|
||||
EtusivuEtusivu |
||||
Euroopan komissio ei rekisteröinyt kansalaisten aloitetta luopua ydinvoimastaMaan ystävät ry. tiedottaa (julkaisuvapaa 6.6.2012) Suomen Maan ystävät ry. on mukana Euroopan Maan ystävien ja itävaltalaisen Global 2000- ympäristönsuojelujärjestön kokoamassa verkostossa, jonka kampanja ”Ääneni ydinvoimaa vastaan” nostaa esille ydinvoiman vaarallisuuden ja kalleuden ja uusiutuvien energiamuotojen mahdollisuudet. Tämän vuoden huhtikuun ensimmäisestä päivästä lähtien EU:n kansalaiset voivat tehdä aloitteen EU:n komissiolle säädösehdotuksesta. Verkosto vei rekisteröitäväksi Eurooppalaisen kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on lakkauttaa ydinvoima Euroopassa sekä samaan aikaan panostaa uusiutuviin energiantuotantomuotoihin ja energiatehokkuuteen. Euroopan komissio on hylännyt kansalaisaloitteen 30.5.2012. Vaikka aloitetta ei ole vielä hyväksytty rekisteröitäväksi, työtä aloitteen parissa jatketaan: kansalaisten ääni pitää saada kuuluviin kansalaisaloitetta koskevan asetuksen mukaisesti. Järjestöjen mukaan Lissabonin sopimus antaa aloitteelle perusteet ja Euroopan komissiolla on valtuudet vaikuttaa aloitteen vaatimuksiin. Aloitetta voi tukea englanninkielisellä sivustolla: http://www.my-voice.eu/en ”Euroopan komission pitäisi aloittaa aito ja avoin prosessi, jossa Euroopan ydinvoima-aika viedään päätökseen. Energiatehokkuus ja uusiutuvat energiamuodot ovat tulevaisuudessa energiatuotannon perustana” vaatii Itävallan Maan ystävien puheenjohtaja Klaus Kastenhofer. ”Ääneni ydinvoimaa vastaan”- kampanja haluaa nostaa esille ydinvoiman vaarallisuuden ja kalleuden ja uusiutuvien energiamuotojen mahdollisuudet. Uusiutuvien avulla saavutetaan puhtaampi ympäristö ja myös taloudellisia säästöjä. Lisätietoja: Euroopan Maan ystävien tiedote Eurooppalaisen kansalaisaloitteen hylkäämisestä 30.5.2012: http://www.my-voice.eu/en/ Tukensa kansalaisaloitteelle voi jo ilmaista englanninkielisillä sivuilla http://www.my-voice.eu/en. Sivustosta julkaistaan myös suomenkielinen versio lähiaikoina. Taustatietoa: Lisätietoja Eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta: http://eur-lex.europa.eu/ Kansalaisaloitteesta Suomeksi: http://ec.europa.eu/citizens- EU:n komission asetus kansalaisaloitteesta: http://eur-lex.europa.eu/ Mediayhteyshenkilö: Eurooppalaisen kansalaisaloitteen kansalaistoimikunnan Suomen edustaja: Tiina Prittinen p. 040 5548869, tiina.prittinen@maanystavat.fi (Oulu)17.05.2013 Ympäristöfilosofiaklubi Pauligin huvilalla 27.5 klo 17, tervetuloa! 08.05.2013 Väentapaamisen avoimet iltabileet Kupolissa 11.5. klo 20, tervetuloa! 07.05.2013 Maan ystävät hakee harjoittelijaa, hae 20.5.2013 mennessä! 06.05.2013 Tule Talvivaara-mediatyöpajaan 8.6.-11.6.2013! 06.05.2013 Kaupunkiviljelyä Pauligin huvilalla to 9.5.2013, tervetuloa! 04.05.2013 KUTSU: Euroopan Nuorten Maan ystävien kesäleiri Norjassa 28.7.-4.8.2013 02.05.2013 Mehiläisleffailta Kupolissa 16.5. klo 20, tervetuloa! 29.04.2013 Ilmastokampanjan superkevätpäivä 18.5. Helsingissä, tervetuloa! 25.04.2013 Kuinka vaikutan ilmastopolitiikkaan -koulutus ke 22.5. Helsingissä 25.04.2013 Ympäristöjärjestöjen julkilausuma: Talvivaaran kaivos suljettava! |
||||



