|

ALLEKIRJOITA YDINVOIMAN VASTAINEN VETOOMUS
Kaikkialla Euroopassa ydinvoimateollisuudella on käynnissä valtava julkisen kuvan kiillotus- ja lobbauskampanja. Ihmiset halutaan saada uskomaan, että ydinvoima on vastaus ilmasto- ja energiahaasteisiin.
Olemassa olevien ydinvoimaloiden laajentamiseen ja niiden toiminta-ajan pidentämiseen suhtaudutaan nyt suopeammin kuin aiemmin. Uusia voimaloita rakennetaan tai ainakin harkitaan vakavasti vuosien tauon jälkeen muun muassa Suomessa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Vaikka useat EU-maat ja niiden kansalaiset vastustavat ydinvoimaa, velvoittaa Euratom-sopimus kaikkia EU-maita edistämään sen käyttöä.
20 vuotta sitten...
Muista Tshernobylin onnettomuus vuonna 1986.
20 vuotta sitten Tshernobylin ydinvoimalan reaktori 4 räjähti. Noin 135 000 km2 eli Kreikan kokoinen alue saastui pahoin radioaktiivisesta cesium-137:stä. Tällä alueella asuu yhä 5,5 miljoonaa ihmistä. Ukrainan hallitus kertoi maaliskuussa 2002, että 84 % säteilylle altistuneesta kolmesta miljoonasta ihmisestä on sairastunut. Vuonna 2000 kilpirauhassyöpään sairastuneiden aikuisten määrä Valko-Venäjän Gomelin alueella oli 428% suurempi kuin vuonna 1986.
EI UUTTA TSHERNOBYLIÄ- EI YDINVOIMAA
TULE MUKAAN! ALLEKIRJOITA VETOOMUS!
WWW.MILLION-AGAINST-NUCLEAR.NET
Ydinvoimateollisuus haluaa uskotella, että ydinvoima on turvallista, että ydinjätteen loppusijoitusongelmat on lähes ratkaistu ja että ilman ydinvoimaa emme voi torjua ilmastonmuutosta. ÄLÄ USKO VALHEITA.
Ydinvoima:
Olemme onnistuneet ennenkin ja pystymme siihen nytkin!
Pyydä ystäviäsi ja läheisiäsi allekirjoittamaan vetoomus NYT!
Allekirjoita miljoonan eurooppalaisen vetoomus ydinvoimaa vastaan
Me allekirjoittaneet vaadimme Euroopan komissiota, Euroopan parlamenttia ja kaikkia EU:n jäsenmaita
Lataa tältä sivulta vetoomuslomake tai juliste ja levitä sanaa.
Palauta paperivetoomukset 1.10.2006 mennessä osoitteeseen:
1 Million Petition
Atomstopp
Landstrasse 31/II/223
4020 Linz
Itävalta
Fax: +43-732-785602
Toimintaideoita ja lisää vetoomuksia myös osoitteesta:
WWW.MILLION-AGAINST-NUCLEAR.NET
Tämän kampanjan ovat järjestäneet: Atomstopp, Euroopan Maan ystävät, Global 2000, Naiset Rauhan Puolesta, Sortir du Nucleaire ja WISE. Kampanjaa tukee yli 150 eurooppalaista kansalaisjärjestöä.
Layout/photos: Earth-Vision.biz/Mads Eskesen