä. Suomeenkin tuodusta soijasta 90% menee eläinten rehuksi.

Tehomaataloudessa eläimet estetään tyydyttämästä lajityypillisiä tarpeitaan, kuten esimerkiksi sosiaalista kanssakäymistä, joka johtaa sairauksiin ja stressiin. Liian pienet tilat aiheuttavat eläimille kärsimystä ja luustosairauksia. Esimerkiksi 90% suomen kanoista elää alle A4- kokoisen arkin tilassa. Teuraseläinkuljetukset ovat usein pitkiä ja kivuliaita, eläimiä kuolee etenkin kesäisin lämpöhalvauksiin.

Eläimillä on kyky tuntea, eikä niitä voi rinnastaa tavaroihin. Eläinkunnan tuotteiden käytön vähentäminen on etenkin eettisistä ja ekologisista syistä sekä kannatettavaa että välttämätöntä.

Kohti omavaraisuutta

Tieto lisäaineista, myrkkyjäämistä ja niistä seuraavista sairauksista, ylikansallisten yritysten kestämättömistä toimista sekä tehomaatalouden, turhien pakkausten ja suurten vähittäiskauppojen negatiivista vaikutuksista ihmisiin, ympäristöön ja eläimiin ovat saaneet yhä useamman haaveilemaan omavaraisuudesta.

Helsinkiläisen opiskelijan on lähes mahdotonta elää täysin omavaraisesti. Oman pienen peltoläntin vuokraaminen Helsingin kaupungilta tai perheen, sukulaisten tai tuttavien piiristä omalle viljelmälle on kuitenkin hyvä alku. Mullassa tonkiminen on kivaa, tuoreet herkut hyviä ja oman maan viljelykset tietysti runsain kerroin paremman makuisia kuin ostetut. Ei turhia pakkauksia, ei riippuvuutta ylikansallisista yrityksistä, ei tehotuotannon tai kestämättömien kauppaketjujen tukemista. Oman pienen viljelmän ohessa voi sitten käyttää paikallisten luomutuottajien tuotteita. Ruokapiiriin liittymisestä voi tulla jopa mukava harrastus.

Epäekologisesti tuotettuja ja pakattuja tuoremehuja voi välttää koko vuoden keittämällä syksyisin omaa mehua, joko omista tai ostetuista kotimaisista marjoista tai hedelmistä. Tuttavapiiristä löytyy yleensä aina puun alle pudonneita omenoita joita tarjotaan kerättäväksi, sieni- ja marjastusretket metsiin ovat hyvässä seurassa enemmän kuin mukavaa ajanvietettä. Kurkut ja punajuuret ovat yleensä todella halpoja syksyllä, ja niitä on kiva säilöä talven varalle.Ylikansallisten yritysten tukemista voi edullisesti välttää keräämällä kesällä yrttejä teeaineksiksi, esim. mustaherukan-, koivun-, metsämansikan-, vadelman- ja nokkosenlehdistä saa helposti kerättyä maukkaan teesekoituksen.

Elävä maa ry:n luomuruokapiiri